sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2017

Prosessipalapeli

Eräässä kommentissa kannustetiin julkaisemaan juttuja prosessista eikä niinkään kuvia valmiista työstä. No nyt kuulkaas tulee prosessia isolla kädellä. Pitäkää kiinni huiveistanne, sillä huiveista on kysymys.

Lähdetäänpä taas vähän kauempaa niin tiedätte miksi tuulee niinkuin tuulee.

Pinterest, tuo ihanainen Pandoran lipas ja tammikuussa ilmestynyt uudistunut Taito-lehti. Siinäpä ne avainsanat. Taito-lehdessä oli Susivillan kudottu huivi tai shaali tai miksi sitä kukanenkin haluaa nimittää. Nätti kuin mikä vaikkei täysin omaan värimaailmakäsitykseeni osunnutkaan. Tovin siinä jo kerkisin miettiä, että osaisinkohan kutoa. Varmaan sitä semmoistakin oppisi, mutta missä ihmeen välämässä sitä siihenkin vielä repiäisi?

Kutomisesta kuitenkin kiinnostuneena lipsahdin Pinterestin puolelle selaamaan ja voi että! Löysin aika nopsaan Avalanche Loomin kudotut huivit. Ihan päätä pyörrytti. 
 
Kuvakaappaus Pinterest-taulultani

Ja pyörryttää edelleenkin. Aika nopsaan onneksi tajusin, etteivät kyseisen taitajan huivit ehkä ole sieltä helpommasta päästä täysin noviisille. Tyydyin siis vain ihastelemaan. 

Ravelryn kautta taasen nappasin näkökenttääni Hedgehog Fibresin Beatan Scarfy Thing-huivin. Ohje on ilmainen ja sen voi ladata vaikka Hedgehogin sivuilta. Ensi silmäyksellä voisi luulla ettei Beatan huivilla ole mitään tekemistä Avalanche Loomin kanssa. Minun päässä kuitenkin naksahti. 
Kuvakaappaus: http://shop.hedgehogfibres.com/product/scarfy-thing

Scarfy Thingin ideana on neuloa huivi paloina eri suuntiin ja ripotella väriä sinne tänne. Avalanchen huivit taas ovat yhteen suuntaan, mutta niissä on erilaisia kuvioita ja kuvio-osuuksia sekä upotuksia. Inlay-termiä käyttävät, enkä tiedä mitä se kudontapiireissä meillä Suomessa on. Nämä kaksi juttua minä sitten menin ja paritin. 


Tästä lähdettiin, kuviona pientä täplää, joita on kudotuissa huivessa näkee pituussuunnassa eli näkyvillä olevaa loimea. Ja anteeksi kaikille oikeasti kutomisesta jotain tietäville, minun termit ovat täysin maallikkotermejä.

Siitä sitten kiepattiin 90 astetta oikealle ja kirjoneuletta kehiin. Kyseinen kuosi on otettu meidän keittiön matosta. 

Taasen 90 astetta, tällä kertaa vasemmalle ja rohkeasti vaalean sinistä kehiin! On se hurja!


Avalancen huiveissa on punaisia ristejä, joten pitää minunkin huivissa moinen olla. 

Neljän palan jälkeen työ näytti tältä, eikä innostus ainakaan ollut vähentynyt. Sitten vaan suunnittelemaan lisää. 

Ristin perään tuli kirjoneulekukkasia ruusukas-sidoksen (?) innoittamana. Tässä kohtaan piti tehdä erinäisiä epäonnistuneita laskutoimituksia. Ristipalasta kun oli 86 silmukkaakohan se oli. Siihen piti sitten sovittaa 120 kierrosta. Yritin sitä laskea, mutta myöhään illalla ei oikein lähtenyt. Mututuntumalla kehittelin siihen systeemin, joka näyttikin ihan hyvältä. Saattoi myös olla se oikea, mutten aina sitten muistanut systeemiäni, joten mallikerrat eivät menneetkään ihan tasan. Ylimeno-osuudelle teinkin sitten ihan pokkana muutaman raidan. Väitän mahdolliselle kysyjälle, että se on suunniteltu juttu. Kuten tavallaan onkin. 

