maanantaina, lokakuuta 16, 2017

Lumimarja


Kuva: Karoliina Paatos
Viime viikolla ilmestyneessä ET-käsityö -lehdessä oli minun suunnittelemani huivimalli nimeltä Lumimarja. 
Kuva: Karoliina Paatos
Malli lähti Krysanteemi-pipon vanavedessä. Olin kehitellyt köynnöskuviota tietämättä vielä mihin se tulisi ja miten. Kun ET-lehdestä ottivat yhteyttä niin kaivelin luonnokset (hah, raapustelut) esille ja aloin kehitellä mallia eteenpäin. 



Jyväskylän Neulefestareilla tutustuin enimmäistä kertaa Petrichor Yarnsin silkkimohairiin ja aika äkkiä oli selvillä, että huivi pitäisi neuloa ehdottomasti siitä. Langan sävyinä ovat Icy Mint ja Peach. Molemmat ovat erikseen aika säpäköitä värejä, mutta neuloksessa ne molemmat kesyyntyvät harmoniseksi yhdistelmäksi. Huivin koko on n. 40 x 190 cm ja se painaa alle 200 g. Neulepinnassa on kiva pörröhalo. Lanka ei kutita ja neule on ihanan lämmin.

Tälläkin kertaa ruutupiirustuksen tekeminen oli se vaikein asia, neulosta kyllä syntyi helposti. Muutaman tunnin kovan ähräämisen taivaat aukenivat ja älysin miten kaavio pitää tehdä, jotta kaikki kavennukset ja levennykset saadaan kulkemaan nätisti. Minulla kun on sellainen pakkomielle, että ruutupiirustuksessa juttujen pitää olla samassa kohdin kuin itse neuleessakin. Levennykset eivät saa lähteä kaaviossa liiraamaan milloin minnekin. Ruutupiirustuksesta pitää pystyä hahmottamaan tuleva kuvio. Mahtavintahan oli siinä vaiheessa kun olin lähettämässä kaaviota lehteen ja tajusin etten ollut merkinnyt nurjan puolen silmukoita eri tavalla. Alkoi sellainen kaavion syynääminen että! 


Brioche ja mohair ovat monen mielestä se vihonviimeinen yhdistelmä. Briocheen saa tehtyä todella helposti virheitä ja mohairia taas on vaikea purkaa. Noh, minäkin neuloin välillä jatsia tämän kanssa ja purkamaanhan sitä joutui. Hyvin purkautui. Nuppien eli noiden nypylöiden kohdalla piti kaivaa avuksi neula avaamaan pörröä, mutta muutoin ei ollut mitään ongelmia. 


Kuva: Karoliina Paatos

Malli ei ole ehkä aloittelijalle se paras ensitutustuminen briochen-maailmaan. Se ei ole erityisen vaikea mutta vaatii paljon keskittymistä. Se missä siinä menee helposti pieleen on nupit. Niiden kohdalla pitää olla tarkkana, että neuloo nupin kaikki lenkit yhteen eikä ota mukaan viereisen silmukan lenkkejä. (Been there, done that.) Samoin lisäysten paikkojen kanssa on syytä olla hereillä. Nurjalla puolella pitää muistaa neuloa silmukat päinvastoin, ihan kuten resoriakin neuloessa. Muutaman mallikerran jälkeen kuvio alkaa näkyä selkeästi neuloksessa, jolloin sen seuraaminen on helpompaa. Suosittelen opettelemaan brioche-neuleen lukemista, eli katsomaan mitä on neulonut. Kun katsoo alempaa mallikertaa niin siitä saa "ohjeet" seuraavaan mallikertaan. 

