maanantaina, lokakuuta 16, 2017

Lumimarja


Kuva: Karoliina Paatos
Viime viikolla ilmestyneessä ET-käsityö -lehdessä oli minun suunnittelemani huivimalli nimeltä Lumimarja. 
Kuva: Karoliina Paatos
Malli lähti Krysanteemi-pipon vanavedessä. Olin kehitellyt köynnöskuviota tietämättä vielä mihin se tulisi ja miten. Kun ET-lehdestä ottivat yhteyttä niin kaivelin luonnokset (hah, raapustelut) esille ja aloin kehitellä mallia eteenpäin. 



Jyväskylän Neulefestareilla tutustuin enimmäistä kertaa Petrichor Yarnsin silkkimohairiin ja aika äkkiä oli selvillä, että huivi pitäisi neuloa ehdottomasti siitä. Langan sävyinä ovat Icy Mint ja Peach. Molemmat ovat erikseen aika säpäköitä värejä, mutta neuloksessa ne molemmat kesyyntyvät harmoniseksi yhdistelmäksi. Huivin koko on n. 40 x 190 cm ja se painaa alle 200 g. Neulepinnassa on kiva pörröhalo. Lanka ei kutita ja neule on ihanan lämmin.

Tälläkin kertaa ruutupiirustuksen tekeminen oli se vaikein asia, neulosta kyllä syntyi helposti. Muutaman tunnin kovan ähräämisen taivaat aukenivat ja älysin miten kaavio pitää tehdä, jotta kaikki kavennukset ja levennykset saadaan kulkemaan nätisti. Minulla kun on sellainen pakkomielle, että ruutupiirustuksessa juttujen pitää olla samassa kohdin kuin itse neuleessakin. Levennykset eivät saa lähteä kaaviossa liiraamaan milloin minnekin. Ruutupiirustuksesta pitää pystyä hahmottamaan tuleva kuvio. Mahtavintahan oli siinä vaiheessa kun olin lähettämässä kaaviota lehteen ja tajusin etten ollut merkinnyt nurjan puolen silmukoita eri tavalla. Alkoi sellainen kaavion syynääminen että! 


Brioche ja mohair ovat monen mielestä se vihonviimeinen yhdistelmä. Briocheen saa tehtyä todella helposti virheitä ja mohairia taas on vaikea purkaa. Noh, minäkin neuloin välillä jatsia tämän kanssa ja purkamaanhan sitä joutui. Hyvin purkautui. Nuppien eli noiden nypylöiden kohdalla piti kaivaa avuksi neula avaamaan pörröä, mutta muutoin ei ollut mitään ongelmia. 


Kuva: Karoliina Paatos

Malli ei ole ehkä aloittelijalle se paras ensitutustuminen briochen-maailmaan. Se ei ole erityisen vaikea mutta vaatii paljon keskittymistä. Se missä siinä menee helposti pieleen on nupit. Niiden kohdalla pitää olla tarkkana, että neuloo nupin kaikki lenkit yhteen eikä ota mukaan viereisen silmukan lenkkejä. (Been there, done that.) Samoin lisäysten paikkojen kanssa on syytä olla hereillä. Nurjalla puolella pitää muistaa neuloa silmukat päinvastoin, ihan kuten resoriakin neuloessa. Muutaman mallikerran jälkeen kuvio alkaa näkyä selkeästi neuloksessa, jolloin sen seuraaminen on helpompaa. Suosittelen opettelemaan brioche-neuleen lukemista, eli katsomaan mitä on neulonut. Kun katsoo alempaa mallikertaa niin siitä saa "ohjeet" seuraavaan mallikertaan. 

Huivin mallikuvat on kuvannut valokuvaaja Karoliina Paatos ja merenrantakuvat on kuvattu tuossa meidän lähirannassa, joka tunnetaan myös nimellä Pateniemen veneranta. Siellä minä seisoin avojaloin rantaliejussa ja yritin näyttää eteeriseltä tai edes joltain. Ehkä välillä jopa onnistuin.

tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Taistelu ykkösijasta

Viime viikonloppuna oli Portin aika. Eli tiivistettynä perjantai illasta sunnuntaille saakka neulomista, neulomista, hihittämistä, syömistä ja vähän lisää neulomista. Olipahan kivaa taas kerran! Tällä kertaa mukana oli myös Kässäkerho Pompomin Liinu, jonka lempeällä opastuksella tutustuimme sukkalankkujen maalaamiseen. Siinähän homma menee niin, että esikäsitellylle neulokselle maalatataan mitä mieleen juolahtaa. Kun maalaus on valmis niin neulos kuivatetaan ja sitten sen voipi neuloa. Millaista se neulos sitten on, on täysin herrassaan. Piti ihan hillitä itteään, että tein vain yhden, koska mopo osoitti sen verran reippaasti erinäisiä keulumishaluja. 



Lankkujen värjäämisessä syyllistyy myös hyvin helposti annoskateuteen, kun näkee minkälaisia muut tekee. Kun lankut olivat kuivumassa ne näyttivät kauempaa katsottuina silkkihuiveilta tai räväköiltä urheilutrikoilta.


Pompomilla oli myös myyntipöytä, ja kotiin mukaani lähti kaksi vyyhteä Donegal tweediä. Näistä voisi tulla jotain brioche-asiaa tai sitten kirjoneuletta. Mahdollisuudet ovat monet. 



Minulla oli tavoitteena saada hihat valmiiksi Metsä kukkii -paitaan. Heti perjantaina oltiin hyvissä tarkkailuasemissa kun sain ekan hihan puuttuneet sentit valmiiksi. Vaan miten kävikään. Olin onnistunut eri tavalla ja hihan levennykset olivat vähän, noh huonosti. Pikkasen pidi sadatella ja sitten vaan kiltisti ruveta tuumaamaan levennyksiä toiseen tahtiin. Siinä jo väsy painoi simmua, joten tuli tehtyä kaikenlaisia typeryyksiä. Sehän sitten johtaa todella nopeasti erinäisten turhatumien syntyyn ja vilkuiluihin viereisiin pöytiin. 