Tämän päivän agenda - donitsien paistamisen lisäksi - onkin seuraavan väriosuuden päättäminen. Ehdokkaina on vaalean harmaansininen, rapasakka vaalea vihreä tai oranssi tai jopa ruskea. Vihreä ehkä puhuttelee eniten. Sen jälkeen tulee harmaasta ja tumman pinkistä ristiä ja limen vihreästä ja tummasta lohen punaisesta raitaa. Kun ne ovat valmiita suunnitellaan seuraavat osuudet. 

Huivin palaset ja niiden asettelu pohjautuvat siis Beatan suunnittelman huivin palasiin ja asetteluihin. Kuvioita ja värejä taasen ammennan omien mieltymysteni mukaan Avalanchen huiveista. Langat ovat Holst Garnin lankoja, niitä Atlas-huivista ylijääneistä sekä muutamalla epävärillä täynennettynä. On aivan äärettömän inspiroivaa neuloa eri värejä ja kuoseja eri suuntiin, eri kokoisina. Eipähän todellakaan käy tylsäksi!

lauantaina, huhtikuuta 15, 2017

Atlas harteillani

Se on valmis. En tiedä mitä sanoa kun on niin paljon mitä sanoa.


Aloitin Atlas-huivin neulomisen viime kesänä. Langat tarttuivat pitkällisen valkkaaminen tuloksen Jyväskylän neulefestareilta. Keikuin tikkailla Titityyn katonrajassa ja vertailin värejä. Värejä tarvittiin paljon, joten päädyin Holst Garnin lankoihin. Niitä otin kolmea eri sorttia: Softia, Noblea ja Coastia, olipahan sitten vielä paremmin väriskaalaa millä pelata. 


Sitten vaan tikutettiin. Ja tikutetiin ja vielä pari kertaa lisää. Projekti oli kuitenkin niin valtava, että välillä piti tehdä jottain muuta ja huivi jäi siten uinumaan talviuniaan. 


Mutta nyt se on valmis. Ja siitä tuli niin hieno, etten tiedä miten päin olisin.


Atlas
Malli: Kieran Floey, Atlas
Lanka: Holst Garn: Noble, Supersoft, Noble ja Coast, useassa eri värissä
Puikot: 3,5 mm
Mitat: 230 g, 58 x 240 cm (eli valtava lakana!)
Fiilis: niin superhypermuchonachos onnellinen


Atlas-huivia oli oikeastaan aika kiva neuloa, vaikka myönnetään, etteivät viimeiset mallikerrat enää ihan hirmuista hihkumista aikaan saaneet. Huivissa yhdistellään kirjoneuletta, intarsiaa ja pitsiä. Kirjoneule kaavioita on viisi ja niiden välissä on pieni pitsiraita sekä yksi leveämpi pitsipaneeli. Mallikerran korkeus on 32 kierrosta ja leveyttä, mitä se nyt oli n. 130 silmukkaa. Ja ei, en oppinut kirjoneuleiden mallikertoja saati pitsineuletta. Kaaviota piti kytätä kokoajan: minulla oli läpinäkyvä viivotin, että tiesin millä rivillä olen menossa. Siltikään en sanoisi mallia vaikeaksi, työläs on se oikea sana. Ohjeessa käytetään yarn splicing-tekniikkaa, jossa värinvaihtokohdassa pujotellaan langatpäät toisensa sisään. Kohdasta tulee pikkaisen paksumpi, mutta sen ansioista ei tarvitse päätellä langanpäitä. Siitä iso hurraahuuto! Ainoat pääteltävät langat tulivat pienistä intarsiakuutioista.


Lankaa jäi runsaasti tähteeksi, joten nyt päässä pyörii uudet Kieranin mallit. Kaikista eniten ehkä houkuttelee Bosphorus, johon voisi aikas kivasti käyttää jo olemassa olevia värejä ja täydentää nitä muutamalla. Myös Sari, Oceania ja Renaissance Stripes olisivat kivoja. Mahdollisuudet ovat monet!