Huivin mallikuvat on kuvannut valokuvaaja Karoliina Paatos ja merenrantakuvat on kuvattu tuossa meidän lähirannassa, joka tunnetaan myös nimellä Pateniemen veneranta. Siellä minä seisoin avojaloin rantaliejussa ja yritin näyttää eteeriseltä tai edes joltain. Ehkä välillä jopa onnistuin.

tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Taistelu ykkösijasta

Viime viikonloppuna oli Portin aika. Eli tiivistettynä perjantai illasta sunnuntaille saakka neulomista, neulomista, hihittämistä, syömistä ja vähän lisää neulomista. Olipahan kivaa taas kerran! Tällä kertaa mukana oli myös Kässäkerho Pompomin Liinu, jonka lempeällä opastuksella tutustuimme sukkalankkujen maalaamiseen. Siinähän homma menee niin, että esikäsitellylle neulokselle maalatataan mitä mieleen juolahtaa. Kun maalaus on valmis niin neulos kuivatetaan ja sitten sen voipi neuloa. Millaista se neulos sitten on, on täysin herrassaan. Piti ihan hillitä itteään, että tein vain yhden, koska mopo osoitti sen verran reippaasti erinäisiä keulumishaluja. 



Lankkujen värjäämisessä syyllistyy myös hyvin helposti annoskateuteen, kun näkee minkälaisia muut tekee. Kun lankut olivat kuivumassa ne näyttivät kauempaa katsottuina silkkihuiveilta tai räväköiltä urheilutrikoilta.


Pompomilla oli myös myyntipöytä, ja kotiin mukaani lähti kaksi vyyhteä Donegal tweediä. Näistä voisi tulla jotain brioche-asiaa tai sitten kirjoneuletta. Mahdollisuudet ovat monet. 



Minulla oli tavoitteena saada hihat valmiiksi Metsä kukkii -paitaan. Heti perjantaina oltiin hyvissä tarkkailuasemissa kun sain ekan hihan puuttuneet sentit valmiiksi. Vaan miten kävikään. Olin onnistunut eri tavalla ja hihan levennykset olivat vähän, noh huonosti. Pikkasen pidi sadatella ja sitten vaan kiltisti ruveta tuumaamaan levennyksiä toiseen tahtiin. Siinä jo väsy painoi simmua, joten tuli tehtyä kaikenlaisia typeryyksiä. Sehän sitten johtaa todella nopeasti erinäisten turhatumien syntyyn ja vilkuiluihin viereisiin pöytiin. 


Minuahan on jo jonkin aikaa kuumottamut Isabel Kramerin A Girls Best Friend -huivi ja juuri niissä väreissä kuin se ohjeessakin on. Omista varannoista löytyi Madelinetoshin sävyssä Glazed Pecan. Tuulian kaupalla oli sitten Luonnotarta Platinan ja Udun väreissä. Ja siitähän se niin sanotusti lähti. Nämä värit kyllä passaavat enemmän kuin hyvin yhteen.


Tosin sitten kävi niin, että huivin alkukin saattaa joutua luopumaan ykkössijastaan, koska shetlannin poikien paketti tuli eilen, ja sekös sai sydämen pamppailemaan entistäkin kiihkeämmin. Näistä olisi tarkoitus tulla Marie Wallinin Shetland-kokoelmasta Yell-takki. Eilen piti ennen nukkumaanmenoa tikkustaa vähän mallitilkun tapaista. Minun tiheys ei ole sitä mitä pitäisi. Ohjeessa on 3,25 mm puikoilla 29 silmukkaa 10 sentillä. Minulla oli 3 millisillä 26 silmukkaa. Kävin hakemassa 2,75 milliset, kokeillaan niillä. Kaksipuolosiin en halua mennä, koska silloin neuloksesta tulee minun makuuni liian tiukkaa. Jos se ei tuolla puikkokoolla onnistu, alamme laskea. 

Lanka on Jamieson's Shetland Spindrift -lankaa. Se on kaksisäikeistä, rouheaa villaa. Se ei ole pumpulinpehmeää muttei kutita tai ole ikäväntuntuinen ihoa vasten. Pienen tikuttelun jälkeen olen varma, että lanka pehmenee neuloessa ja käytössä. Ja mitä väreihin tulee, niin nam nam! Yhdellä kerällä on 25 g ja metrejä on 105. Oikein mainiota kirjoneuleita ajatellen. Minun tilauksessani taisi olla 14 eri väriä. Tilasin suoraan Jamieson'silta ja tilaus tuli n. viikossa. 


