keskiviikkona, elokuuta 09, 2017

Ei jatkoon

Sattuipa kerran niin, että ostin aikas ihanaista lankaa. (Stop the press.) Louhittaren Luolan emäntä oli värjännyt pehmoisen pörröistä alpakka-silkkiä nimeltä Auteretar, jota oli sitten adoptoitava.

Kotona vyyhtiä pyörittelin, ideahan sille oli jo olemassa muttei se estä ajattelemasta muitakin ajatuksia. Sitten ihan vauhkoonnuin, että jos teksisikin kirjoneuletta, väreistä tulisi varmaan sellaiset akvarellimaiset. Pöydällä sattui kuin vahingossa lojumaan Laine magazinen kakkosnumero ja muistin siitä Birkin -neuleen, joka kaarrokkeessa oli pieniä kukkasia.  

No, arvannettekin loput. Eli se perusseitti: tiheys ei ole sillä seinälläkään. Laskutoimituksia ja sitten mentiin.


Kaarroke näytti ihanalta ja neulominen sujui kuin itsestään. Kunnes päästiin sileään osaan. Sitten kaikki ns. tökkäsi. Neulominen muuttui tylsäksi ja lanka päätti loppua suureksi yllätykseksi kesken. Päätin, että mennään lyhyillä hihoilla ja helmaa sitten sen verran mitä riittää.

Paitaa tuli soviteltua useampaankin otteeseen, mutta oli se silti vähän yllätys.


Joko olen lihonut 20 kiloa huomaamattani tai sitten paita edesauttaa pulleamman figuurin käsitettä. Saattaisin kallistua jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Ei oikein näytä imartelevalta. Itseasassa paita onnistuu näyttämään yläpuole kuvassa paremalta kuin livenä.

Varsinkin kun kääntää selkäpuolelle. Siellä on joku ihme pussi. Neulehan kyllä laskeutuu nätisti, mutta mikä tää pussi on? Paita ei kirraa lantiolta mutta jotenkin se nyt vaan päättää olla näin. Ja juu ei, en ole päätellyt lankoja saati muutenkaan viimeistellyt mitään.


Sivusuunnasta pussi erottuu oikein ns. mukavasti. Oikean puoleisessa kuvassa käsi on pussukan päällä, joten sanoisin, että sellainen reilu 10 senttiä jää ilmaa lillumaan vyötärön ja paidan väliin.


Että empä tiijä. Onnistui siis tällä tavalla, enkä nyt oikein ymmärrä miten tähän päädyttiin. Tarkennetaan sen verran, että suunnittelijaa en syytä mistään, lanka on ihanaa, mutta jotenkin nämä eivät nyt kohtaa. Paita saa mennä nyt ihan rauhassa lepäilemään ja keräämään voimiaan, minua ei enää kiinnosta. Katsotaan, jos onnistuisin sitä jotenkin muokkaamaan: pitäisikö sen sitten olla vielä leveämpi vai mitä vai onko kaikki tämä kaarrokkeen ansiota (=syytä), en osaa sanoa. Toinen vaihtoehto on purkaa koko hökötys. Tuumaustauko.

Tästäkin huolimatta olen päättänyt tarttua toiseen kaarroketyyliseen ratkaisuun. Tämän suhteen on kyllä aika paljon epäluuloja, mutta jo pitkään halunnut ihan vimmatusti tehdä tämän paidan ja ponchon yhdistelmän eli swonchon. Varmaan hyvin epäkäytännöllinen mutta siksi varmaan niin viehättävä. Ja tottakait mohairia kehiin. Mohair nyt vaan on niin!

tiistaina, elokuuta 01, 2017

Boro

Japanilaisilla on kiinnostava tilkkutyötekniikka nimeltä Boro. Lyhyesti kuvattuna siinä ommellaan esim. indigolla värjättyjä kankaanpalasia yhteen ja ompeleina käytetään paljon mm. sashiko-pistoja. Erittäin mielenkiintoisen näköisiä vaatekappaleita, resuisia mutta viehättäviä. Niistä sitten lähti jonkun mutkan kautta itämään ajatus resuisen ja loistokkaan yhdistelmästä.



Boro-takki
Malli: oma
Lanka: Louhittaren Luolan Tuulentytär (sävyissä Hämy, Lyijy, Bordelli, Hopea) ja Luonnotar (aave), Hedgehog Fibers Singles (Foolsgold ja Pinky Swear ja Lanitium Exmachina (värien nimet unhoittuneet)
Puikot: 3 mm ja 2,5 mm
Fiilis: oh my! 