 

sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2017

Eskaloitumisia

Miten tässä aina pääse käymään niin, että hommat niin sanotusti lähtevät lapasesta? Kertautuvat maailmaa mullistaviksi projekteiksi, jotka rönsyävät ja paisuvat kuin pullataikina?

Tämä huiviproduktio. Tai, ei se siitä lähtenyt. Tämä käsillään oleva kriisiytymien sai oikeastaan alkunsa viime kesän neulefestareilta.  Tiedättehän, neulefestarit: paikka missä tavataan vanhoja ja uusia tuttuja? Ostetaan järettömät määrät lankaa? Se just. Sieltä tuli hankittua langat Atlas-huiviin (toki vähän muutakin) ja tunnollisena ihmisenä aloitin se tikuttamisen samointein. Sitten huomasin, ettei sitä taidakaan ihan yhdessä viikonlopussa valmiiksi saada. Törmäsin uusiin kivoihin produktioihin ja huivi sai jäädä koriinsa makoilemaan. 


Kunnes sitten tässä jokunen aika sitten sain päähäni, että olisihan se aika mellevää saada huivi valmiiksi tulevan kesänneulefestareille! Ei muuta kuin tikutitikuti. Ja vähän lisää tikuti tikuti. Siellä heinäkuussa osallistuisin paita- ja valokuvauskurssille ja heiluttelisin ihanaista huivia ympäriinsä. Kiertelisin lankakojuilla ja kesätuuli heiluttaisi huivireunoja. Tikutitikuti. Näkisin tuttuja ja tuntemattomia. Tikutitikutitikuti. Ja pitäisin sen oman brioche-kurssini. Tikuti-tikuti...eiku. Siellähän pitää olla jottain briochemaista! Ei kun uutta lankaa puikolle ja kokeilemaan yhtä ideaa. 


Sitten postipoika tuo kutsun häihin. Kun riemukiljahdukset ovat laantuneet, tajuan, että haluankin sen huivin sinne häihin. 
- Ja häät ovat? 
- Toukokuun lopussa! Eikö ole kivaa!
- Paljonkos olet huivia neulonut?
- No, on nyt ollut kaikenlaista...
- Niin, paljonko olet sitä neulonut?
- No, jos nyt joka päivä teen sitä vaikka 12 kierrosta niin hyvin kerkiää.
- Joka päivä?
- No, ei kaikkina päivinä tiettykään kerkiä, kun olisi tää brioche-juttukin ja se yksi paita ja se Metsä Kukkii-paita. Joinain päivinä sitten vaikka 30 kierrosta.
- Joo, niinpä niin.

Tikutitikutitikuti.

- Mitäs muuten meinasit muuta laittaa päällesi kuin sen huivin?
- ööö...


Ja siitähän se sitten taas lähti. Kaikeksi onneksi olin joku aika sitten törmännyt Lotta Jansdottirin vaatekirjaan. Sattuman johdatusta mitä ilmeisemmin. Kaivelin kirjan esille ja vakuutuin ompelevani mekon huivin kaveriksi. Ihana tumman keltainen pellavakangas oli kuin tyrkyllä kangasvarastossani odottamassa tätä hetkeä. Nyt vaan kaavat piirtämään ja ompelemaan.

- Meinasit siis ommella. Mitäs ompelukoneelle kuuluu?
- No, hyväähän sille. Käyn vain ostamassa sopivan väristä ompelulankaa.
- Muisteleppa vähän tarkemmin.


Mieleen kohoaa viime kesältä hikisiä mielikuvia eräästä ompelutuokosta, jossa katkesi luvattoman paljon neuloja. Muistiin piirtyy ompelukoneen alapuola, joka jumitti, eikä koneella päässyt kuin pakkia.

- Oletko siis käynyt korjaamassa koneen?
- En.
- Pitäisikö siis käydä?
- ....

Tästä voisi ottaa suoran leikkauksen Haukiputaan Martinniemeen, Louhittaren Luolan neulemiittiin.

