maanantaina, tammikuuta 15, 2018

Houkutus

Olen houkutukselle altis. Siksi ajattelin taas kerran jakaa tautiani, jottei tarvitse olla houkutusten kanssa yksin.

Vähän ennen joulua iski päähän, että haluan ehdottomasti virkata söpöjä eläimiä. Tähän Suureen Päätökseen minua siivitti Yan Schenkelin Animal Friends of Pica Pau -kirjan bongaaminen. Koska kukapa ei haluaisi virkata vaikka Lunnia? 



Kun kirja sitten tuli postissa niin en oikein tiennyt miten päin olla, sen verran söpösiä otuksia on kirja pullollaan. Suurin vaikeus oli se, että millä alottaisi. 

Lunni hipsteripiponsa kanssa on niin lutuinen kuin vain olla ja voi, mutta eipä sarvikuono kukkapaidassakaan mitenkään huono ole.



Päätin kuitenkin lähteä liikenteeseen alpakan kanssa. Tämmöisissä virkatuissa olioissa minua jaksaa aina hämmästyttää miten hirveän paljon hommaa niissä on. Joten ajattelin, että no, se on yksi ilta ja alpakka on virkattu. No ei ollut. On ähräytty ja värkätty ja valmiina on vasta pää. Ranteisiin sattuu jo ja vasemman käden etusormeen on painautunut 3,5 nurinpäin. Mutta alpakka virkataan!

Tätä kirjaa saa esim. Adlibrikseltä.


Kun sitten pidin pientä teetaukoa ähräämisestä, avasin Pinterestin. Noin jos vaikka saisi ideoita, heh. Vähänpä tiesin.


Feediin oli ilmestynyt La Passacaglia tilkkuympyröitä. Semmosista kuullutkaan mitään ja nyt haluan kiihkeästi tehdä sellaisen. Tekniikkana on englantilainen paper piecing. Eli suomennettua: leikataan eka paperista miljardi pikku palasta ja saman verran kankaasta ja sitten ommellaan kankaanpalat paperikaavainten avulla käsin yhteen. Kuulostaa AIVAN mahtavalta! 


Parissa verkkokaupassa kerkisin jo pyörähtämään ja tutkimaan akryylisiä kaavaimia, jotka tietysti ovat todella tärkeitä apureita kangasta leikatessa. Valmiiksi leikatut paperikaavaimetkin saisi 12 punnalla....

Eli jos nyt ensin neuloisi ne kaksi paitaa valmiiksi, sitten sen turkisliivin ja villahousut, eilen aloittamani brioche-pipon ja aiemmin mainitun alpakan ja siinä sivussa värkkäisi parisängynkokoisen käsin ommellun peiton? 

Sounds like a plan! 
 

lauantaina, tammikuuta 06, 2018

Laihdutusvinkkejä

Vuoden alussa jokaikisessä lehdessä tai missä vaan on kaikenmaailman laihduttamis-, kuntoilu- ja ties mitä karsimisvinkkiä. 

Aloita uusi elämä! 
Koti järjestykseen! 
Kroppa rantakuntoon! 
Uusi harrastus! 

Ja mitä vielä. Itse ajattelin jatkaa hyväksi havaitsemallani linjalla. Syön suklaata kun mieli tekee ja siivoan kun alkaa kaaos liikaa ärsyttämään. 

Ainoa mikä näin käsitöitten riivaamana ihmisenä joskus ärsyttää on langan määrä. Välillä ei voi kuin ihmetellä, että mistä se kaikki on tänne kotiin rantautunut. Syyllinen löytyy peilistä mutta sitä on välillä vähän vaikea tunnustaa.

Minun helmasyntini on matkamuistolanka. Tiedättehän, mennään vaikka eri kaupunkiin messuille ja sitten lähtee lapasesta, kun on kaikkea hulvattoman ihanaa tarjolla, joita ei vain voi olla mukaansa ottamatta, koska niitä ei sitten sen jälkeen näe enää koskaan ikinä missään. Ja siks toisekseen, villahan voi loppua hetkenä minä hyvänsä, eikös vaan? Matkamuistolankoja on hankittu myös niinkin eksoottisesta ja vaikeasti tavoitettavasti paikasta kuin Haukiputaalta. Kerran kuussa neulemiitistä. 