Ja tästähän päästään sujuvasti seuraavaan lankatutustumisen. Sain Kehräämö Christinalta sukkalankaa testattavaksi. Kamera vähän villiintyi väreistä. Etualalla on sävy nimeltä Auringonlasku ja keskellä Ruska. Ruska puhuttelee minua näistä kahdesta eniten. Oikein mukavan tuntuisia. Nyt kun sitten löytyisi sopiva sauma laittaa nämä puikoille, niin voin kertoa neuletuntumat ja siitä edelleen jalkoihin testattavaksi. Sukkalangan tärkein ominaisuushan on se miten se kestää ahkeraa käyttöä. Harmaa lanka on kaksisäkeistä Kainuun harmasta. Taisivat siellä muistaa, että olen harmaksen ystävä. Olen muutama vuosi sitten neulonut Christinan huivipaksuisesta harmaksesta peiton, jota on nujuutettu ties missä. Edelleenkin se on tosi hyvässä kunnossa. Kehräämö Christinaan löydät Merijärveltä tai www.kehraamochristina.fi

Nyt pitäisi saada sitä Portissakin mainostettua neulomaa.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2017

Virikkeitä

Postipoika on ollut minulle suopea. Ensin saapui Roosa nauhan neuleohjevihkonen. Suunnittelin siihen kevään korvilla linnuilla koristellun neulesetin, joka nyt sitten polleana paistattelee vihkosen sivuilla. 



Jotenkin hassua nähdä ne ihan oikean mallin päällä ja lehdessä painettuina. Vihkosessa on muutama sukkamalli, jonka haluaisin neulasta. Mutta seuraavaksi saapuneet postipojat sotkivat to-do -listani täysin.


Perjantainen postipoika toi uusimman Laine magazinen. Lehti on tuttua Laine-laatua ja ensimmäinen aukeama on koko lehden suosikki aukeama. Joo, ne ovat mainoksia, silti niin mehevät yhdessä. Lehdessä ei sinänsä ollut mitään sellaista "pakkosaadahetinyt" -mallia, ehkä ne kämmekkäät voisi. Syynä tähän on torstainen postipoika, joka oli saanut maailmani sekaisin sen verran lahjakkaasti.


Taikasanat ovat Marie Wallin ja Shetland. Shetland on Marien uusin neulekokoelma nimensä mukaisesti perinteistä shetlantilaista kirjoneuletta. Marien kirjassa on sattumoisin samanlaisia maisemia kuin Laineessakin.


Malleja kirjassa on 12 ja niistä voisin heti neuloa 10. Eli osuu ja uppoaa. Suosikkini on ehkä tämä Yell. Siinä on tuo epätavallinen muoto, joka minua viehättää. Toki se voi tehdä vaatteesta myös hankalasti käytettävän. Ehkä myös se, että siinä on selkeämpi harmaa osa ja sitten reunassa tuo väri-iloittelu. Takkiin on olemassa myös siihen sointuvat kämmekkäät, joihin sitten voipi upottaa mahdolliset ylijäämät.

Toinen ihana malli on Unst. Minulla tosin on jo yksi tämän tapainen neuletakki, mutta kaksin aina kaunihimpi, tai jotain. 


Lisäksi kaarrokepaita Bressay ja Scalloway pipo huutelevat nimeäni. Bressay voisi olla vaikka ihan alas asti kirjoneuletta?


Lopputulemana kaarsin Jamieson's of Shetland kauppaan ja kotiudutin sieltä 16 eri väristä lankakerää kotiin. Yritin ensin etsiä sopivaa vaihtoehtoa, mutta Jamieson'sin 220 värin paletti on jotain ihan käsittämätöntä. Nyt on taas syy odottaa postipoikaa.