- Kö mää kävin siellä Balmuirin myymälässä ja siellä oli kaikkea ihanaa mihin mulla ei ole varaa, joten jos mää ostan tästä tän lankavyyhdin jossa on 1100 metriä ja 100 g lankaa neulon itse siitä 2,5 mm puikoilla sellaisen 60 x 200 cm kokoisen huivin sileää oikeaa. Ei kai siinä kauaa mene. 

Nyt sitten ollaan tässä. Atlas-huivista puuttuu n. 150 kierrosta. Ompelukonetta ei ole korjattu, joten mekkoa ei ole ommeltu. Brioche-huivikin on mallitilkkuasteella.

- Kun sen kaavion teko on niin hankalaa!

Balmuir-kopiota on kyllä keritty tekemään, koska sain Viaplayn pariksi kuukaudeksi ilmaiseksi, ja siellä on hyviä pohjoismaisia rikosdraamoja ja sitä on kiva neuloa siinä sivussa.

- Entäs ne brioche-kurssin mallitilkut?
- Älä jäpätä, on niistä kaksi valmiina.
- Niinkuin se pubineulonnassa tehty, jossa on reunat ihan vinksinvonksin?
- No, siellä oli niin pimeää ettei nähnyt kunnolla!
- No, entäs ne kuviolliset mallitilkut?
- Oo nyt jo hiljaa. Kyllä mä ne vielä teen.
- Ai milloin?
- No, pääsiäisenä on hyvin aikaa.
- Teet silloin siis Atlas-huivin loppuun, ompelet se mekon, kun olet vienyt koneen korjattavaksi aiemmin, teet ne mallitilkut valmiiksi ja ilmeisesti vielä pyöräytät sen Balmuir-kopionkin valmiiksi?
- Eikös se sellainen kärsimysviikko ole? Heh?
- ...
- Heh?

perjantaina, maaliskuuta 10, 2017

Krysanteemipipo

Edit. 13.3.2017.Ohjeen kaavioon on tehty muutama korjaus. Sieltä puuttui kaikesta kyttäämisestä huolimatta nurjan brioche silmukan merkkejä nuppien välistä. Samoin olen selkiyttänyt kaavioon 3- ja 5-silmukan lisäysten jälkeen neulottavat silmukat, jotka ovat siis oikea brioche silmukka ja tavallinen nurjasilmukka vuorotellen.  Lehtien kärkiä olen tuijotellut ohjeesta, mutta minusta ne ovat oikein. Brioche loppuu lehtien kärkien osalta siihen viimeiseen kavennukseen. Sen jälkeen jatketaan tavan oikeaa ja nurjaa. Tämä ainakin minulta unohtui useaan otteeseen, ja tuli neulottua vähän pidempiä kärkiä kuin oli tarkoitus. Uusi pdf-tiedosto on nyt linkitettynä.

Sain tuossa joku aika sitten toiveen Annilta tehdä pipo ohjeineen Krysanteemikämmekkäille kaveriksi. Siinähän vähän kävi silleen kuten aina: mopo karkasi käsistä. Oliko yllätys?

Koko prosessi lähti liikkelle notelapulle tehdystä piirustuksesta: pipo, jonka alareunassa oli erilaisia kukkasia. Puikot käteeen ja annettiin mennä. Prosessin aikana huomasin aina piirtäneeni kukkaset tietyllä tapaa mutta neuloneeni ne ihan toisin. Kun tein ne niinkuin olin alunperin piirtänyt sekä keksin toisen tavan tehdä kukan nuppuset niin taivas kirkastui ja sata salamaa iski tulta. Se oli menoa sitten. Aino pulma ettei taloudessa ollut sopivaa lankaa. 


Onneksi Haukiputaalla on Tuulian paja, josta lauantaisena neulemiittipäivänä kaappasin mukaani kivaa suomenlampaavillaa nimikkeellä Louhetar mitä kauneimmissa väreissä: kuningatar ja vilja. Eikä siinä nokka kovin kauaa tuhissut ja ensimmäinen oikea pipo oli valmis. 