Että tosiaan olisi ryhdistäytymisen paikka. Toisaalta langan ostaminen kuuluu aika erottomasti neuleharrastukseen. Kaukana ovat ne ajat kun ensin mietittiin malli ja sitten mentiin kauppaan ostamaan siihen langat. Neulottiin ja sitten mietitiin, että mitäs seuraavaksi. Minulla on tällä hetkellä kesken (ainakin) kolme paitaa ja yhdet villahousut. Hyllyssä ja kaikenmaailman nyssäköissä ja laatikoissa varmaan 10 paidan verran lankaa. Joinakin päivänä ne ärsyttävät ja hirmuisesti.

Tiedän, että muitakin ärsyttää. Ei siis minun lankamäärä ja keskeneräiset työt vaan se oma varasto. Sen vuoksi muutama lankalaihdutusvinkki jos on hinkua pienentää omaa varastoa muttei keksi, että miten.


Villahousut. Tutkasin sukkalankajämiäni. Olen näköjään harrastanut runsaasti kirjavia lankoja, joista on aina jäänyt pikkasen tennispalloa pienempi pallero jäljelle. Mitä ihmettä niistä voisi tehdä? Vähän pohdin neulovani villahousut, vaikka raidottaisi tai jotain. Villahousut kun ovat talvipyöräilyssä aikas ehdottomat varusteet. Kesken ajatusten herra West meni julkaisemaan Marled mania legginssit ja siitä se ajatus ns. lähti. Kaivoin kaikki epämääriset sukkalankapallerot samaan pussiin ja pistin silmukat puikoille. Housut neulotaan kahdella lankasäikeellä. Toinen säie on minulla harmaata tai jotain muuta tummaa ohutta yksiväristä sukkalankaa. Toinen säie on sitten niitä riemunkirjavia lankoja, joita raidotan mielivaltaisesti. Kahden säikeen pinta muodostaa vaikka minkämoisa kuvioita.


Seuraava vaihe olisi erottaa lahkeet yläosasta. Toiveena on ettei näitten valmistuttua nurkissa ole yhtään kirjavaa lankapalleroa. 

"Turkisliivi". Ostin Sanna Vatasen BÄÄ! -kirjan ja siinä oleva virkattu "turkisliivi" on kiehnännyt mielenvieressä suht ahkerasti. Mietin hommaavani mustia lankoja sitä varten. Eräänä iltana hinku nousi sen verran suureksi, että kaivelin mustan langan puuteessa erinäisiä harmaita ja virkkasin menemään. Pinta näytti harmaanakin vallan viehkeältä, joten singahdin kaivelmaan kaikenmaailman harmaita, erityisesti niitä kaikkia pikkupalleroita, joita taasen tuntui löytyvän erittäin runsaasti. Koska virkattu mallikappale tuntui kamalan tönköltä, päätin kokeilla lenksujen tekoa neulomalla. Löysin siihen hyvän opastevideon Wool and the Gangilta YouTube kanavalta. Ohjeistuksesta poiketen, teen lenkin oikealla puolella jokaiseen silmukkaan ja paljon lyhyempänä. Näin pinnasta tulee enemmän lampaan taljaa muistuttava. 
 
Sitten vaan silmukkaa puikolle! Lankoina on hahtuvaa, mohairia, pellavaa, suomenlampaan villaa, merinoa: kaikkea mikä nyt jotenkin on harmaaksi luokiteltavissa. Säikeessä on aina kaksi säeiettä hahtuvaa ja yksi vähän paksumpi ja  yksi vähän ohuempi lanka. Oikein loistava kohde upottaa kaikki epämääräiset pikku nöttöset. Ainoa mitä pitää hankkia lisää on hahtuva. Hahtuvalla lenksuihin saa sitä turkistamaista pörheyttä ilman, että työ painaisi kamalasti. Työssä on 80 silmukkaa ja puikot ovat 8 milliset. Lenkkien neulominen on aika hidasta, mutta yksi edestakaskerros on sitten sentin korkea. Ihan mahtavaa! Neulepintaa katsoa alkaa päässä soida Game of Thronesin tunnusmusiikki. Luntakin olisi kuin Muurin takana. Valkoisia kulkijoita ei onneksi näy.