Minuahan on jo jonkin aikaa kuumottamut Isabel Kramerin A Girls Best Friend -huivi ja juuri niissä väreissä kuin se ohjeessakin on. Omista varannoista löytyi Madelinetoshin sävyssä Glazed Pecan. Tuulian kaupalla oli sitten Luonnotarta Platinan ja Udun väreissä. Ja siitähän se niin sanotusti lähti. Nämä värit kyllä passaavat enemmän kuin hyvin yhteen.


Tosin sitten kävi niin, että huivin alkukin saattaa joutua luopumaan ykkössijastaan, koska shetlannin poikien paketti tuli eilen, ja sekös sai sydämen pamppailemaan entistäkin kiihkeämmin. Näistä olisi tarkoitus tulla Marie Wallinin Shetland-kokoelmasta Yell-takki. Eilen piti ennen nukkumaanmenoa tikkustaa vähän mallitilkun tapaista. Minun tiheys ei ole sitä mitä pitäisi. Ohjeessa on 3,25 mm puikoilla 29 silmukkaa 10 sentillä. Minulla oli 3 millisillä 26 silmukkaa. Kävin hakemassa 2,75 milliset, kokeillaan niillä. Kaksipuolosiin en halua mennä, koska silloin neuloksesta tulee minun makuuni liian tiukkaa. Jos se ei tuolla puikkokoolla onnistu, alamme laskea. 

Lanka on Jamieson's Shetland Spindrift -lankaa. Se on kaksisäikeistä, rouheaa villaa. Se ei ole pumpulinpehmeää muttei kutita tai ole ikäväntuntuinen ihoa vasten. Pienen tikuttelun jälkeen olen varma, että lanka pehmenee neuloessa ja käytössä. Ja mitä väreihin tulee, niin nam nam! Yhdellä kerällä on 25 g ja metrejä on 105. Oikein mainiota kirjoneuleita ajatellen. Minun tilauksessani taisi olla 14 eri väriä. Tilasin suoraan Jamieson'silta ja tilaus tuli n. viikossa. 


Ja tästähän päästään sujuvasti seuraavaan lankatutustumisen. Sain Kehräämö Christinalta sukkalankaa testattavaksi. Kamera vähän villiintyi väreistä. Etualalla on sävy nimeltä Auringonlasku ja keskellä Ruska. Ruska puhuttelee minua näistä kahdesta eniten. Oikein mukavan tuntuisia. Nyt kun sitten löytyisi sopiva sauma laittaa nämä puikoille, niin voin kertoa neuletuntumat ja siitä edelleen jalkoihin testattavaksi. Sukkalangan tärkein ominaisuushan on se miten se kestää ahkeraa käyttöä. Harmaa lanka on kaksisäkeistä Kainuun harmasta. Taisivat siellä muistaa, että olen harmaksen ystävä. Olen muutama vuosi sitten neulonut Christinan huivipaksuisesta harmaksesta peiton, jota on nujuutettu ties missä. Edelleenkin se on tosi hyvässä kunnossa. Kehräämö Christinaan löydät Merijärveltä tai www.kehraamochristina.fi

Nyt pitäisi saada sitä Portissakin mainostettua neulomaa.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2017

Virikkeitä

Postipoika on ollut minulle suopea. Ensin saapui Roosa nauhan neuleohjevihkonen. Suunnittelin siihen kevään korvilla linnuilla koristellun neulesetin, joka nyt sitten polleana paistattelee vihkosen sivuilla. 



Jotenkin hassua nähdä ne ihan oikean mallin päällä ja lehdessä painettuina. Vihkosessa on muutama sukkamalli, jonka haluaisin neulasta. Mutta seuraavaksi saapuneet postipojat sotkivat to-do -listani täysin.


Perjantainen postipoika toi uusimman Laine magazinen. Lehti on tuttua Laine-laatua ja ensimmäinen aukeama on koko lehden suosikki aukeama. Joo, ne ovat mainoksia, silti niin mehevät yhdessä. Lehdessä ei sinänsä ollut mitään sellaista "pakkosaadahetinyt" -mallia, ehkä ne kämmekkäät voisi. Syynä tähän on torstainen postipoika, joka oli saanut maailmani sekaisin sen verran lahjakkaasti.


Taikasanat ovat Marie Wallin ja Shetland. Shetland on Marien uusin neulekokoelma nimensä mukaisesti perinteistä shetlantilaista kirjoneuletta. Marien kirjassa on sattumoisin samanlaisia maisemia kuin Laineessakin.


Malleja kirjassa on 12 ja niistä voisin heti neuloa 10. Eli osuu ja uppoaa. Suosikkini on ehkä tämä Yell. Siinä on tuo epätavallinen muoto, joka minua viehättää. Toki se voi tehdä vaatteesta myös hankalasti käytettävän. Ehkä myös se, että siinä on selkeämpi harmaa osa ja sitten reunassa tuo väri-iloittelu. Takkiin on olemassa myös siihen sointuvat kämmekkäät, joihin sitten voipi upottaa mahdolliset ylijäämät.

Toinen ihana malli on Unst. Minulla tosin on jo yksi tämän tapainen neuletakki, mutta kaksin aina kaunihimpi, tai jotain. 


Lisäksi kaarrokepaita Bressay ja Scalloway pipo huutelevat nimeäni. Bressay voisi olla vaikka ihan alas asti kirjoneuletta?


Lopputulemana kaarsin Jamieson's of Shetland kauppaan ja kotiudutin sieltä 16 eri väristä lankakerää kotiin. Yritin ensin etsiä sopivaa vaihtoehtoa, mutta Jamieson'sin 220 värin paletti on jotain ihan käsittämätöntä. Nyt on taas syy odottaa postipoikaa.