Pieni ongelma muodostui siitä, että käyttämäni lanka ei ole enää Tuulian valikoimissa. Korvaavaksi langaksi Tuuli ehdotti Louhitar II -lankaa, joka on pikkuisen ohuempaa. Lisäksi halusin kokeilla, miltä pipo näyttäisi joissa riemastuttavissa väreissä, esimerkiksi Foolsgold ja Saltytales. Tähän ongelmaan löytyi ratkaisu Titityystä. Sieltä tuli paketti niin pikaseen kun postipoika tänne ylämäkeen jaksoi juosta. Sitten taas lankaa puikoille ja kohta oli toinen pipo valmiina. Lankana sis Hedgehogin Merino DK. Pipon tuntu ja luonne muuttui heti kertaheitosta toisenlaiseksi. 

Eikä siinä vielä kaikki, koska koitti se riemun hetki nimeltä kaavion piirtäminen. Inhoan syvästi kirjoitettuja ohjeita. Siis niitä rivi riviltä ja silmukka silmukalta kirjoitettuja. Niistä kun ei pysty lainkaan hahmottamaan mitä on tulossa ja jos johonkin kohtaan tulee virhe niin sen paikallistaminen on ihan hanurista. Joten kaaviota peliin. Tähän väliin voitaisiin laittaa joitain ärhenteleviä ja ehkä pari rumaakin sanaa. Kaavio kuitenkin tuli valmiiksi. Lähinnä ongelma taisi olla siinä, etten osaa kirjoittaa numeroita ja on ihan jees vaikka jättää pari numeroa välistä ja sitten ihmetellä kun ei mätsää. 


Kun kaavio oli valmis niin pitihän se testata. Tongin laatikoitani oikein urakalla ja löysin Tukuwool Sockin kaksi vyyhtiä sävyissä Syli ja Selja. Seljaa en ehkä ihan omimmaksi värikseni tunnista mutta nyt annettiin mennä. Oman kaavion lukeminen on muuten täyttä tuskaa, koska osasin mallin jo ulkoa. Briochessa on se mukava puoli, että kun sitä oppii lukemaan, niin kaaviota ei tartte ihmeemmin katsoa.


Myös aina niin näppärä Outi myös testasi mallin ja ainakin hänen instakuvansa perusteella voisin olla sitä mieltä, että hienolta näyttää. Outi oli valinnut pipoonsa tummaa suomilammasta taustalle ja jotain iloisenkirjavaa käsivärjättyä kuvioksi. Annin pipo vielä on tekosessa, en vain enää malttanut pidätellä ohjeen julkaisemista. Varsinkin kun Tukuwool versio saattaa olla tällä hetkellä Edinburghissa lankafestareilla. Hedgehog-version taasen unohdin laukun kera erääseen kauppaan Jyväskylässä. Toivottavasti äiti saa pelastettua sen sieltä..


Tekniikkana pipossa on siis brioche, jota täydennetään oikein-nurin-kierroksilla. Itse en pitäisi mallia erityisen vaikeana, aluksi kannattaa laskea huolellisesti paikat, josta kukkavanat lähtevät. Kaavioon on merkitty kukkavanojen keskiruodit punaisella, joten kun aina kohdistaa ne paikoilleen, niin hyvin pärjää. Pipon reunuksessa on perusbriochea. Luotu silmukkamäärä näyttää aluksi siltä, ettei se voi mitenkään riittää, mutta kyllä se riittää. Brioche-neulos kun avautuu oikeisiin mittoihinsa kahden kierroksen jälkeen. Itse käytin pipossa 60 cm pyöröjä, jotka ensimmäisillä kierroksilla ovat pikkasen hankalat. Jos ne tuntuvat täysin mahdottomilta, niin aloitukseen voi käyttää sukkapuikkoja tai 40 cm pyöröä. Päälaen kavennuksiin käytin sukkapuikkoja silmukoiden vähentyessä. 