 

maanantaina, tammikuuta 01, 2018

Kirjalliset

Hyvää uutta vuotta 2018! 

Aloitetaan uusi vuosi parilla kirjalla. Niistä ensimmäisen sain joululahjaksi, kun siitä hienovaraisesti siipalleni vinkkasin. Ja hienovaraisella tarkoitan, että näytin kirjaa kaupassa hänelle ja selkeästi artikuloiden ja ääntäkin varmuuden vuoksi koventaen sanoin: Olisipa todella hienoa, jos saisin tämän kirjan joululahjaksi.  

Ja kas, toiveeni toteutui!


Villit vanttuut ja vallattomat villasukat ensimmäinen osahan minulla jo oli. Siitä tuli neulottua Tsiisukset, Buddhat ja Kissimirrit. Kakkososa jatkaa samalla hyväntuulisella meinigillä kuin ykkösosakin. Itsellä tässä uusimmassa kirjassa taitaa eniten viehättää kissasukat nimeltä Yökyöpelit. On siellä paljon muitakin kivoja, vaikka ne pääkallosukat eli Hohottajat. Talouden mieshenkilö ainakin oli niistä kiinnostonut. 

En vaan ole ihan samaa mieltä mallien silmukkamääristä, jota kyllä joissakin kuvioissa voi muokata jos ei muuten niin siirtymällä vähän ohuempaan lankaan. Ensimmäisessä kirjassa oli paljon todella suuria lapasia. Nyt kuvien perusteella näyttäisi kokoasiat olevan paremmin kohillaan. Minusta ainakin on tympeää, jos lapasia pitää puristaa käsissään, etteivät ne tipu. Toinen vähän närästävä asia oli Dropsin Karisman käyttö sukkalankana. Karisma on kiva lanka paitoihin, pipoihin ja lapasiin, mutten kyllä kuuna päivänä tekisi siitä sukkia! Karisma on suht löysäkierteinen ja täyttä villaa. Sellainen ei kovin kauaa sukassa kestä. Mutta senhän toki voi vaihtaa johonkin toiseen lankaa, jossa on vähän nylonia tms. seassa.


Langan korvaamisasiasta kuuntelin puolella korvalla erästä lankakaupan kassalla käytyä keskustelua. Asiakas siinä pohti, että olisiko tämä hänen valkkaamansa lanka parempaa/kestävämpää kuin kuin 7-veljestä. Myyjä vastaili välttelevästi, ettei ko. langasta ole oikein kokemuksia, kun se on niin uusi tuttavuus, ei ainakaan nöyhtää samalla tavalla. Silmäkulmasta vilkuilin, että mitähän lankaa oltiin ostamassa. Vähän teki mieli sanoa, että käyppä hakemassa jotain muuta. Samalla pohdin mielessäni, miksi myyjä ei kysellyt mitä langasta oltiin tekemässä (tai ehkä se keskustelu oli jo käyty). Kun kaikki lanka ei nyt vaan käy kaikkeen. Teki ihan hirmuisesti mieli avata suu ja alkaa neuvoa asiakasta, mutta ehkä se kuitenkin olisi ollut sen myyjän tehtävä, joten pakkasin hiljaa omat ostokseni ja lähdin kyntämään pyörällä kotia kohti. Pyörällä kyntämistä onkin muuten saanut viime aikoina harrastaa vähän turhankin usein. Ihan vaan tämmönen välihuomio.

Sitten se toinen kirja, johon otin ensituntumaa jo Tampereen kässämessuilla. Sieltä asti se on mielessä kummitellut. Kävin ostamssa sen eilen ja sitäpä oli kiva selata teekuppi kädessä ja pulla poskessa. No mikäpä asia ei olisi tuoreen pullan kera kivaa?


Kirja on Sanna Vatasen Bää! ja se on kyllä yksi karkki. Jos Villit vanttuut on väri-iloittelua niin tämä on mustavalkoinen. Kirja on oodi suomenlampaan villalle ja sen kaikille hienoille sävyille. Kirjasta löytyy ohjetta paitaan, sukkaan, takkiin ja huovutettuun reppuun ja vaikka mihinkä.