Hellittelin neuletta hyvän tovin mielenvieressä ja sitten yksi päivä kaikki vaan valkeni ja piti kaivaa puikot esille. Olin päättänyt, että yläosaan tulisi mahdollisimman intensiivisen värisiä kukkia ja alaosassa olisi eri sävyisen harmaan pohjalla pieniä ristejä, vähän kuin sashiko-pistoja. Kukkien mallia ja muotoa piti tovi pohtia, kunnes muistin kuvioiden ja värien mestarin Kaffe Fassettin kuviotkirjan. Sitä sitten selaamaan ja sieltähän ne kukkaset löytyivät!


Neuleen pohjana on käytetty Tuulia Salmelan kirjaa Neulo saumattomasti ylhäältä alas. Olen kirjan peruspaitaohjeella neulonut jo muutaman paidan ja malli on siten hyväksi todettu. Joitan muutoksia kyllä tein, lähinnä muotoilin kaula-aukon avarammaksi ja muuta sellaista pientä. Koska neule neulotaan ylhäältä alas päin, niin ensin tein kuvioista kaavion, johon merkitsin olkapäiden silmukat ja lisäykset kaula-aukkoa varten. Kuvio vaatii kohdistamista, joten lähdin liikenteeseen kaula-aukon alle tulevista kukista ja siitä kopioin niitä ylös ja sivuille. Samoin merkitsin kaavioon kädenteiden lisäykset. Hihalle tein myös oman kaavionsa, johon merkitsin pyöriön lisäykset sekä kohdistin kuvion hihan keskelle. Kun ne olivat piirrettyinä kaavioon niin saattoi neuloa pösöttää vain kaaviota katsellen. Olkapäiden lyhennetyt kierrokset aiheuttivat hieman päänvaivaa, mutta kun peri kerttaa neuloin ja purki niin kyllähän se siitä avautui.


Kukkakaavioiden jälkeen jatkoin ristien parissa. Vähän ongelmaa meinasi tuottaa kuviovärin vähyys. Onneksi jemmoista löytyi jämäkeriä, joiden avulla sain kuviovärin riittämään. Ja oikeastaan se, että ristien värit vaihtuvat kesken kaiken tuo lisää eloa neuleeseen. 


Ongelmakohtana oli sitten taas kerran nappilistat, että millaiset. Kehitelin jo ties minkämoista kiehkuraa ja kommervenkkiä. Sitten päätin katsoa, että olisiko mr. Fassettilla jottain ehdotettavaa ja olihan hällä! Listasta tuli minusta tosi kivat, vähänkuin jotkut koristenauhat. Eivätkä ne napitkaan ihan kädenkäänteessä löytyneet. Ihan hyvä tovi tuli seisottua nappikaupan nappiseinän äärellä ja vedettyä nappiputkiloita esille. Tinanapeista minulla oli visio ja lopulta ne löytyivät. Toki nappeja on äärimmäisen ärsyttävä ommella ja sillä hetkellä tuli muutamaan otteeseen mietittyä, että miksi 10 nappia? 


Minulta on muutama jo kysellyt, että onko paidasta tulossa ohjetta. No ei ole. Ihan siitä syystä, että kukkaset ovat herra Fassettilta ja paidan muoto on periaatteessa Tuulian. Uskokaa tai älkää, muttei tämmöisen tekeminen ole mitenkään erityisen vaikeaa tai ihmeellistä. Jos teillä on olemassa joku paidan malli, joka pelittää kokonsa ja muotonsa puolesta niin siitä voi piirtää ihan tavalliselle ruutupaperille kaavion, johon istuttaa haluamansa kuviot. 


Esimerkiksi Execillä voi väritellä taulukon ruutuja ja siten luoda kuvion paidan silmukoihin. Sitten vaan neuloo. Suosittelen Tuulian kirjaa, koska siinä hyvin yksityiskohtaisesti neuvotaan paidan neulominen istutetuin hihoin ylhäältä alas. Näin paitaa pystyy sovittamaan heti alkuunsa ja näkee miten se istuu hartioista ja miten kädentiet sun muut menevät. Yhtäkään saumaa ei tarvitse ommella ja paidan pituuskin on helposti tsekattavissa.


Yläpuolen kuvassa paita on vielä kuivumassa ennen nappien ompelemista. Sinänsä hauska onnettomuus, että hihojen kuviot synkkasivat yllättävän hyvin vartalo-osan kanssa. Vähän pohdin, että olisiko tuohon hihan ja vartalo-osan väliin pitänyt tehdä joku näkyvämpi "sauma" mutta kyllähän se on ihan jees näin.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2017

Kimalainen

Melkein aina käy näin. Yritän olla kunnollinen ja tehdä keskeneräiset neuleet valmiiksi. Sitten yhtäkkiä jostain tulee surinaa, joka sekoittaa pään ja löydän itseni luomasta uusia silmukoita. Tällä kertaa surinan takana oli kimalainen.