Kuvissa keekoilevat kirjoneuleet ovat nekin rouva Wallinin suunnittelemia. Lankana näissä molemmissa on Rowanin Felted Tweediä.
Orkney-takista löytyy postausta tästä ja Sage-mekosta tästä.

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2017

MC Koppakuoriainen ja muut pörriäiset

Yksi ilta kaivelin lankakasojani jotain tiettyä, jo unohdettua, etsien. Silmäkulmassa vilahtivat Louhittaren Kytöläinen ja Sandnesin mohair. Tiesin heti heidän olevan Match made in heaven. Heidän rakkautensa hedelmänä syntyi pörröpaita mitä mahtavimmassa happaman keltaisen värissä. Asiaa ei kuitenkaan pidä jättää tähän, koska asioistahan voi aina tehdä vaikeammat kuin ovatkaan. Kesällä tulin hankkineeksi Makingzine-lehden Flora ja Fauna numerot ja jälkimmäisessä on ihanan Dottie Angelin suunnittelema koppiais-kirjontakuvio. Päätin, että minun paidassa pitää nyt ainakin ensi alkuun yksi koppiainen olla. 


Väriksi ajattelin jotain hempeän vauvankakan ruskeaa, mutta eilisessä Louhittaren Luolan neulemiitissä sitten käänsin takkini ja nyt minulla on vaalean sininen koppis tuloillan. Tiedä sitten onko olemassa vaaleansinisiä koppiksia. Kohta on. Kunhan saan aikaiseksi. Ja ympärille mohairkukkia. 


Miitistä toki kantautui lankaakin mukaan, ihan maltillisia määriä tällä kertaa. Näistä tulee brioche-huivi. Sitten joku päivä sekin.


Koska ensin pitää vääntää yki brioche-lapasohje valmiiksi. Ohjeiden kirjoittaminen on yhtä iloista puuhaa kuin tikkujen työntäminen kynsien alle. Miten asian saa kerrottua niin, että kaikki ymmärtävät sen ilman, että jaaritellaan? Miksi asia, joka on itselle ajatuksena täysin selvää, on kirjoitettuna täyttä hepreaa, josta ei itsekään enää ymmärrä mitä pitää tehdä ja miksi? Miksi kaavioista ei huomaa itsestäänselviä virheitä? Miksi ne korjaa mielessään oikeiksi? Todella tuskaista. 


Ensi viikolla ilmestyvässä Roosa nauha -neulemallistossa on muuten ohjeita minun kynästä ja puikoilta. En ole vielä uskaltanut lukea painetusta ohjeesta mahtoiko sinne jäädä mitään ylimääräisiä kukkasia. Mallisto on muuten tosi kiva. Siellä on ainakin parit sukat, jotka pitää neuloa. Ja ensi kuussa sitten vasta jännää onkin! Ensin on Portti-retriitti Siikajoella ja sitten loppukuussa Pompomin superviikonloppu Kuopiossa, jonne menen opettamaan brioche-neulontaa. Siinä välissä taasen ilmestyy eräs lehti, jossa on useamman sivun artikkeli minusta sekä yhden ihanan pörröhuivin ohje. Ja sitäkin ohjetta on kuulkaa tavattu...  

 

keskiviikkona, elokuuta 30, 2017

Sirkusteltta

Pikkutyttönä minulla oli suosikkipuuvärikyninä sellainen kirpakka vihreä, oranssi ja vaalea mutta tuima sininen. Ne olivat minusta aivan ihan yhdistelmä.

Tuo värikombo menee kyllä vieläkin ei siinä mitään. Ja siitähän se ajatus ehkä vähän lähtikin. 

Sirkusteltta
Malli: Caitlin Hunter, Ninilchik Swoncho
Lanka: SandnesGarn Silk Mohair, sävyissä meleerattu koralli, happaman keltainen, vaalean sininen ja harmaa. Menekki yhteensä n. 175 g
Puikot: taisivat olla 4 milliset
Fiilis: oi 80-luku!


Mulla on mitä ilmeisemmin joku juttu juuri nyt mohairin kanssa. Haluaisin neuloa siitä vaikka ja mitä. Tämä paita lähti nimenomaan mohairista ja erityisesti näistä väreistä. Ohjeen Ninilchik-swonchoon olen hankkinut jo kauan sitten, sillä kertaa se jäi neulomatta. Mohairvillityksen myötä se päätyi puikoille ja se oli sitten menoa se.


Silmukkatiheys sattui sopivasti (sattumalta) juuri samaksi kuin ohjeessa mutta silti piti neuloa se isompi koko, koska pienemmän koon kaula-aukosta ei pää mennyt sisään. Tämä tarkoitti ihan hervottomia silmukkamääriä paidan helmassa. Ainoa mitä säädin oli hihat. Niitä varten olisi oikeastaan pitänyt ottaa silmukat pienimmän koon mukaan. Kainalon alta en poiminut yhtään lisäsilmukkaa. Hihaan neuloin kaventaen sileää oikeaa ja ranteen tienoolla kavensin lisää ja neuloin lopuilla 2o-2n -resoria, kuten myös kaula-aukkoon ja helmaan. 

Paidan kirjoneule on suht helppoa vaikka noiden pystysuorien "tolppien" kanssa saa olla vähän tarkkana. Niiden kohdalla kun tulee helposti kiristäneeksi liikaa, jolloin neule menee kuprulle. Mohairia ei voi pingottaa ihan samallalailla kuin villaa. Rapsakasti pingottamalla taitaa saada aikaiseksi aikamoisen lepakkoviitan.