Pipon aloitusreuna on n. 50 cm ja se venyy ainakin 60 cm saakka. Pituutta pipolla on noin 23 cm, joten sinne mahtuu tukka alle vaikka nutturalla. Jos halut kapoisemman pipon, niin piposta pystyy ottamaan muutaman silmukan pois kuvioiden välistä. Muista, että aloituksessa silmukoita pitää olla parillinen määrä, muuten brioche-neulos pöyrönä ei onnistu. 


Ohje löytyy pdf-tiedostona tuosta reunasta. Dropbox perkule on vain mennyt muuttamaan systeemejään, joten tiedostot eivät enää aukea suoraan, vaan ne pitää erikseen ladata. Lisäksi palvelu tyrkyttää lataajalle Dropboxia, mutta palveluun ei ole pakko tehdä tiliä ladatakseen tiedoston. Muutenkin minun pitää siirtää kaikki jakelussa olevat ohjeet niin blogissa kuin Ravelryssäkin uuden linkityksen alle. Yritän hoitaa tämän viikonlopun aikana, joten voipi välillä olla, ettei joku linkki toimi. 

Neulomisen iloa!

lauantaina, maaliskuuta 04, 2017

Ancasta

Joskus sitä neuloo vaikkei olisikaan tarkoitus. Sellainen neule oli Ancasta-mekko.


Ancasta
Malli: Meiju K-P, Lainen Magazine
Lanka: suomilammasta, 600 g
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: bueno

Mekon malli oli joulun alla ilmestyneessä Laine-magazinessa. Se näytti kovin viehättävältä, mutta ajattelin etten tarvise neulemekkoa. Mieleen kuitenkin hiipi kesällä Hailuodosta hankitut harmat villalankavyyhdit. Ja kun ne olivat tarpeeksi hiipineet niin yhtäkkiä minulla olikin puikot käpälissä. Niinhän siinä joskus vaan käy. 


Mekko neulotaan ylhäältä alaspäin ja hihat ovat mallia raglan. En tiedä mikä dementian esiaste tai joku muu keskittymisen puute vaivasi, mutta aika monta kertaa tätä purettiin. Milloin oli raglanlisäyset hihan keskellä, milloin palmikot vinksottivat vääriin suuntiin. Onnistuin jopa pudottamaan silmukoita ja huomaamaan ne n. 10 cm ja useamman palmikonkierron jälkeen. Ja taas purettiin. Ihan ihme touhua. Kaiken lisäksi unohdin vaihtaa puikot suurempiin kauluksen resorin jälkeen. Että siihen nähden on pienimuotoinen ihme, että mekosta tuli näinkin hyvä. 


Ohje oli selkeä, tosin tuohon sähellykseen liittyi myös erinäisiä lukemisen ymmärtämättömyyksiä. Nyt en enää muista millä koolla mekon neuloin, tiheyshän ei ihan mätsännyt ohjeen kanssa. Ylhäältä alaspäin neuloessa on kuitenkin helppo vaihtaa seuraavaan kokoon lennosta. Hihat ovat mallissa omaan makuuni vähän turhan napakat. Tein hihakavennukset paljon harvemmassa tahdissa kuin ohjeessa ja silti hihat voisivat olla muutaman silmukan verran leveämmät. Neuloin hihat reilut 10 senttiä pidemmiksi kuin mallisa. Helmasta tuli sen mittainen kuin lankaa riitti.


Lanka on suomilampaan villaa sellaisessa vähän ruskean harmaan sävyssä. Hieman karheaa vyyhdillä muutta kun sen neuloo ja päällä päivän verran pitää niin se vain pehmenee. Kun väri on vielä luonnollinen ja mukavan eloissa niin onhan tämä vaan kiva. Lämmittää mukavasti pakkaspäivänä.


Pipo päässä on sitten ihaa omaa tuotantoa ja tunnustaa nimeä Krysanteemipipo. Ohje on jo kirjoitettu ja tällä hetkellä se on parilla testineulojalla kotiläksynä. Kunhan saan heiltä kommenttia niin ohjetta on tulossa. Tekniikkana on briochea ja lanka on sellaista 200-300 m /100 g paksuista.   

sunnuntaina, helmikuuta 19, 2017

Metsätöitä

Sitten viime näkemän täällä on tehty metsätöitä: kaadettu kuusikkoa, pätkitty runkoja, muokattu maata ja istutettu uusi taimikko. Suomeksi sanottuna olen purkanut ja uudelleen neulonut.


