sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2016

Tähän mennessä tapahtunutta

Oltu festareilla. Ostettu lankaa. Podettu lankakrapulaa ja lompakon keveyttä. Lisäksi on pesty matot, pakastettu mansikoita ja löhötty mursuna rannalla. Nautittu lämmöstä ja neulottu niin maan peijakkaasti. 

Piccadillyn reuna etenee. Tai etensi jos joku neuloisi sitä. 

Syy etenemättömyyteen on se, että päätin vähän testata Atlas-huivin neulomista. Ja kaikkihan sen tietää mitä tapahtuu kun minä vähän testaan...synonyymi termeille mopo keulii ja lähtee lapasesta.

Sanottakoon, että Atlasta on kiva neuloa, mutta se vaatii aika täydellisen keskittymisen ja rivejä seurataan viivottimen avulla. Mallikerta on 133 silmukkaa leveä ja 32 kerrosta korkea. Tällä hetkellä on neulottuna n. 30 cm, joka tarkoittaa siitä, että kohta saan vaihtaa tuon pohjavärin, jee jee! En erityisemmin ole beigen ystävä. Toki se seuraava väri on tummempi beige...yritän uskotella itselleni että se olisi enemmänkin taupe. 

Nämä kaksi huivimallia tosin johtivat siihen, ettei minulla ole telkkarineuletta. Kummassakin huivissa pitää vahdata kaaviota siihen malliin, että jopa Teletappien juonikäänteiden seuraaminen olisi hankalaa. Piti sitten pistää lisää silmukoita puikoille.

Lanka on Colori Naturale, jotka kaappasin Lentavän Lapasen kojulta. Lanka on bourettesilkkiä ja aikas kivaa. Aattelin että mallin (Goldfinch) pääväri olisi keltainen, mutta kun sitten ohjetta luin, niin eipäs ollutkaan. Pistin kuitenkin keltaisen pääväriksi ja kun Komisario Lewis oli hyvässä vauhdissa, tulin toisiin aatoksiin. Nyt olenkin sitten tämän päivän tähän mennessä käyttänyt lähinnä värien kanssa pähkäilyyn ja neulonut toisen version, jossa tuo musta on pääväri. Taidan tykätä mustapitoisemmasta enemmän. Tai parempi se olisi nyt päättää, muuten on lanka silputtu ja mitään ei ole saatu aikaiseksi. Tosin tässä vähän itseäni ihmettelen, kun tämän piti olla tv-neule...

tiistaina, heinäkuuta 19, 2016

Festaroimassa

Viime viikonloppuna oli ensimmäiset Jyväskylän neulefestivaalit. Ja voi pojat! Mistähän oikein alottaisi?

No vaikka siitä, että kaupungilla tuli vastaan yksi jos toinenkin yllään jokin värikäs huivi ja jonka kanssa saattoi hymyillä merkityksellisesti: olemme samaa neulojien heimoa. Toivolan piha kuhisi lankakojujen väleissä vaeltavia hurmiohenkisiä ihmisiä. Minä siellä joukossa. "Mitäs ihanaa täällä on?" ja "Mitä tästä neuloisi?" unohtamatta "Kamala, miten vaikeaa valita!" Nämä taisivat olla useimmiten kuultavia lauseita. Ja kaikkea ihanuutta siellä olikin! Mukaan tarttui aika paljon lankaa.


Langan ostamisen lomassa tuli kahviteltua ja ihmeteltyä mitä kaikkea tulikaan ostettua sekä käytyä kurssilla. Menin taas kerran tapaamaan Steppe-setää ja herra minut nähtyään tempaisi huivin minun käsistä, kiepautti sen kaulaansa ja sitten otettiin yhteiskuvia. Kurssin aiheena oli ColorPlay, joten teimme aika eksoottisen mallitilkun, joka sinänsä kyllä inspiroi erinäisiin juttuihin. Samalla Steppe esitteli uusia mallejaan, joista se ainakin vielä toistaiseksi julkaisematon, jäi minua kaivelemaan. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä halunnut osallistua kasvivärjäyskurssille ja valokuvauskurssille. Mutta Titityyhän tietysti järjestää ensi vuonna samaisen hulabaloon (eikös järjestäkin?) niin, kurssitellaan sitten. 


Illalla lastauduimme bussiin ja lähdimme illanviettoon Juurakkalaan, Säynätsaloon. Paikka oli niemennokassa ja todella nätti. Siellä met sitten söimme ja joimmekin, kuuntelimme musiikkia sekä näimme Steppen uusimman musiikkivideon, joka oli aika...päräyttävä. Taattua Steppeä. Video on muutaman viikon sisään julkisessa levityksessä.

Festareiden parasta antia oli ehkä kuitenkin kaikki tutut neuletutut ja ne vähän tuntemattomatkin. Koska kyllähän se tuntuu mukavalta kun joku tulee esittäytymään ja sanoo tykkäävänsä mun blogista ja neuleista, joita olen tehnyt. Toki tunnen itseni vähän hämmentyneeksi kun joku tulee ja esittäytyy minun faniksi, niinkuin vaikka Napit puuttuu -blogin Tiina. Erityisterveisiä sinne, sinulla on maailman hienoimmat poseeraukset! Kiitos myös Outille ja Sannalle seurasta. Tietysti Titytyyn porukalle iso käsi festareitten järjestämisestä! Olette te vaan uskomattomia.