Kirjassa on luomoavan kauniit kuvat lampaista lankoihin. Vähän toki joidenkin vaatteiden kohdalla jäi mietityttämään, että minkähän mallinen se kuvan vaate on, kaikista kun ei oikein saanut käsitystä. Yhtäkään vaatetta ei ole kuvattu ihmisen päällä.


Suurimpia väristyksiä aiheuttaa lenkkivirkattu "turkis"liivi. Sen verran suuria, että tässä on vähän kaiveltu kaappien kätköjä sopivan langan toivossa. Samalla pohdittu, että olisiko se tuommoinen musta vai sittenkin tumma harmaa. Valintoja, valintoja. Ja on kannessakin koreileva "tuohivirsu"laukku aikas kutsuva.

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2017

Vihreitä kuulia

Näin jossain lehdessä sammalesta tehdyn ovikranssin ja loput voikin sitten arvata. Nyt meidän ovessa on langasta tehty sammalkranssi. Jonkin verran ne kyllä näyttävät myös vihreiltä kuulilta, eikä sekään mielleyhtymä tietenkään mitenkään huono ole.

Toki tässä projektissa hieman hämmästytti, kuinka paljon vihreää lankaa nurkista löytyikään. Vähän pelottaa, jos jossain on joku sähkönsinisten jemma. Vaikka vihreitä olikin suht paljon niin yhdessä vaiheessa ne meinasivat loppua kesken. Tämmöiseen kranssiin kun saa pyöräyttää hämmästyttävän monta tupsua ja vielä muutaman lisää. Homman pelasti jostain mystisestä korista löytynyt Novitan Teddy, joka oli kuin tehty sammalesta. 


Sitten vähän sieniä sekaan ja hyvä tuli! Saas nähdä saako olla ovessa rauhassa. Viime vuonna tähän aikaan langasta tehty kranssi oli lintujen mieleen.

Muitakin jouluisia hommia olisi mielessä. Suureksi hämmästykseni voitin Tampereen messuilla Taitokadun kisassa seinähimmelin tekopaketin. Nyt minulla on iso kasa valkoisia pillejä odottamassa puuhaan ryhtymistä. Minulla on himmeleiden kanssa vähän semmonen soitellen sotaan -juttu. Ja sitten olen mukamas hämmästynyt kun ei tullut välmista hetkessä.  

Perjantaina kävin räntäsateessa kyntämässä Helsingissä. Aikaa oli pari tuntia ja se piti käyttää mahdollisimman tehokkaasti, joten paras oli aloittaa Snurresta. Sieltä mukaan lähti suloista Pelsuldia. Olisin voinut ottaa kyllä koko värisuoran, mutta lentolaukkuun ei mahdottomia mahdu. Sitten piti napata kolme kerää mohairia, koska näiden värien yhdistelmä vaan puhuttelee. Kotona sitten tajusin mistä värit ovat tutut. Vastaus on edellisen postauksen kuvissa :)


Snurresta päätälaukkaa Temperaan joulusipisipiasioissa ja sieltä edelleen etsimään sovituskopin uumeniin kadonnutta työkaveria. Yhdessä hortoiltiin lumihiutaleitten seassa kunnes löydettiin Taco Bell. Siellä oli amerikkalaistyylisesti kamalan vaikea tilaustapa, mutta pöperöt olivat hyviä. Kun maha oli täynnä hilppastiin vielä Cosin kautta hotellille. Cosilla olleet housut vaan jäivät niin mielenpäälle pyörimään, että päätin käydä siellä vielä aamulla. Hotellilla vähän väriä naamaan ja Kaapelitehtaalle pikkujouluilemaan. Matkalla takaisin hotellille, eksyttiin vähän kartalta ja tehtiin ratikalla vähän ylimääristä sightseeningiä. Eräs toinen teki vähän pidemmän matkan ja kävi Sörnäisissä saakka. 

Aamulla hotelliaamiaista nassuun ja vaatekaupan ovelle kolistelemaan, koska ei niitä housuja sitten voinut olla kokeilematta. Ja hyvä, että kävin. Löytyi meinaan niin täydellisen hyvät pöksyt ettei toista!