Kuvissa keekoilevat kirjoneuleet ovat nekin rouva Wallinin suunnittelemia. Lankana näissä molemmissa on Rowanin Felted Tweediä.
Orkney-takista löytyy postausta tästä ja Sage-mekosta tästä.

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2017

MC Koppakuoriainen ja muut pörriäiset

Yksi ilta kaivelin lankakasojani jotain tiettyä, jo unohdettua, etsien. Silmäkulmassa vilahtivat Louhittaren Kytöläinen ja Sandnesin mohair. Tiesin heti heidän olevan Match made in heaven. Heidän rakkautensa hedelmänä syntyi pörröpaita mitä mahtavimmassa happaman keltaisen värissä. Asiaa ei kuitenkaan pidä jättää tähän, koska asioistahan voi aina tehdä vaikeammat kuin ovatkaan. Kesällä tulin hankkineeksi Makingzine-lehden Flora ja Fauna numerot ja jälkimmäisessä on ihanan Dottie Angelin suunnittelema koppiais-kirjontakuvio. Päätin, että minun paidassa pitää nyt ainakin ensi alkuun yksi koppiainen olla. 


Väriksi ajattelin jotain hempeän vauvankakan ruskeaa, mutta eilisessä Louhittaren Luolan neulemiitissä sitten käänsin takkini ja nyt minulla on vaalean sininen koppis tuloillan. Tiedä sitten onko olemassa vaaleansinisiä koppiksia. Kohta on. Kunhan saan aikaiseksi. Ja ympärille mohairkukkia. 


Miitistä toki kantautui lankaakin mukaan, ihan maltillisia määriä tällä kertaa. Näistä tulee brioche-huivi. Sitten joku päivä sekin.


Koska ensin pitää vääntää yki brioche-lapasohje valmiiksi. Ohjeiden kirjoittaminen on yhtä iloista puuhaa kuin tikkujen työntäminen kynsien alle. Miten asian saa kerrottua niin, että kaikki ymmärtävät sen ilman, että jaaritellaan? Miksi asia, joka on itselle ajatuksena täysin selvää, on kirjoitettuna täyttä hepreaa, josta ei itsekään enää ymmärrä mitä pitää tehdä ja miksi? Miksi kaavioista ei huomaa itsestäänselviä virheitä? Miksi ne korjaa mielessään oikeiksi? Todella tuskaista. 


Ensi viikolla ilmestyvässä Roosa nauha -neulemallistossa on muuten ohjeita minun kynästä ja puikoilta. En ole vielä uskaltanut lukea painetusta ohjeesta mahtoiko sinne jäädä mitään ylimääräisiä kukkasia. Mallisto on muuten tosi kiva. Siellä on ainakin parit sukat, jotka pitää neuloa. Ja ensi kuussa sitten vasta jännää onkin! Ensin on Portti-retriitti Siikajoella ja sitten loppukuussa Pompomin superviikonloppu Kuopiossa, jonne menen opettamaan brioche-neulontaa. Siinä välissä taasen ilmestyy eräs lehti, jossa on useamman sivun artikkeli minusta sekä yhden ihanan pörröhuivin ohje. Ja sitäkin ohjetta on kuulkaa tavattu...  

 

keskiviikkona, elokuuta 30, 2017

Sirkusteltta

Pikkutyttönä minulla oli suosikkipuuvärikyninä sellainen kirpakka vihreä, oranssi ja vaalea mutta tuima sininen. Ne olivat minusta aivan ihan yhdistelmä.

Tuo värikombo menee kyllä vieläkin ei siinä mitään. Ja siitähän se ajatus ehkä vähän lähtikin. 

Sirkusteltta
Malli: Caitlin Hunter, Ninilchik Swoncho
Lanka: SandnesGarn Silk Mohair, sävyissä meleerattu koralli, happaman keltainen, vaalean sininen ja harmaa. Menekki yhteensä n. 175 g
Puikot: taisivat olla 4 milliset
Fiilis: oi 80-luku!