Kaikki lähti siitä kun päätin sovittaa Metsä kukkii -paitaani, että minkäköhän kokoista on tulossa. Tempaisin paidan päälleni ja totesin, että aikas väljää. Sitten kurkkasin myös selkäpuolelle ja totesin voivani ihan hyvin laittaa vielä rinkan selkääni ja paita mahtuisi silti päälle. Eikä edes kiristäisi. Tulin siihen tulokseen ettei tämä peli vetele ja purin kaiken resoria lukuunottamatta pois. 


Vuorossa matematiikkaharjoitukset, kuinka monta silmukkaa pois. Mikä on sopiva luku niin, että kuuset mahtuvat kasvamaan? Resoria varten olin luonut S-koon mukaan silmukat eli 224. Se oli ahteria varten varsin sopiva. Siitä piti kuitenkin ottaa pois neljä silmukkaa, jotta ensimmäinen kuviokerta asettuisi oikeisiin uomiinsa. Ensimmäiseltä kerralta oppineena, päätin muuttaa myös vähän värejä. Kuusikon alkaessa aloitin kavennukset. Kavensin kuusien välistä vuoronpärään niin, että lopuksi puikoilla oli tasan 200 silmukkaa. Eli 40 silmukkaa vähemmän kuin ohjeen S-koossa. Kuulostaa ihan kauhean paljolta, mutta oli sillä alkuperäisellä sitä mittaa mistä ottaa pois. 

Värien muokkaamisen jälkeen olen siinä tilanteessa, että oranssia väriä ainaskin pitää ostaa lisää. Olen myös hieman ihmetellyt miksi sitä tummaa sinistä on niin paljon, muistaakseni kolme vyyhtiä. Siitähän tehdään helman ja hihansuiden resorin lisäksi muutamia kierroksia paitaankin, joten kyllähän sitä toki kuluu. Vastaavasti violettia väriä on vain yksi vyyhti ja siitä pitäisi saada aikaiseksi 18 cm korkea kaulus kaiken muun kuvioinnin lisäksi. Jotenkin tuntuisi, että sitä tummaa sinistä riittäisi kaksi vyyhtiä ja violettia pitäisi olla yksi vyyhti lisää. No, katotaanpa kun sinne saakka päästään.

Seuraavana olisi vuorossa kädentiet ja sitten vartalo-osan erottaminen etu- ja takakappaleeksi. Mulla näyttää tuo kierrostiheys olevan jotain muuta kuin ohjeessa, joten olen ajatellut jättäväni neulomatta sen viimeisen pilkkuraidan olalla. Yläosan korkeus kun vaikuttaa hihan leveyteen. Pitää muistaa ottaa mittanauha käteen ja laskea hihalle spoiva pituus. Saattaa olla, että joudun typistämään kuusia. 

Eli moottorisaha kädessä painellaan menemään.
 

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2017

Ruuhkaa ohituskaistalla

Laine magazinessa ollut harmaa Ancasta-villamekko houkutteli ja kun huomasin, että hyllyssä oli viisi vyyhtiä viime kesän Hailuodon reissulta mukaan tarttunutta lankaa, pistelin menemään. En ollut pitkään aikaan neulonut palmikkoa, joten ehkä siksi tai jostain toisesta syystä sen neulominen oli äärimmäisen takkuista ja purkaminen tuli valitettavan tutuksi. Onnistuin mm. pudottamaan silmukoita ja huomaamaan ne n. 10 cm jälkeen. Samoin tuli neulottua palmikoita ihan vääriin suuntiin täysin selkeissä palmikoissa ja neulottua oikeita silmukoita nurjiksi. Aivan ihme sekoilua. Kaiken kukkuraksi lanka loppui kesken. Onneksi Hailuodon agentti otti hoitaakseen lisää lankaa, joten ehkäpä mekkosesta joku päivä tulee säädyllisen mittainen. 