Kotimatka olikin sitten toista. Kone oli aivan täynnä, koska Oulussa oli eilen 100-vuostijuhlat. Oulun lentokentällä oli n. 50 metriä pitkä taksijono, muttei yhtään taksia ja taivaalta tuli vaakasuoraan lunta. Linja-auton saapuessa myös siihen tuli aika pitkä jono. Sillä sitten köröteltiin kohti keskustaa aikalailla sama aika kuin lentsikalla Hesasta Ouluun. Ja keskustassa kaikki oli tietenkin sekaisin, koska Niinistö. Kun pääsin oman auton penkille niin pitserian kautta kotiin syödä mussuttamaan. Nyt tekisi mieli ottaa päiväunet, mutta ehkä ne unet on hyvä säästää yölle. 

Niin ja kun vielä muistan. Taito-lehden numerossa 6/2017 julkaistujen Mesiangervolapasten kaavioon oli päässyt lehden taitossa pari virheellistä merkintää.  

Kaavio 2:
Krs 14 vaalea, silmukat 7 ja 19: pitäisi olla oikea silmukka, ei bricohea. Sama juttu krs 16 vaalea, silmukat 5 ja 21.  

Krs 21 vaalea silmukat 1 ja 25: pitäsi olla bso.  

Kaavio 3:
Krs 77, 78, 78: reunimmaisten silmukoiden pitäisi olla bso.

Krs 64 vaalea, silmukat 7 ja 19 sekä krs 66 vaalea, silmukat 5 ja 21: näiden kaikkien neljän kuuluisi olla oikea silmukka.







Samoin lyhenteissä on nuppien kohdella ihan omaan piikkiin menevä höpöhöpöjuttu: Siinä lukee nyt: 1o, lk, 1o, lk, 1o, 1o, lk, 1o.  Pitäisi olla: 1o, lk, 1o, lk,1o, lk, 1o.  Näin siihen tulee ne tarvittavat 7 lenkkiä. 


Nuo kohdat kyllä hoksaa neuloessa, mutta hyvähän ne on huomauttaa. Taito-lehden sivuilla on linkki korjauksiin.

sunnuntaina, marraskuuta 26, 2017

Tytön paras ystävä

Jos minulta kysytään, mikä on tytön paras ystävä niin vastaisin, että leppoisa sunnuntai, kupillinen kuumaa, vahvaa teetä ja kasa villalankaa. Ehkä ystävällismielisesti kehräävä kissa. 

Isabell Kramer on nimennyt joku aika sitten ilmestyneen huivin tytön parhaaksi ystäväksi, eikä sekään tietty huono valinta ole, ainakaan tähän aikaan vuodesta.


A Girl's Best Friend
Malli: Isabell Kramer
Lanka: Madelinetosh Merino Light sävyssä Glazed Pecan, Louhittaren Luolan Luonnotar, sävyissä Kaipuu ja Platina. (Tai Kaipuusta en ole ihan varma, voi se olla joku muukin sävy.)
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: no vain!

Tässä mallissa minuun iskivät ensimmäisenä värit. Alkuperäisessä mallissa on aikalailla nämä samat värit ja minusta ne olivat vallan ihanat yhdessä. Lisäksi huivin reunassa oli kolme pientä tupsua, jotka eivät ainakaan neulomisintoa pienentäneet, päinvastoin.


Kun sitten lokakuussa olimme Portista, löytyi Tuulian kaupan pöydästä juuri oikeat värit ja se oli menoa sitten se. Huivissa on erilaisia pintaneuleita. Ensiksi rikottua helmineuletta ja sitten noita lehden tai pisaran näköisiä juttuja. Ohje on sinänsä selkeä, mutta yksi juttu minua ärsyttää aivan hirveän kauhean paljon. Tätä näkee myös muissakin ohjeissa ja niissä se ärsyttää ihan yhtä paljon. Ja homma on tämä: ensin selitetään mitä tehdään kerroksilla 1-2. Sitten tulee krs 3-4, joita toistaan 2 kertaa. Sitten kerrokset 5-6 ja edelleen 7-8, joita toistetaan 2 kertaa. Sitten koko tätä höskää toistetaan kuusi kertaa. Sittenpä alkaakin aika iloisesti olla pihalla, että millä ihmeen kerroksella on menossa. Varsinkin kun neuloksessa ei ole mitään erityistä kiinnekohtaa, etkä ole jaksanut/tajunnut merkitä jokaikistä kerrosta paperin reunaan. Joten alun osio on tehty aikalailla omilla säännöillä kun en vaan jaksanut laskea ja toisekseen en tiennyt yhtään millä kerroksella olin. Suurinpiirtein se menikin oikein. Tai ainakin näyttää sellaiselle. Ja sitten kun se rytyssä kaulassa niin kukaan ei huomaa jos yksi silmukka ei olekaan niinkuin piti. 