Bombus
Malli: Miriam Jarrs, Pompom Magazine Spring 20/2017
Lanka: Retrosaria Mungo, noin 550 g
Puikot: taisivat olla 4 milliset 
Fiilis: oi pikku täppäset! 


Produktion alkuasetelmat lupasivat seikkailuita. En tietenkään ottanut lankaa, joka oli ohjeessa vaan etsin jotain ihan muuta. Halusin tweedimäistä, rouheaa. Yhtäkkiä mieleeni lipui Kässäkerho Pompomissa olevat Retrosarian Mungo-langat. Siinä on puolet villaa ja puolet puuvillaa. Kuvien perusteella näytti kivalle ja metrimääräkin oli suurinpiirtein sillä seinällä. Sitten vaan postipoikaa odottamaan. 

Paketin avattuani olin vielä enemmän innoissani. Lanka tuntui lähes raakasilkiltä ja keltaisen sävykin vaan parani mitä enemmän sitä katsoi. Ei muuta kuin mallitilkkua tekemään. Kyllä, teen joskus mallitilkun tapaisen jos lanka ei ole entuudestaan tuttu. Siinä sitten jo vähän naama vääntyi mutrulle. Tiheys ei ollut sillä seinälläkään. Lisäksi ohjeesta oli jotenkin kauhean vaikea hahmottaa minkä kokoinen valmis neule on missäkin kohdin, eli paljonko silmukoita olisi esim. rinnan ympäryksessä. Taisin keittää kupposen teetä ja päättää pelata upporikasta ja rutiköyhää. Neule aloitetaan niskasta ja tehdään ensin hartiat. Päätelin fiksuna likkana, ettei paljoa tartte purkaa jos tekee hartiat ja kattoo, että miten se siitä lähtisi. Aloitin reippaasti XS-koon silmukoilla. Liekö sitten hullun tuuria vai mitä mutta se oli just oikean kokoinen, joten sillä mentiin. 

Ohje on sinänsä ihan hyvä, mutta se loputtomien lyhenteiden seuraaminen oli aika raskasta. Lisäksi kun ei välillä ollut hajuakaan, että mitä kohtaa milloinkin neuloo ja yritti samalla elokuvaakin katella niin olihan se semmoista. Kovasti olisi toivonut, että ohjeessa olisi edes muutaman kerran kerrottu kuinka paljon silmukoita on tietyissä vaiheistta etu- ja takakappaleilla ja hihoissa. Mutta ei, aina vaan se kokonaismäärä, joka minulla ei pitänyt kutiaan. Ja siten kun raglanissa ei lisättykään tasaisella rytmillä vaan välillä kikkailtiin hihaan enemmän tai vähemmän. Ihan en ole varma, että meneekö se raglanin valesauma takakappaleessa ihan oikeassa kohdin. Kädentietä piti vähän korottaa, jotta käpälä mahtuu hihan sisälle.


Malliltaan takki on sellainen bomber-mallinen. Itseäni aikalailla arvelutti mallikuvien selän alaosa. Aikamoinen pussukka oli sinne saatu aikaiseksi. Asia selvisi ohjeesta: alaresoria varten olisi pitänyt vähentää silmukoita ihan hirmuisesti ja vielä tehdä takahelmaan lyhennettyjä kierroksiä. Minä vähän tuumasin asiaa ja päätin jättää moiset pelleilyt tekemättä. Kun asiahan on niin, ettei minun leveysmitta mitenkään pienene kun mennään vyötäröstä alaspäin. 

Napinlävet olivat ohjeessa myös aikamoinen koettelemus. Toki kaikki taas sai alkunsa siitä kun en totellut ohjetta. Nappilistaa varten kun piti muka poimia silmukka joka toiselta kierrokselta. No höpö höpö, ainahan se on tehty niin, että silmukka jokaiselta kolmelta kierrokselta ja sitten hypätään yhden yli. Näin on näreet. Ja kappas kun minulla oli mukavasti kiemurteleva nappilista ja napinlävet missä sattuu. Sitten purettiin ja tehtiin niinkuin oli käsketty ja kas, nythän se oli hyvä. Napinlävissä sitten neulottiin kaikkia yhteen kaikkien kanssa ja silti niistä tuli ihan tyhmät. Onneksi eivät näy mihinkään. Nappeja en ole saanut aikaiseksi hankkia, mutta ehkä joku päivä. 

