perjantaina, elokuuta 12, 2016

Tulikin jotain muuta

Tuossa joku aika sitten pyörittelin lankajämiä, että mitähän näistäkin nyt muka tekisi. Keräilin kasan erilaisia lankoja, ja ne kovasti kyllä juttelivat, mutten saanut oikein selvää. 


Asia jäi vähän hautumaan, kunnes koitti heinäkuu ja Steppe-sedän ColorPlay-kurssi. Siellä neuloimme vähintäänkin kyseenalaisen mallitilkun, joka kuitenkin laittoi kytevän hiilloksen savuamaan. Koitin päälleni myös Steppen neulomaa Penguono-takkia. Siitä se kait sitten lähti.

Kaivelin uudemman kerran varastoista lankoja, nyt vähän enemmän sitä omaa värikarttaa. Ja sitten se iski: Penguonohan näistä tulee!

Alkoi armoton neulominen. Ja Epäily. Onko sopiva, onko hyvä, onko ja onko. Neuloin takakappaleen, toisen etukappaleen ja vielä hyvän pätkää toista. Ja koko ajan epäilin. Lähinnä koko asiaa: takakappale kun tuntui armottoman lyhyeltä enkä nähnyt kuinka ihmeessä se voisi siitä muuksi muuttua. 

Sitten SE tapahtui. Olin laittamassa neuletta taas kerran päälleni kun takakappaleen vekit jäivätkin pitkin käsivartta. Tuijotin niitä silmät pyöreinä. Pistin silmät kiinni ja katsoin uudelleen. Vedin syvään henkeä ja purin kaiken neulomani.

Loin uudet silmukat ja neuloin niin vimmatusti kuin ihminen nyt ylipäätään voi neuloa. 


Pinkuviini
Malli: oma, vaikutteita Steppe-sedältä
Langat: kaikkea mitä kaapista löytyi (mm. Väinämöinen, Felted Tweed, LITLG, omia kehräyksiä, mohairia, Tukuwoolia....)
Puikot: 4 mm
Fiilis: onnellinen

Neule on aloitettu olkapäiltä. Loin ensin silmukat oikeaa olkaa varten. Lisäsin kierroksilla kolme silmukkaa takapääntietä varten. Sitten vastaavasti vasen takaolka ja niiden väliin niskan silmukat. Sitten vaan posotettiin alapäin. Tein olkapäiden vekit ja niistä neuloin etukappaleet. Kun hiha oli tarpeeksi leveä tein hihojen viistottamiseksi muutamat lyhennetyt kierrokset ja päättelin hihan alapuolen silmukat yhteen. Sitten vaan jatkoin helmaa niin pitkään kunnes langat alkoivat loppua. Siihen johonkin sopivaan väliin taskut. Reunat huolittelin icordilla. Langat ovat neulottu joko kaksi- tai kolmesäikeisinä, miten se nyt sopivalta milloinkin tuntui.

Ja voi hyvänen aika miten kiva tästä tulikaan! Nuot olkapäiden vekit ovat ihan must. Ja värit ja kaikki. Takki on suoraan puikoilta, en jaksanut alkaa sitä kastelemaan tai ojentelemaan kuoseihinsa, se on just hyvä näin. 

Lankoja oli hauska yhdistellä. Takkia varten ostin vain kaksi kerää: glitter mohairia! Sitä sitten muitten sekaan, jolloin neulepintaan sai haloa ja tingeltangelia sitte tänne.

Yritin liu'utella värejä ja välillä se onnistuikin ihan hyvin, väliin tuli selkeämpää raitaa. Koska lankoja oli pätkitty jo Penguonoa varten, niin tein muutamista pätkistä kolme erimallista "paikkaa" intarsiana.  


Taskujen sisus on samaa vihreää kuin vekeissäkin. Vekeissä on mm. Tukua ja Sandnesin silkkimohairia, jotka ovat keskenään aikas ihana pari.

Rannalla oli aika myräkkä. Viimeisen ruudun jälkeen tuli kiire autoon, sen verran kovaa alkoi sataa vettä. 





maanantaina, elokuuta 08, 2016

Putki päällä

Kesäloman aikana olen laittanut aika monta neuletta puikoille. Ja sitten tuskaillut kun mistään ei tule valmista. No, ei varmaan kun neuloo sentin yhtä, kolme toista ja kymmennen kolmetta, neljännestä nyt puhumattakaan.

Viikonloppuna otin yhden keskeneräisen syliin ja laitoin Dicten Yle Areenasta pyörimään. Siihen perään piti pyörittää vielä jaksoa Komisario Lewisiä, eikä sekään riittänyt. Istuin vielä pitkän tovin keittiön pöydän ääressä, join pari litraa teetä ja pungersin. Sitten se oli valmis.



Piccadilly
Malli: Piccadilly Shawl, Justyna Lorkowska
Lanka: Madelinetosh merino light, sävyissä Glazed Pecan ja Ruby Slippers
Puikot: Jahas, olikohan ne 3,5 vai 4 mm?  
Fiilis: voitto kotiin kauhean vääntämisen jälkeen

Muistan kun näin kuvan mallista ensimmäisen kerran ja hoksasin, että minullahan on melkein saman väriset langat hyllyssä odottamassa neulomista. Vähän tietysti piti kursailla, mutta sitten päästin itseni irti ja neulottiin niin, että ranteet paukkuivat.


Reunuksen kohdalla kone alkoi yskiä. Vaikkei reunus ole erityisen leveä tai pitsi kovin vaikea, niin silti muutamat ensimmäiset kuvion toistot sain aika tarkasti tuijottaa kaaviota. Ja vaikka kuinka hirmuisesti neuloi, niin aina vaan niitä silmukoita riitti. Yhden lajin työvoitto kun pääsi viimeiset silmukat päättelemään. 

Pojat palaavat ylihuomenna kouluun. Se taas tarkoittaa sitä, ettei minun tartte olla pitkin maita ja mantuja metsästämässä Pokemonin örriäisiä ja huolehtimassa samalla ettei lapsi kävele auton alle ruutua tuijottaessaan, vaan aion neuloa niitä keskeneräisiä niin että tyrät rytkyy!