Muutenkaan kolmiohuivin neulominen ei ole niitä henkilökohtaisia suosikkejani. Siinä kun silmukat vaan lisääntyvät ja samalla alkaa jo homma tökkiä. Ei niin hyvä yhdistelmä. Pääasia kuitenkin on se, että huivi on kiva, värit ovat ihanat ja nypyköistäkin tuli ihan siedettävät kunhan niitä aikansa hinkkasi. Tupsuja huiviin ei kuitenkaan tullut. Ehkä siksi, etten jaksanut niitä tehdä. 

Sinänsä on tuo jaksamattomuus on huvittava syy, koska eilen illalla tuli Ajatus. Samainen Ajatus on tullut aiemminkin, mutta silloin se on väkivaltaisesti hiljennetty. Mutta nyt Ajatus ei enää malttanut olla vaiti vaan oli ryhdyttävä Toimiin. Tämän seurauksena ruokapöydällä on oikea vihreiden kuulien armeija. 

Tämän Ajatuksen ehkä laukaisi Tampereen messujunassa ilmaan heitetty asia nimeltä lankojenjärjestelijä. Tiedätte varmaan, että on olemassa ammattikunta nimeltä järjestäjä. Semmoinen ihminen, joka kutsutaan kotiin pistämään tavarat kuriin ja järjestykseen sen jälkeen, kun omat voimat tai aika aika ei riitä Kon Mari -tyylisiin sankaritekoihin. Langanjärjestäjä on nimensä mukaisesti henkilö, joka järjestäisi neulomisorientoituneen ihmisen langat, erityisesti jämät, mielenkiintoiseksi ja neulomaan houkuttavaksi. Sellaista ainakin tässä taloudessa kaivattaisiin, koska jämiä kyllä riittää. 


Jämien lisäksi tässä taloudessa on erinäisiä keskeneräisiä neuleita, kuten vaikka Yell ja sitten on myös vähän turhankin lisääntymisherkkänä olleet korkkaamattominen lankojen joukot. Jämillä ja aloittamattomilla on vielä kaikenlisäksi ikävä tapa sekaantua (kirjaimellisesti) toisensa asioihin, jolloin kaikki langat ovat yhtä hurlumheitä.


 

lauantaina, marraskuuta 18, 2017

Tampereella

Eilen oli herätys kello 4.30. Äkkiä aamupalaa nassuun ja junalle kohti Tamperetta ja Kädentaitomessuja.
 
Titityyn karkkihylly

Junassa päätimme Outi-rouvan kanssa, että olemme messuilla hillittyjä, liki lady-like ja tuumaamme rauhassa hankintoja. Kaksi sekuntia hiljaisuutta ja sitten naurua vedet silmissä. Niinkuin siellä voisi analyyttisen viileästi tehdä hankintoja: täysi höry vaan päälle!

Messukuljetukset on kyllä hoidettu hienosti. Heti juna-aseman edestä lähti täyteen ympättyjä busseja kohti messuhallia. Perillä ei tartte pahemmin jonotella vaan sisään halleihin pääsee helposti. Meillä oli Outin kanssa messuorganisaation blogisteille tarjoamat liput, joten nimilaput kaulaassa suhasimme halleissa.
Kisskiss-sukkiksia ja Petrichoryarnisin väritykitystä
Siinä tuumasimme, että mihin ensiksi ja päädyimme, että Petrichoryarnsin langat houkuttivat kaikken eniten. Ankaraa kartan tutkaamista, eksymistä väärään halliin ja sitten Lankaidean koju löytyi. Alkoi armoton lankojen hypistely ja peli saatiin avattua muutamalla vyyhdillä. Arvatenkin junasa hiottu ja hoettu lady-like -ajatus häipyi samoin tein, kuten myös vakaa aikomus koluta halleja järjestyksessä: singahtelimme sinne tänne fiiliksen mukaan. Ja fiilistähän oli vaikka minne.