Sitten kävi niin, että postipoika kantoi uudistuneen Taito-lehden laatikkoon. Itse tykkäsin lehdestä kovasti. Lehdessä laitettiin käyntiin Metsä kukkii -paidan yhteisneulonta ja lankapaketista oli vielä hyvä alennuskin. Olen paitaa monesti miettinyt ja sydämeni syrjällä hellinyt, joten langat lähtivät tilaukseen. Lankojen saaminen tosin kesti sen verran kauan, ja Ancastan lankakin oli loppunut, että piti lähteä keskeneräisten koria kaivelemaan. Sielläpä kölli suhteellisen unisen näköisenä viime kesä aloitettu Atlas-huivi. Surkuhan sitä tuli. 


Suoristin ruutupiirustuksen ja muutama tovi meni ennenkuin sain selville, mihin työ oli jäänytkään. Sen jälkeen oltiin taas kuin vanhat ystävykset konsanaan. Vähän kyllä vieläkin häiritsee eräs värinvaihtokohta ja kahden tummimman pohjavärin väliin olisi hyvä saada joku sävy. Yli puolen väliin ollaan jo! Kyllä se varmaan joku päivä.


Paitsi, että sitten tulivat Metsä kukkii -paidan langat. Joita oli ihan pakko ja heti päästä kerimään. Niitäpä ei sitten ihan hetkessä kerittykään. Paitahan on mallia valtava. Päätin, että teen S-koon silmukoiden mukan ja pituutta säädän sitten tarvittaessa. Hihoille pitää kyllä kehitellä jottain, en halua niiden olevan hulmuke-mallisia. 


Väreissä minua mietityttää se, että mallikuvan paidassa on jotkin kohdat ihan eri väriä kuin ohjeessa neuvotaan. Jotkin siniset kohdat olenkin vaihtanut violetiksi ja tästä syystä joudun varmaan hankkimaan violettia lisää, jos meinaan siitä vielä se kauluksenkin tehdä. Toki olen omassa päässäni keksinyt jo parikin erilaista väritystä tähän paitaan. Tämä on johtanut mietintöihin, että oliko järkevää tilata valmis lankapaketti vai olisiko itse pitänyt suunnitella värit. En ole vielä päässyt yhteisymmärykseen itseni kanssa. Jos olen kerran haaveillut vuosia tästä paidasta ja nimenomaan tällä värityksellä, niin kaitpa sitten voin neuloa sellaisen? Sitten se toinen jäkättäjä taas huokailee, että voisihan sitä olla vähän omaperäisempi, eikä toistaa valmista kaavaa. Huoh.

Olipa väritys mikä tahansa niin kirjoneuletta on sitten kiva neuloa. Kokoajan on se "mitähän seuraavaksi tapahtuu" -fiilis. Neulonpa vielä kierroksen ja hei, otetaanpa vielä tuo väri mukaa ja katotaan miltä näyttää. Ainoa mikä tökkii on langan paksuus. Mulla sattuu ranteisiin näin paksusta langasta neulominen. Sen takia onkin välillä kiva vaihtaa Atlaksen neulomiseen, jossa lanka on ohutta piperrystä.  


Oletteko muuten huomanneet kuinka päivä on pidentynyt? Se on
kevät kohta! 


Ja jos keväämmällä iskee se virkkaustauti, niin voisin virkata vaikka tämmöisen ornamenttityynyn, joka oli uudessa Unelmien käsityöt -lehdessä. 


Sain lehden Kotivinkiltä tutustuttavaksi. Kannen perusteella olisin jättänyt lehden lehtihyllyyn. En osaa sanoa mikä tässä kannessa ärsyttää. Ehkä tästä tulee fiilis sellaisten "liian helppojen" ja "äkkiä valmista" - maailmasta. Onneksi kansi ei sitten ollutkaan symboli sisällölle, vaan lehdessä oli sopiva sekoitus monenelaisia ohjeita ja artikkeleita. Vähän sitä brioche-huivin ohjettakin tavasin...