Mulla on mitä ilmeisemmin joku juttu juuri nyt mohairin kanssa. Haluaisin neuloa siitä vaikka ja mitä. Tämä paita lähti nimenomaan mohairista ja erityisesti näistä väreistä. Ohjeen Ninilchik-swonchoon olen hankkinut jo kauan sitten, sillä kertaa se jäi neulomatta. Mohairvillityksen myötä se päätyi puikoille ja se oli sitten menoa se.


Silmukkatiheys sattui sopivasti (sattumalta) juuri samaksi kuin ohjeessa mutta silti piti neuloa se isompi koko, koska pienemmän koon kaula-aukosta ei pää mennyt sisään. Tämä tarkoitti ihan hervottomia silmukkamääriä paidan helmassa. Ainoa mitä säädin oli hihat. Niitä varten olisi oikeastaan pitänyt ottaa silmukat pienimmän koon mukaan. Kainalon alta en poiminut yhtään lisäsilmukkaa. Hihaan neuloin kaventaen sileää oikeaa ja ranteen tienoolla kavensin lisää ja neuloin lopuilla 2o-2n -resoria, kuten myös kaula-aukkoon ja helmaan. 

Paidan kirjoneule on suht helppoa vaikka noiden pystysuorien "tolppien" kanssa saa olla vähän tarkkana. Niiden kohdalla kun tulee helposti kiristäneeksi liikaa, jolloin neule menee kuprulle. Mohairia ei voi pingottaa ihan samallalailla kuin villaa. Rapsakasti pingottamalla taitaa saada aikaiseksi aikamoisen lepakkoviitan.

Neuloessa värivalintani vähän arvelutti. Välillä tuntui, että neulon otsikon mukaisesti sirkustelttaa ja päässä soi se sirkuspiisi: tättä-tätä-tätä-tätt-tätt-täädä. Samalla tuli erinäisiä 80-luvun flashback-kuvioita. 14-vuotias minä olisi varmaan ollut haltioissaan tästä paidasta. Toki näin 30 vuotta myöhemminkin tämä jaksaa riemastuttaa. Paita on kevyt ja silti lämmin. Näin väljänä se ei kuitenkaan ole kuuma. Takin kanssa toki on ihan mahdoton käytettävä mutta muutoin oikein loistava. Silti vähän pohdin, että millainen tämä olisi tumman harmaasta mohairista, ilman mitään kuvioita? Sellainen "laitetaanpa takkaan tulet ja kääriydytään sohvalle jänskäämään elokuvaa" -neule. Tästä linkistä voi käydä vaklaamassa Instavideon. 


Seuraavaksi ehkä lisää mohairia?

keskiviikkona, elokuuta 09, 2017

Ei jatkoon

Sattuipa kerran niin, että ostin aikas ihanaista lankaa. (Stop the press.) Louhittaren Luolan emäntä oli värjännyt pehmoisen pörröistä alpakka-silkkiä nimeltä Auteretar, jota oli sitten adoptoitava.

Kotona vyyhtiä pyörittelin, ideahan sille oli jo olemassa muttei se estä ajattelemasta muitakin ajatuksia. Sitten ihan vauhkoonnuin, että jos teksisikin kirjoneuletta, väreistä tulisi varmaan sellaiset akvarellimaiset. Pöydällä sattui kuin vahingossa lojumaan Laine magazinen kakkosnumero ja muistin siitä Birkin -neuleen, joka kaarrokkeessa oli pieniä kukkasia.  

No, arvannettekin loput. Eli se perusseitti: tiheys ei ole sillä seinälläkään. Laskutoimituksia ja sitten mentiin.


Kaarroke näytti ihanalta ja neulominen sujui kuin itsestään. Kunnes päästiin sileään osaan. Sitten kaikki ns. tökkäsi. Neulominen muuttui tylsäksi ja lanka päätti loppua suureksi yllätykseksi kesken. Päätin, että mennään lyhyillä hihoilla ja helmaa sitten sen verran mitä riittää.