Snurren houkutuksia
Titityyn osastolla harjoitin erittäin hyvää itsepetoksen muotoa. Olin tilannut heltä kirjan, jonka toimituksen olin pyytänyt messuille. Oli vähän niinkuin olisin saanut lahjan! Ja ihan ilmaiseksi, eikös vaan! 
 
Ihania lampaataljoja. Tuo kirjava olisi ollut niin ihana!

Kaffepausilla pläräsin hankkimaani kirjaa ja sittenhän siinä kävi niin, että pukkasi ihan ideaa. Annan ja Eilan kojulla silmät pullistuivat päästä, kun huomasin juuri sellaista ja sen väristä lankaa kuin ideani oli vailla. Ja se oli sitten siinä. Samaisella kojulla saikin pitää hankinnoistaan lujasti kiinni: jos ne laskit käsistäsi lompakkoa etsiessäsi, oli joku toinen heti vyyhdissä kiinni. Enkä nyt mainise nimiä. Asianosaiset tietävät. 
 
Ei me ihan kaikkea ostttu vaikka oltaisiinkin haluttu
Taito-kaudulla oli vaikka mitä ihanuutta. Eniten minua kiinnosti kirjotut opetustaulut. Sellainen perunajuttu olisi aikas kiva. Se, että jaksaisinko sitten pistoja vääntää on ihan toinen kysymys, johon vastaus voisi olla hieman välttelevä. Samoin ne trikoohapsuista solmutut matot olivat hurmaavia. Sanotaanko vaikka olkkarinmaton kokoisena, noin alkuunsa? Ei kait siinä paria iltaa enempää voi aikaa mennä?

Messujen jälkeen köröteltiin takaisin keskustaan, köröttelyä hyvinkin, ihan järkyttävät ruuhkat. Päätimme suunnata Stokkalle, meidän korkeuksillahan se kauppa on vain mennyt muisto. Stokkalla menimme suoraan joulupallo-osastolle ihmettelemään. Vähän oli pieni koppi, mutta mukaan tarttui ihana maatuskanalle, jonka sisällä on muita metsän eläimiä. Kupposet nallen vieressä on hankittu messuilta ja ne ovat Tuias keramiikan kupposia. Taito-lehdessä oli vinkkaus heidän Instatilillieen ja uteliaana ihmisenä sitä heti stalkkaamaan. Kupposet ovat minusta vallan ihanat. Vaikka ne ovat aika isot, teekuppiinhan pitää mahtua kunnolla teetä, ovat ne sirot, kevyet ja ennenkaikkea ohkaiset. Paksusta mukista juominen on tympeää. Ja iso plussaa, että ovat konepestäviä!



Paluumatkalla kotia oltiinkin sitten jo aika hiljaisia. Tuksutettiin pimessä ja pohjoista kohti lumisateisessa yössä ja toivottiin, ettei juna ole myöhässä. Perillä oltiin tasan Tuhkimoaikaa. Nyt väsyttää sen verran, että päiväunet on ehkä otettava. Samalla voi kuitenkin hypistellä tyytyväisenä messuhankintojaan.


Tässä on villapaita, tekemistä vaille valmis. Lanka on Pirtin kehräämön kaksisäikeistä silkkivillaa, jota hypistelyäni en voinut enää takaisin hyllyyn laittaa. 


Kisskissiltä piti liki perinteiseen tapaan ostaa sukkahousut, tällä kertaa kuosiinkudotut kukkaset sääriä somistamaan. Siis minun sääriä, ei Bertan.



Lisäksi käsinvärjättyjä herkkuja Manosilta, La bien aimeelta ja Hedgehogilta. 


Ja sen Nancyn kirja ja kirjan siivittämänä mitä muikeimmissa väreissä Rosy Green Woolin Cheeky erinoa. Bongaa kuvasta yksi utelias kissa.  