Neuloessa värivalintani vähän arvelutti. Välillä tuntui, että neulon otsikon mukaisesti sirkustelttaa ja päässä soi se sirkuspiisi: tättä-tätä-tätä-tätt-tätt-täädä. Samalla tuli erinäisiä 80-luvun flashback-kuvioita. 14-vuotias minä olisi varmaan ollut haltioissaan tästä paidasta. Toki näin 30 vuotta myöhemminkin tämä jaksaa riemastuttaa. Paita on kevyt ja silti lämmin. Näin väljänä se ei kuitenkaan ole kuuma. Takin kanssa toki on ihan mahdoton käytettävä mutta muutoin oikein loistava. Silti vähän pohdin, että millainen tämä olisi tumman harmaasta mohairista, ilman mitään kuvioita? Sellainen "laitetaanpa takkaan tulet ja kääriydytään sohvalle jänskäämään elokuvaa" -neule. Tästä linkistä voi käydä vaklaamassa Instavideon. 


Seuraavaksi ehkä lisää mohairia?

keskiviikkona, elokuuta 09, 2017

Ei jatkoon

Sattuipa kerran niin, että ostin aikas ihanaista lankaa. (Stop the press.) Louhittaren Luolan emäntä oli värjännyt pehmoisen pörröistä alpakka-silkkiä nimeltä Auteretar, jota oli sitten adoptoitava.

Kotona vyyhtiä pyörittelin, ideahan sille oli jo olemassa muttei se estä ajattelemasta muitakin ajatuksia. Sitten ihan vauhkoonnuin, että jos teksisikin kirjoneuletta, väreistä tulisi varmaan sellaiset akvarellimaiset. Pöydällä sattui kuin vahingossa lojumaan Laine magazinen kakkosnumero ja muistin siitä Birkin -neuleen, joka kaarrokkeessa oli pieniä kukkasia.  

No, arvannettekin loput. Eli se perusseitti: tiheys ei ole sillä seinälläkään. Laskutoimituksia ja sitten mentiin.


Kaarroke näytti ihanalta ja neulominen sujui kuin itsestään. Kunnes päästiin sileään osaan. Sitten kaikki ns. tökkäsi. Neulominen muuttui tylsäksi ja lanka päätti loppua suureksi yllätykseksi kesken. Päätin, että mennään lyhyillä hihoilla ja helmaa sitten sen verran mitä riittää.

Paitaa tuli soviteltua useampaankin otteeseen, mutta oli se silti vähän yllätys.


Joko olen lihonut 20 kiloa huomaamattani tai sitten paita edesauttaa pulleamman figuurin käsitettä. Saattaisin kallistua jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Ei oikein näytä imartelevalta. Itseasassa paita onnistuu näyttämään yläpuole kuvassa paremalta kuin livenä.

Varsinkin kun kääntää selkäpuolelle. Siellä on joku ihme pussi. Neulehan kyllä laskeutuu nätisti, mutta mikä tää pussi on? Paita ei kirraa lantiolta mutta jotenkin se nyt vaan päättää olla näin. Ja juu ei, en ole päätellyt lankoja saati muutenkaan viimeistellyt mitään.


Sivusuunnasta pussi erottuu oikein ns. mukavasti. Oikean puoleisessa kuvassa käsi on pussukan päällä, joten sanoisin, että sellainen reilu 10 senttiä jää ilmaa lillumaan vyötärön ja paidan väliin.


Että empä tiijä. Onnistui siis tällä tavalla, enkä nyt oikein ymmärrä miten tähän päädyttiin. Tarkennetaan sen verran, että suunnittelijaa en syytä mistään, lanka on ihanaa, mutta jotenkin nämä eivät nyt kohtaa. Paita saa mennä nyt ihan rauhassa lepäilemään ja keräämään voimiaan, minua ei enää kiinnosta. Katsotaan, jos onnistuisin sitä jotenkin muokkaamaan: pitäisikö sen sitten olla vielä leveämpi vai mitä vai onko kaikki tämä kaarrokkeen ansiota (=syytä), en osaa sanoa. Toinen vaihtoehto on purkaa koko hökötys. Tuumaustauko.

Tästäkin huolimatta olen päättänyt tarttua toiseen kaarroketyyliseen ratkaisuun. Tämän suhteen on kyllä aika paljon epäluuloja, mutta jo pitkään halunnut ihan vimmatusti tehdä tämän paidan ja ponchon yhdistelmän eli swonchon. Varmaan hyvin epäkäytännöllinen mutta siksi varmaan niin viehättävä. Ja tottakait mohairia kehiin. Mohair nyt vaan on niin!

tiistaina, elokuuta 01, 2017

Boro

Japanilaisilla on kiinnostava tilkkutyötekniikka nimeltä Boro. Lyhyesti kuvattuna siinä ommellaan esim. indigolla värjättyjä kankaanpalasia yhteen ja ompeleina käytetään paljon mm. sashiko-pistoja. Erittäin mielenkiintoisen näköisiä vaatekappaleita, resuisia mutta viehättäviä. Niistä sitten lähti jonkun mutkan kautta itämään ajatus resuisen ja loistokkaan yhdistelmästä.



Boro-takki
Malli: oma
Lanka: Louhittaren Luolan Tuulentytär (sävyissä Hämy, Lyijy, Bordelli, Hopea) ja Luonnotar (aave), Hedgehog Fibers Singles (Foolsgold ja Pinky Swear ja Lanitium Exmachina (värien nimet unhoittuneet)
Puikot: 3 mm ja 2,5 mm
Fiilis: oh my! 


Hellittelin neuletta hyvän tovin mielenvieressä ja sitten yksi päivä kaikki vaan valkeni ja piti kaivaa puikot esille. Olin päättänyt, että yläosaan tulisi mahdollisimman intensiivisen värisiä kukkia ja alaosassa olisi eri sävyisen harmaan pohjalla pieniä ristejä, vähän kuin sashiko-pistoja. Kukkien mallia ja muotoa piti tovi pohtia, kunnes muistin kuvioiden ja värien mestarin Kaffe Fassettin kuviotkirjan. Sitä sitten selaamaan ja sieltähän ne kukkaset löytyivät!