Paitaa tuli soviteltua useampaankin otteeseen, mutta oli se silti vähän yllätys.


Joko olen lihonut 20 kiloa huomaamattani tai sitten paita edesauttaa pulleamman figuurin käsitettä. Saattaisin kallistua jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Ei oikein näytä imartelevalta. Itseasassa paita onnistuu näyttämään yläpuole kuvassa paremalta kuin livenä.

Varsinkin kun kääntää selkäpuolelle. Siellä on joku ihme pussi. Neulehan kyllä laskeutuu nätisti, mutta mikä tää pussi on? Paita ei kirraa lantiolta mutta jotenkin se nyt vaan päättää olla näin. Ja juu ei, en ole päätellyt lankoja saati muutenkaan viimeistellyt mitään.


Sivusuunnasta pussi erottuu oikein ns. mukavasti. Oikean puoleisessa kuvassa käsi on pussukan päällä, joten sanoisin, että sellainen reilu 10 senttiä jää ilmaa lillumaan vyötärön ja paidan väliin.


Että empä tiijä. Onnistui siis tällä tavalla, enkä nyt oikein ymmärrä miten tähän päädyttiin. Tarkennetaan sen verran, että suunnittelijaa en syytä mistään, lanka on ihanaa, mutta jotenkin nämä eivät nyt kohtaa. Paita saa mennä nyt ihan rauhassa lepäilemään ja keräämään voimiaan, minua ei enää kiinnosta. Katsotaan, jos onnistuisin sitä jotenkin muokkaamaan: pitäisikö sen sitten olla vielä leveämpi vai mitä vai onko kaikki tämä kaarrokkeen ansiota (=syytä), en osaa sanoa. Toinen vaihtoehto on purkaa koko hökötys. Tuumaustauko.

Tästäkin huolimatta olen päättänyt tarttua toiseen kaarroketyyliseen ratkaisuun. Tämän suhteen on kyllä aika paljon epäluuloja, mutta jo pitkään halunnut ihan vimmatusti tehdä tämän paidan ja ponchon yhdistelmän eli swonchon. Varmaan hyvin epäkäytännöllinen mutta siksi varmaan niin viehättävä. Ja tottakait mohairia kehiin. Mohair nyt vaan on niin!

tiistaina, elokuuta 01, 2017

Boro

Japanilaisilla on kiinnostava tilkkutyötekniikka nimeltä Boro. Lyhyesti kuvattuna siinä ommellaan esim. indigolla värjättyjä kankaanpalasia yhteen ja ompeleina käytetään paljon mm. sashiko-pistoja. Erittäin mielenkiintoisen näköisiä vaatekappaleita, resuisia mutta viehättäviä. Niistä sitten lähti jonkun mutkan kautta itämään ajatus resuisen ja loistokkaan yhdistelmästä.



Boro-takki
Malli: oma
Lanka: Louhittaren Luolan Tuulentytär (sävyissä Hämy, Lyijy, Bordelli, Hopea) ja Luonnotar (aave), Hedgehog Fibers Singles (Foolsgold ja Pinky Swear ja Lanitium Exmachina (värien nimet unhoittuneet)
Puikot: 3 mm ja 2,5 mm
Fiilis: oh my! 


Hellittelin neuletta hyvän tovin mielenvieressä ja sitten yksi päivä kaikki vaan valkeni ja piti kaivaa puikot esille. Olin päättänyt, että yläosaan tulisi mahdollisimman intensiivisen värisiä kukkia ja alaosassa olisi eri sävyisen harmaan pohjalla pieniä ristejä, vähän kuin sashiko-pistoja. Kukkien mallia ja muotoa piti tovi pohtia, kunnes muistin kuvioiden ja värien mestarin Kaffe Fassettin kuviotkirjan. Sitä sitten selaamaan ja sieltähän ne kukkaset löytyivät!