Mitä sitten ajattelin hankkimistani langoista tehdä? Italialaiset silkit neuloontuvat Andrea Mowryn Goldfinch-huiviksi

Iso kasa Holst Garnin lankoja muotoutuu Kieran Foleyn Atlas-shaaliksi. Ja jos totta puhutaan minulla on aivan hirveä hinku laittaa tämä just nyt heti puikoille.

Mutta ensin pitää saada valmiiksi festareillakin neulomani Piccadilly-huivi valmiiksi. Siinä on menossa jos reunus, jossa on sen verran syynäystä vaativa ruutupiirustus, että tovi saattaa mennä. Onneksi se Atlas on ihan helppo nakki....


tiistaina, heinäkuuta 12, 2016

Täti harrastaa

Taitaa tuo ihanasti paistava aurinko ja lämpö saada pään sekaisin. Sen verran villejä ajatuksia sinne on viime päivinä pesiytynyt.

Kaikki on varmaan saanut alkunsa viime vuoden myöhäissyksynä. Silloin aloin useimmissakin yhteyksissä törmätä pieniin miniryijyihin. Yhden Mollie Makes -lehden mukana tuli pieni kudontakehyskin, mutta jotenkin touhu ei minuun iskenyt, ei sitten yhtään. Ilimanaikuista vouhotusta.  Jotain taisi kuitenkin jäädä takaraivoon kihisemään, koska viime lauantaina iski Tarve. 

Kaivoin kudontakehyksen arkistoistani esille ja Mollien ohjeilla aloitin puuhaamaan suupielet vaahdossa. Aika äkkiä kuitenkin huomasin, ettei lehden ohje oikein ollut minunlaiseni. Pätkäsin työn poikki ja laitoin uudet loimet. Sitten tein niinkuin itsestä sillä hetkellä hyvälle tuntui. Ei mitään liian fancyä vaan tavallisia neliöitä. 


Seuraavana aamuna oli mitä ilmeisemmin fiinimpi meininki, koska sitten piti saada tehdä jotain villimpää, mutta silti pitäytyä "järkevissä" väreissä. Kokeilin erilaisia tapoja kieputella lankaa loimeeen.


Ja voi pojat. Tästä se hurahdus sitten taisi lähteä.


Eilen illalla, kun olisi jo pitänyt olla nukkumassa, tiirasin theweavingloom.com -sivustolta jos jonniinmoista ohjetta ja vinkkiä. Eikä siitä nukkumisesta sitten meinannut tulla mitään kun päähän puski yhtä jos toista ideaa. Aamupalalla pinnitin sormet tönkkönä Pinterestiin kaikenmaailman kudontaideoita. Hassua miten aivan yhtäkkiä jostain mikä on tuntunut aluksi lähinnä omituiselta puuhastelulta tuleekin yhtäkiä näin valtavan kiinnostuksen kohde. 

Niin ja uusi kudontakehys on saatava.

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2016

Karkkiöverit

Jos joku neulomus on kulkenut työnimellä Candy Crush niin missä paikassa se pitäisi sitten kuvata kun se on valmis? Karkkikaupssa tietty. 

Candy Crush
Malli: Stephen Westin Exploration Station
Lanka: Hedgehog sock väreissä Tea Cup ja Villain, Hedgehog Skinny singles, väreissä Fools Gold ja  Life in the Long Grass värissä Turf
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: alkujännistyksen jälkeen jestapa jepulis
Kuvauspaikka: Haaparannan Candy World



Tämä huivi jotenkin hiipi varkain puikoille. En ollut tietoisesti suunnitellut tekeväni sitä. Sitten yksi ilta järkkäilin kivoja lankoja ja salaman lailla se sitten iski. Ei kun puikot teräviksi ja mennään.

Alkumetreillä iski pientä paniikkia. Jotenkin tuntui, että nyt mennään väriälämölön puolelle. Varmaan osasyynsä oli myöhäinen vuorokauden aika: olisi pitänyt olla jo nukkumassa ja sekä keittiön kellertävä valo, jossa mikään väri ei ole edukseen. Päätin mennä nukkumaan ja katsoa miltä se aamulla näyttää.



Paremmalta. Päätin tehdä muutaman kiilan lisää ja kun päästiin briocheen niin totesin kaikean olevan hyvin. Briocheen tosin sain ujutettua aika monta virhettä. Totan vain, että piilosanojen etsiminen samalla kun neuloo briochea ei ehkä ole se viisain liikku. 

Huivista tuli vähän pienempi kuin mallissa, koska ohuempi lanka ja puikot. Vähän olen pohtinut, että syksymmällä voisi tehdä toisen talvisemmissa väreissä. Tämän kun on ehdottomasti kesän trooppinen huivi. Tällä hetkellä on ainakin juuri niin lämmintä kuin olen jo pitkään odottanut. Vielä viikko ja sitten päästään kesälaitumille!