Neuleen pohjana on käytetty Tuulia Salmelan kirjaa Neulo saumattomasti ylhäältä alas. Olen kirjan peruspaitaohjeella neulonut jo muutaman paidan ja malli on siten hyväksi todettu. Joitan muutoksia kyllä tein, lähinnä muotoilin kaula-aukon avarammaksi ja muuta sellaista pientä. Koska neule neulotaan ylhäältä alas päin, niin ensin tein kuvioista kaavion, johon merkitsin olkapäiden silmukat ja lisäykset kaula-aukkoa varten. Kuvio vaatii kohdistamista, joten lähdin liikenteeseen kaula-aukon alle tulevista kukista ja siitä kopioin niitä ylös ja sivuille. Samoin merkitsin kaavioon kädenteiden lisäykset. Hihalle tein myös oman kaavionsa, johon merkitsin pyöriön lisäykset sekä kohdistin kuvion hihan keskelle. Kun ne olivat piirrettyinä kaavioon niin saattoi neuloa pösöttää vain kaaviota katsellen. Olkapäiden lyhennetyt kierrokset aiheuttivat hieman päänvaivaa, mutta kun peri kerttaa neuloin ja purki niin kyllähän se siitä avautui.


Kukkakaavioiden jälkeen jatkoin ristien parissa. Vähän ongelmaa meinasi tuottaa kuviovärin vähyys. Onneksi jemmoista löytyi jämäkeriä, joiden avulla sain kuviovärin riittämään. Ja oikeastaan se, että ristien värit vaihtuvat kesken kaiken tuo lisää eloa neuleeseen. 


Ongelmakohtana oli sitten taas kerran nappilistat, että millaiset. Kehitelin jo ties minkämoista kiehkuraa ja kommervenkkiä. Sitten päätin katsoa, että olisiko mr. Fassettilla jottain ehdotettavaa ja olihan hällä! Listasta tuli minusta tosi kivat, vähänkuin jotkut koristenauhat. Eivätkä ne napitkaan ihan kädenkäänteessä löytyneet. Ihan hyvä tovi tuli seisottua nappikaupan nappiseinän äärellä ja vedettyä nappiputkiloita esille. Tinanapeista minulla oli visio ja lopulta ne löytyivät. Toki nappeja on äärimmäisen ärsyttävä ommella ja sillä hetkellä tuli muutamaan otteeseen mietittyä, että miksi 10 nappia? 


Minulta on muutama jo kysellyt, että onko paidasta tulossa ohjetta. No ei ole. Ihan siitä syystä, että kukkaset ovat herra Fassettilta ja paidan muoto on periaatteessa Tuulian. Uskokaa tai älkää, muttei tämmöisen tekeminen ole mitenkään erityisen vaikeaa tai ihmeellistä. Jos teillä on olemassa joku paidan malli, joka pelittää kokonsa ja muotonsa puolesta niin siitä voi piirtää ihan tavalliselle ruutupaperille kaavion, johon istuttaa haluamansa kuviot. 


Esimerkiksi Execillä voi väritellä taulukon ruutuja ja siten luoda kuvion paidan silmukoihin. Sitten vaan neuloo. Suosittelen Tuulian kirjaa, koska siinä hyvin yksityiskohtaisesti neuvotaan paidan neulominen istutetuin hihoin ylhäältä alas. Näin paitaa pystyy sovittamaan heti alkuunsa ja näkee miten se istuu hartioista ja miten kädentiet sun muut menevät. Yhtäkään saumaa ei tarvitse ommella ja paidan pituuskin on helposti tsekattavissa.


Yläpuolen kuvassa paita on vielä kuivumassa ennen nappien ompelemista. Sinänsä hauska onnettomuus, että hihojen kuviot synkkasivat yllättävän hyvin vartalo-osan kanssa. Vähän pohdin, että olisiko tuohon hihan ja vartalo-osan väliin pitänyt tehdä joku näkyvämpi "sauma" mutta kyllähän se on ihan jees näin.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2017

Kimalainen

Melkein aina käy näin. Yritän olla kunnollinen ja tehdä keskeneräiset neuleet valmiiksi. Sitten yhtäkkiä jostain tulee surinaa, joka sekoittaa pään ja löydän itseni luomasta uusia silmukoita. Tällä kertaa surinan takana oli kimalainen.

Bombus
Malli: Miriam Jarrs, Pompom Magazine Spring 20/2017
Lanka: Retrosaria Mungo, noin 550 g
Puikot: taisivat olla 4 milliset 
Fiilis: oi pikku täppäset! 


Produktion alkuasetelmat lupasivat seikkailuita. En tietenkään ottanut lankaa, joka oli ohjeessa vaan etsin jotain ihan muuta. Halusin tweedimäistä, rouheaa. Yhtäkkiä mieleeni lipui Kässäkerho Pompomissa olevat Retrosarian Mungo-langat. Siinä on puolet villaa ja puolet puuvillaa. Kuvien perusteella näytti kivalle ja metrimääräkin oli suurinpiirtein sillä seinällä. Sitten vaan postipoikaa odottamaan. 