Neuleen pohjana on käytetty Tuulia Salmelan kirjaa Neulo saumattomasti ylhäältä alas. Olen kirjan peruspaitaohjeella neulonut jo muutaman paidan ja malli on siten hyväksi todettu. Joitan muutoksia kyllä tein, lähinnä muotoilin kaula-aukon avarammaksi ja muuta sellaista pientä. Koska neule neulotaan ylhäältä alas päin, niin ensin tein kuvioista kaavion, johon merkitsin olkapäiden silmukat ja lisäykset kaula-aukkoa varten. Kuvio vaatii kohdistamista, joten lähdin liikenteeseen kaula-aukon alle tulevista kukista ja siitä kopioin niitä ylös ja sivuille. Samoin merkitsin kaavioon kädenteiden lisäykset. Hihalle tein myös oman kaavionsa, johon merkitsin pyöriön lisäykset sekä kohdistin kuvion hihan keskelle. Kun ne olivat piirrettyinä kaavioon niin saattoi neuloa pösöttää vain kaaviota katsellen. Olkapäiden lyhennetyt kierrokset aiheuttivat hieman päänvaivaa, mutta kun peri kerttaa neuloin ja purki niin kyllähän se siitä avautui.


Kukkakaavioiden jälkeen jatkoin ristien parissa. Vähän ongelmaa meinasi tuottaa kuviovärin vähyys. Onneksi jemmoista löytyi jämäkeriä, joiden avulla sain kuviovärin riittämään. Ja oikeastaan se, että ristien värit vaihtuvat kesken kaiken tuo lisää eloa neuleeseen. 


Ongelmakohtana oli sitten taas kerran nappilistat, että millaiset. Kehitelin jo ties minkämoista kiehkuraa ja kommervenkkiä. Sitten päätin katsoa, että olisiko mr. Fassettilla jottain ehdotettavaa ja olihan hällä! Listasta tuli minusta tosi kivat, vähänkuin jotkut koristenauhat. Eivätkä ne napitkaan ihan kädenkäänteessä löytyneet. Ihan hyvä tovi tuli seisottua nappikaupan nappiseinän äärellä ja vedettyä nappiputkiloita esille. Tinanapeista minulla oli visio ja lopulta ne löytyivät. Toki nappeja on äärimmäisen ärsyttävä ommella ja sillä hetkellä tuli muutamaan otteeseen mietittyä, että miksi 10 nappia? 


Minulta on muutama jo kysellyt, että onko paidasta tulossa ohjetta. No ei ole. Ihan siitä syystä, että kukkaset ovat herra Fassettilta ja paidan muoto on periaatteessa Tuulian. Uskokaa tai älkää, muttei tämmöisen tekeminen ole mitenkään erityisen vaikeaa tai ihmeellistä. Jos teillä on olemassa joku paidan malli, joka pelittää kokonsa ja muotonsa puolesta niin siitä voi piirtää ihan tavalliselle ruutupaperille kaavion, johon istuttaa haluamansa kuviot. 


Esimerkiksi Execillä voi väritellä taulukon ruutuja ja siten luoda kuvion paidan silmukoihin. Sitten vaan neuloo. Suosittelen Tuulian kirjaa, koska siinä hyvin yksityiskohtaisesti neuvotaan paidan neulominen istutetuin hihoin ylhäältä alas. Näin paitaa pystyy sovittamaan heti alkuunsa ja näkee miten se istuu hartioista ja miten kädentiet sun muut menevät. Yhtäkään saumaa ei tarvitse ommella ja paidan pituuskin on helposti tsekattavissa.


Yläpuolen kuvassa paita on vielä kuivumassa ennen nappien ompelemista. Sinänsä hauska onnettomuus, että hihojen kuviot synkkasivat yllättävän hyvin vartalo-osan kanssa. Vähän pohdin, että olisiko tuohon hihan ja vartalo-osan väliin pitänyt tehdä joku näkyvämpi "sauma" mutta kyllähän se on ihan jees näin.