Messut jatkuvat vielä tänään lauantaina ja huomenna Tampereella ja ne ovat Euroopan suurimmat käsityömessut, joilta kyllä löytyy vaikka mitä ja ihmettä, vaikka virkatuja moottorisahoja, jos sellaisille on tarvetta. Lauantaisin siellä on kuulemma ihan järjettömästi ihmisiä, eilen oli uutisten mukaan vähän päälle 15 000 kävijää. Sunnuntaina on sitten pikkasen väljempää. Rennolla menolla ja kiristämättömällä pipolla pärjää hyvin. 

Vilkutus kaikille, jotka tulivat juttelmaan, oli suuri ilo kuulla kuinka montaa olen onnistunnut blogihöpötyksilläni innostamaan.
Oulun messuraati kiittää kaikkia kaikkia vanhoja ja uusia tuttuja sekä tuntemattomia. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: cin cin!


ps. Metsä kukkii -paidassa ihan tarkeni :)

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Mesiangervo

Kun Taito-lehdestä kysyivät, että suunnittelisinko heille brioche-lapaset, olin heti mukana. Pää höyryten piirtelin erinäisiä kuvioita kunnes se sitten kirkastui: lehti, nuppeja ja iso kukka. Orgaaniset kuviot vaan sopivat niin hyvin briocheen.

Ensin tein kämmenselästä mallitilkun. Nyt monet minut tuntevat vetävät kauhusta henkeä: se teki mallitilkun! No, oli pakko, että tiesi missä kohtaa olisi syytä tehdä mitäkin. Sitten neulomaan. 



Minulla on briochen kanssa se paha juttu, että osaan neuloa sitä tuosta vaan mutta kaavion kanssa sitten tuhrataan aikaa ihan urakalla. Sama homma tälläkin kertaa. Millään meinannut keksiä, että miten kärjen kaavio muka pitäisi piirtää. Kaavion teossa kun on periaatteena, että kavennusten ja lisäysten pitää olla kaaviossa samoissa kohdin kuin ne neuloessakin on. Tämän takia kaavioon pitää piirtää niitä tyhjiä ruutuja, jotta homma pysyy kasassa. Välillä ei vaan millään meinaa tajuta, että mihn ne tyhjät ruudut pitää laittaa. Bricohen kuningatar Nancy Marchant kertoi, että hän tekee ensin kaaviot ja neuloo sitten. Ei onnistu. Eka pitää neuloa ja siten ihmetellä paperille, että mitä teki. 


Ensimmäisen parin, tuon ruskea-vaaleanpunaisen, neuloin fingering-paksuisesta Tukuwoolista. Puikkoina käytin 2,25 millisiä puikkoja. Tukuwool on sen verran kuohkeaa lammasta, että minä en pysty neulomaan sitä erityisen napakaksi. Kun lapaset olivat valmiit niin alkoi vähän mieli kaihertamaan miltä lapaset näyttäisivät käsinvärjätystä ohuesta sukkalangasta tehtyinä. Turkoosi-keltaiset lapaset onneulottu Väinänöisestä puikoilla 2,5 mm. Vaikka niissä puikkokoko onkin suurempi niin ne ovat pikkasen pienemmät kuin Tukusta tehdyt. Väiskin pystyy neulomaan paljon napakammaksi kuin Tukun. Kummatkin lapaset ovat minulle ihan sopivan kokoiset. Se lieneekin makukysymys tykkääkö väljistä vai napakoista lapasista. 

Testineulojani Outi neuloi mallikappaleensa pikkasen paksummasta suomenlampaasta ja hänen siippansa sai hienot musta-harmaan angervot. Iso käsi Outille! Olet iihhana muija!


Ja mikä parasta, lapasista lähti idea yhteen toiseen bricohe-juttuun! Siitä sitten myöhemmin lisää. 

Perjantaina käännämme tutkan kohti Tamperetta. Juna starttaa 5.37, vaunun numero on muistaakseni 5, jos joku lukija haluaa tulla moikkaamaan niin sieltä löytää. Messukarttaa on tutkittu ja kojuja ruksittu. Mukaan lähtee ainakin Metsä kukkii -paita, jotta pääsen mukaan niiden kokoontumisajoihin. Saas nähdä miten kamala hiki sen kanssa on.