Paketin avattuani olin vielä enemmän innoissani. Lanka tuntui lähes raakasilkiltä ja keltaisen sävykin vaan parani mitä enemmän sitä katsoi. Ei muuta kuin mallitilkkua tekemään. Kyllä, teen joskus mallitilkun tapaisen jos lanka ei ole entuudestaan tuttu. Siinä sitten jo vähän naama vääntyi mutrulle. Tiheys ei ollut sillä seinälläkään. Lisäksi ohjeesta oli jotenkin kauhean vaikea hahmottaa minkä kokoinen valmis neule on missäkin kohdin, eli paljonko silmukoita olisi esim. rinnan ympäryksessä. Taisin keittää kupposen teetä ja päättää pelata upporikasta ja rutiköyhää. Neule aloitetaan niskasta ja tehdään ensin hartiat. Päätelin fiksuna likkana, ettei paljoa tartte purkaa jos tekee hartiat ja kattoo, että miten se siitä lähtisi. Aloitin reippaasti XS-koon silmukoilla. Liekö sitten hullun tuuria vai mitä mutta se oli just oikean kokoinen, joten sillä mentiin. 

Ohje on sinänsä ihan hyvä, mutta se loputtomien lyhenteiden seuraaminen oli aika raskasta. Lisäksi kun ei välillä ollut hajuakaan, että mitä kohtaa milloinkin neuloo ja yritti samalla elokuvaakin katella niin olihan se semmoista. Kovasti olisi toivonut, että ohjeessa olisi edes muutaman kerran kerrottu kuinka paljon silmukoita on tietyissä vaiheistta etu- ja takakappaleilla ja hihoissa. Mutta ei, aina vaan se kokonaismäärä, joka minulla ei pitänyt kutiaan. Ja siten kun raglanissa ei lisättykään tasaisella rytmillä vaan välillä kikkailtiin hihaan enemmän tai vähemmän. Ihan en ole varma, että meneekö se raglanin valesauma takakappaleessa ihan oikeassa kohdin. Kädentietä piti vähän korottaa, jotta käpälä mahtuu hihan sisälle.


Malliltaan takki on sellainen bomber-mallinen. Itseäni aikalailla arvelutti mallikuvien selän alaosa. Aikamoinen pussukka oli sinne saatu aikaiseksi. Asia selvisi ohjeesta: alaresoria varten olisi pitänyt vähentää silmukoita ihan hirmuisesti ja vielä tehdä takahelmaan lyhennettyjä kierroksiä. Minä vähän tuumasin asiaa ja päätin jättää moiset pelleilyt tekemättä. Kun asiahan on niin, ettei minun leveysmitta mitenkään pienene kun mennään vyötäröstä alaspäin. 

Napinlävet olivat ohjeessa myös aikamoinen koettelemus. Toki kaikki taas sai alkunsa siitä kun en totellut ohjetta. Nappilistaa varten kun piti muka poimia silmukka joka toiselta kierrokselta. No höpö höpö, ainahan se on tehty niin, että silmukka jokaiselta kolmelta kierrokselta ja sitten hypätään yhden yli. Näin on näreet. Ja kappas kun minulla oli mukavasti kiemurteleva nappilista ja napinlävet missä sattuu. Sitten purettiin ja tehtiin niinkuin oli käsketty ja kas, nythän se oli hyvä. Napinlävissä sitten neulottiin kaikkia yhteen kaikkien kanssa ja silti niistä tuli ihan tyhmät. Onneksi eivät näy mihinkään. Nappeja en ole saanut aikaiseksi hankkia, mutta ehkä joku päivä. 

Silti tästä tuli oikein kiva, ollut jo runsaassa käytössä. Langasta sen verran, että sitä ei ollut mitä ihanin neuloa. Lanka kun ei jousta ja silkkimäisen nahkeuden takia sitä pitää vähän kuin kiskoa jotta silmukat asettuvat paikoilleen. Mutta kivaa se silti on, pehmoista ja yllättävän riittoisaa. Takkiin meni sellaiset 5 ja puoli kerää eli 550 grammaa lankaa, joka on aika vähän näinkin paksulle ja puuvillapitoiselle langalle. Ainoa mistä annan oikeita miinuspisteitä on haju. Hajuasia tuli erityisesti viimeistelyvaiheessa esille. Laitoin takin kylppärin lavuaariin likoamaan ja kun tunnin kuluttua menin katsomaan niin ilmassa oli viitteitä siitä, että joku oli unohtanut vetäistä pytyn. Pytty olikin kuitenkin tyhjä ja haju tuli neuleesta, sellainen inhottava viemärin haju. Mitään väriä ei kuitenkaan irronut kuten vaikkapa vironvillasta, joka pestessä haisee pahalle ja päästää epämääräistä ruskeaa väriä. Kun neule kuivui, haju hävisi. Pitää varmaan joku päivä pistää se ihan pesukoneeseen ja vetäistä villaohjelmalla läpi, koska haju palaa jos neuleessa kuleksii vaikkapa vesisateessa. 

Täytyy vielä varmaan avata mitä tuossa aiemmin tarkoitin lauseella "oi pikku täppäset". Noh. mallin rinnuksissa ja niskassa on nuot pienet pympyrät erivärisillä langoilla. Koko takki tuli neulottua oikeastaan niiden takia. Ihan hyvä syy, eh?


Löysin Helsingin reissulta Kaunisteen myymälästä rintakorun, joka oli kuin tehty takkia varten. Nyt on kimalaisella oma orvokki!

 

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2017

Värit kartalla

Otsalohkossa kehittyi jonniinmoinen tarve värjätä lankaa, joten padat porisemaan. Pienenä varoituksena, että olen hyvin suurpiirteinen ja tuulella käyvä värjääjä ja käyttämäni otteet eivät aina kestä tarkempaa tarkastelua. Enkä aina tiedä mitä edes olen tekemässä. Olkaat siis varoitettu.

Ennen värjäämistä olen pureuttanut langat alunalla. Puretuksella lanka niin sanotusti avataan ottamaan vastaan väriä. Alunaa olen käyttänyt 10 g/100 g villankaa. Aluna liuotetaan lämpöiseen veteen ja sitten laitetaan lanka sen sekaan kattilaan. Keitellään 80°C tunnin ajan. Aiemmin olen pureuttanut langan väriliemessä eli laittanut alunan valmiiseen väriliemeen, jolloin pureutus ja värjäys tapahtuvat yhtäaikaa. Nyt oli kuitenkin kaikenmaailman esiliottamis ja muita juttuja, joten asiaa edistääkseni tein pureutuksen ensin. 

Lanka oli vähän sellainen vahinko-ostos. Lanka oli valmiina kartiolla ja sitten kun sitä tarkemmin tutkin luulin ostaneeni yksisäikeistä, sen verran litteää se oli. Vähän jo käsi poskella mökötin hankintaani kunnes ryhdistäydyin ja aloin hommiin. Pureutuksen jälkeen lanka puffahti täyteen loistoonsa ja nyt se on kuohkeaa kolmisäikeistä. 


Yläpuoleisessa kuvassa on värjäyssession tulokset. Vasemmalta oikealle:
Krappi 1. liemi, krappi jälkiliemi, krappi uudelleenkeitto, krappi 4. keitto ja keltainen on saflorinkukka. Vihreä on viimekesäisen hailakan vihreänharmaan päälle värjätty lupiininkukilla. 

Tarkastellaanpa sitten lähemmin. Ensimmisenä krappi 1. liemi. Kamera muuten aivan villiintyi tästä oranssin väristä eikä se kuvissa toistu täysin oikein.



Värjäämiseen käytin kuivattuja krapin paloja. Paloja liotettiin ensin vuorokauden ajan vedessä. Sitten kippasin palaset liemensä kanssa kattilaan, lisäsin vielä vettä ja keittelin niitä tunnin ajan. Ohjetta olen ottanut Tetrin kasvivärjäyskirjasta. Ohjeessa kerrottiin, että jos krapilla värjää 60 asteeessa niin saa oranssi-punaista ja 80 asteessa väri menee ruskeampaan. Sitä sitten mietin, että pitääkö myös väriliemi keitellä noissa lämpötiloissa ja pitkällisen jappasun jälkeen päädyin pitämään liemen 60 asteessa. Kun pata oli tekeytynyt tunnin ajan, siivilöin palat pois, annoin liemen jäähtyä noin 40 asteiseksi ja kippasin 100 g pureutettua lankaa kattilaan. Nostin lämpötilan hiljalleen 60 asteeseen ja annoin muhia tunnin ajan. Vyyhti pois padasta, hetken aikaa jäähdyttelyä ja sitten vyyhti huuhteluun. Huuhtelussa neuvottiin käyttämään etikkaa, ettei koko väriloisto huuhtoudu viemäriin. Tuloksena oli mukava tanakka oranssi. Oikein hyvä.



Koska krappi on voimakas värjääjä, kävin jälkiliemen kimppuun. Kippasin liemen uudelleen kattilaan, langat perään ja keittelin taas tunnin ajan 60 asteessa. Otin kattilan pois liedeltä ja annoin langan ässehtiä liemessään yön yli. Tuloksena sellaista porkkananväristä oranssia, selkeästi vaaleampaa kuin ensimmäisestä keitoksesta. Kuva tuossa yläpuolella. 

Päätin kokeilla, että irtoaisiko palasista vielä jotain. Kippasin keitellyn liemen ämpäriin ja sen päälle krapin palat ja annoin niitten lilua keskenään taas noin vuorokauden. Siivilöin palat pois ja taas pata porisemaan 60 astetta ja tunti langan kera. Nyt tuloksena oli kaiketi persikanväriksesi luokiteltavaa sävyä. Kuva alapuolella.



Tässä vaiheessa päätin jättää krapit lepäämään ja siirtyä saflorinkukkien pariin. Ne kun olivat lukemani perusteella jännittäviä tapauksia. Saflorivärjykseen Tetri kehoitti hankkimaan ph-liuskoja apteekista, koska nyt pitäisi leikkiä ph-arvoilla. Minä sitten kiltisti astelin apteekkiin. Hankin vähän muutakin ja meinasin lentää persieelleni kun apteekkari-täti kertoi ostokseni loppusumman. Ph-kiekko maksoi aivan järkyttävän paljon. Jos olisin ollut jotenkin järjissäni, olisin jättänyt koko paperin ostamatta. Mutta niin vaan tuuttasin kortin koneeseen ja plip-plop sinne meni rahat. Kotiin päästyäni lähinnä vaan ketutti tai voisi kait sanoa suoraan, että vitutti koko ostos ja mietin jo kaartavani apteekin pihaan takaksin. Laskeskelin ph-paperin metrihintaa ja aika mellevähän se on. Eikä jurpiintuminen laskutoimituksesta ainakaan vähennyt. Tosin nyt minulla on ph-liuskaa vaikka loppuiäkseni ja jos foliohattu alkaa pahemmin kiristää päätä ja ufoinvaasio uhkaa, voin alkaa mittaamaan juomaveden ph-arvoja tai vaikka ties mitä!

Palataanpa värjäämiseen. Tekniikkana oli siis kylmävärjäys. Saflorin kuivatut kukat laitettiin ensin harsopussiin ja se upotettiin veteen vuorokaudeksi, jotta keltainen väri irtoaa. Tähän valmistuneeseen liemeen laitetaan esipureutettu vyyhti ja annetaan liota vuorokauden ajan. Ja keltaistahan siitä tuli. 



Se miksi uhrasin rahaa apteekkilaitokselle oli kukista luvattu vaaleanpunainen väri. Vaaleanpunaisen saamiseksi kukat laitettiin kattilaan, vettä päälle sekä soodaa, jotta liemestä saataisiin emäksistä. Tähän tarvittiin niitä järettömän hintaisia ph-liuskoja. Ja olihan se hupaisaa. Kokoajan sain saman ph-tuloksen vaikka sitä soodaa tuuppasin kuinka ja paljon. Vaaleanpunaista ei näkynyt missään. Paitsi tummempana poskillani. Siivilöin kukkaset pois. Vuorossa oli etikan lisääminen, jotta lääri saataisiin happaman puolelle. Itse värjääjä oli jo hyvin hapan. Tässä vaiheessa tekemiseni alkoivat jo kiinnostaa talouden miespuolisia henkilöitä, koska etikan lisääminen sai aikaan varsin mielenkiintoisia asioita, jotka tälläiselle lukion kemian hädintuskin selvittäneelle ihmiselle olivat vallan mystisiä. Koko keitos nimittäin alkoi suhista ja vaahdota. Mutta ph, se pysyi samana ihan kokoajan. Varmaan se kirottu rulla oli vanhentunutta ja antaisi lipeälle ja akkuhappolle samat arvot. Vaaleanpunaista ei näkynyt edelleenkään missään. Törkkäsin liemen kattilaan ja langat perään. Lankaa käskettiin ohjeessa pitämään 30-35 asteisessa väriliemessä 30 minuuttia, jonka jälkeen sen annetaan hetki levätä ja sitten huuhdellaan. Asetin kaiken toiveeni siihen, että hapettuminen toisi vaaleanpunaisen esiin. No ei tuonut. Verenpaine sen sijaan oli esillä. Ja erityisesti silloin kun otin värjäysoppaan uudemman kerran esille ja tutkin, että mikä tässä nyt meni pieleen. Ohjeessa puhutaan soodasta. Toisaalla kirjassa puhutaankin kidesoodasta. Näiden virallisissa nimissä on erona se pienenpieni bi-sana, joka ilmeisesti on se erottava asia. Ilmeisesti sen takia vaaleanpunainen pysyi poissa. Ja siksi minulla on sikahintaista ph-liuskaa yli neljä metriä jäljellä. 

Nyt voitaisiin palata hieman ajassa taaksepäin, koska:


Katsokapaas tuota kukkien ympärillä ollutta harsokangasta. Siinä on sekä keltaista että vaaleanpunaista. Pussi on ollut siis vedessä tavallisessa muoviämpärissä, joka oli ulkona. Eli siinä lilluessa on tapahtunut jotain, joka on saanut vaaleanpunaisen värin irtomaan joistain kohdin. Mikä se asia on ollut, niin ei hajuakaan. Hapettuminen? Tuo sävy olisi ollut aivan ihana saada villalankaan. Mutku ei niin ei. Pitäkää tunkkinne. Heitin saflorit kompostiin ja päätin ettei koskaan enää ikinä milloinkaan, never ever. The end. Ulkonakin satoi vettä ja näytti ihan syyskuun lopulta.

Lanka, jonka safloripadasta nostin, oli aavistuksen verran keltaista. Koska väri ei minua miellyttänyt ei sitten alkuunkaan, palasin krapin äärelle. Tallessa oli edelleenkin se kolmeen kertaan keitetty liemi ja palaset. Kippasin langan siihen ja aloin keitellä. Väri oli sen verran hailakkaa ja mieli musta, joten kippasin käytetyt krapin palat siivilään ja nostin siivilän kattilan pälle. Ja johan alkoi tapahtua! Väriä valui pataan vallan vuolaasti. Annoin lämpötilan kohota 80 asteeseen ja noin 10 minuutin välein kävin käätelemässä vyyhtiä, jotta väri olisi tasaisempi. Siivilähän sisältöineen siis osui lankaan, joten ilman langan vellomisia väri olisi ollut hyvin epätasaisinen. Tunnin keittelyn jälkeen huuhtelin langan taas etikkavedellä ja laitoin kuivumaan. Sävy on jotain ensimmäisen ja  toisen värjäämisen välistä. 


Krapin palat laitoin vielä kerran likoamaan takaisin moneen kertaan käytettyyn liemeen. Eiköhän siitä vielä väriä saada. Eli tähän mennessä 100 g krappia on saatu väriä 400 g lankaa. Aika hyvin!

Alapuolen kuvassa kaikki krapilla värjätyt langat, vasemmalla 1. liemi, oikealla 4. liemi.

Ennen krappikokeiluja olin harrastanut lupiinien kanssa touhuiluja. Jyväskylän reissullani verotin teiden varsia ja keräsin ison pussillisen lupiinin kukkia. Kukkien kanssa ilmeisesti pitäisi heti alkaa puuhiin, mutta en minä ennättänyt vaan jo pikkasen kuivahtaneet kukat päätyivät pataan. Langaksi otin viime kesänä värjäämäni harmahtavan vihreän langan, jonka väriin en ollut tyytyväinen. Sitten pata porisemaan. Lopputulema ei hirvesti hurraahuutoja aiheuttanut, sellaista harmahtavan vihreää se edelleenkin oli, mutta tummempana. Ihan fine, muttei ihkua. 


Yläpuolen kuvassa lupiininkukilla värjätty. Alapuolella lupiini ja saflori.


Alapuolen kuvassa kaikki värjätyt vyyhdit.



Ja vielä krapilla ja saflorilla värjätyt vyyhdit auki, samassa keittojärjestyksessä kuin aiemminkin mainittu. Saflorilla värjätty vyyhti on kuvissa vielä kostea, joten se vielä vaalenee pikkasen kuivuessaan.



Värjättävää lankaa olisi vielä 500 g jäljellä. Värilootassa olisi tarjolla sinipuuta jauheena. Siitä pitäisi tulla tummaa violettia tai jopa lähes mustaa. Lisäksi löytyisi jauhettua paatsamaa, jolla Tetrin kirjan mukaan saa melkein vaan mitä väriä. Poikkeuksena kuitenkin minä, joka saisin siitä kuitenkin ne tympeimmät värit esille. Sitten olisi krappiakin toiset 100 g. Värjäyspaja taitaa nyt kuitenkin vähäksi aikaa sulkea ovensa ja siirtyä neulomaan paljon taitavampien värjääjien taikomia lankoja.