Silti tästä tuli oikein kiva, ollut jo runsaassa käytössä. Langasta sen verran, että sitä ei ollut mitä ihanin neuloa. Lanka kun ei jousta ja silkkimäisen nahkeuden takia sitä pitää vähän kuin kiskoa jotta silmukat asettuvat paikoilleen. Mutta kivaa se silti on, pehmoista ja yllättävän riittoisaa. Takkiin meni sellaiset 5 ja puoli kerää eli 550 grammaa lankaa, joka on aika vähän näinkin paksulle ja puuvillapitoiselle langalle. Ainoa mistä annan oikeita miinuspisteitä on haju. Hajuasia tuli erityisesti viimeistelyvaiheessa esille. Laitoin takin kylppärin lavuaariin likoamaan ja kun tunnin kuluttua menin katsomaan niin ilmassa oli viitteitä siitä, että joku oli unohtanut vetäistä pytyn. Pytty olikin kuitenkin tyhjä ja haju tuli neuleesta, sellainen inhottava viemärin haju. Mitään väriä ei kuitenkaan irronut kuten vaikkapa vironvillasta, joka pestessä haisee pahalle ja päästää epämääräistä ruskeaa väriä. Kun neule kuivui, haju hävisi. Pitää varmaan joku päivä pistää se ihan pesukoneeseen ja vetäistä villaohjelmalla läpi, koska haju palaa jos neuleessa kuleksii vaikkapa vesisateessa. 

Täytyy vielä varmaan avata mitä tuossa aiemmin tarkoitin lauseella "oi pikku täppäset". Noh. mallin rinnuksissa ja niskassa on nuot pienet pympyrät erivärisillä langoilla. Koko takki tuli neulottua oikeastaan niiden takia. Ihan hyvä syy, eh?


Löysin Helsingin reissulta Kaunisteen myymälästä rintakorun, joka oli kuin tehty takkia varten. Nyt on kimalaisella oma orvokki!

 

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2017

Värit kartalla

Otsalohkossa kehittyi jonniinmoinen tarve värjätä lankaa, joten padat porisemaan. Pienenä varoituksena, että olen hyvin suurpiirteinen ja tuulella käyvä värjääjä ja käyttämäni otteet eivät aina kestä tarkempaa tarkastelua. Enkä aina tiedä mitä edes olen tekemässä. Olkaat siis varoitettu.

Ennen värjäämistä olen pureuttanut langat alunalla. Puretuksella lanka niin sanotusti avataan ottamaan vastaan väriä. Alunaa olen käyttänyt 10 g/100 g villankaa. Aluna liuotetaan lämpöiseen veteen ja sitten laitetaan lanka sen sekaan kattilaan. Keitellään 80°C tunnin ajan. Aiemmin olen pureuttanut langan väriliemessä eli laittanut alunan valmiiseen väriliemeen, jolloin pureutus ja värjäys tapahtuvat yhtäaikaa. Nyt oli kuitenkin kaikenmaailman esiliottamis ja muita juttuja, joten asiaa edistääkseni tein pureutuksen ensin. 

Lanka oli vähän sellainen vahinko-ostos. Lanka oli valmiina kartiolla ja sitten kun sitä tarkemmin tutkin luulin ostaneeni yksisäikeistä, sen verran litteää se oli. Vähän jo käsi poskella mökötin hankintaani kunnes ryhdistäydyin ja aloin hommiin. Pureutuksen jälkeen lanka puffahti täyteen loistoonsa ja nyt se on kuohkeaa kolmisäikeistä. 


Yläpuoleisessa kuvassa on värjäyssession tulokset. Vasemmalta oikealle:
Krappi 1. liemi, krappi jälkiliemi, krappi uudelleenkeitto, krappi 4. keitto ja keltainen on saflorinkukka. Vihreä on viimekesäisen hailakan vihreänharmaan päälle värjätty lupiininkukilla. 

Tarkastellaanpa sitten lähemmin. Ensimmisenä krappi 1. liemi. Kamera muuten aivan villiintyi tästä oranssin väristä eikä se kuvissa toistu täysin oikein.



Värjäämiseen käytin kuivattuja krapin paloja. Paloja liotettiin ensin vuorokauden ajan vedessä. Sitten kippasin palaset liemensä kanssa kattilaan, lisäsin vielä vettä ja keittelin niitä tunnin ajan. Ohjetta olen ottanut Tetrin kasvivärjäyskirjasta. Ohjeessa kerrottiin, että jos krapilla värjää 60 asteeessa niin saa oranssi-punaista ja 80 asteessa väri menee ruskeampaan. Sitä sitten mietin, että pitääkö myös väriliemi keitellä noissa lämpötiloissa ja pitkällisen jappasun jälkeen päädyin pitämään liemen 60 asteessa. Kun pata oli tekeytynyt tunnin ajan, siivilöin palat pois, annoin liemen jäähtyä noin 40 asteiseksi ja kippasin 100 g pureutettua lankaa kattilaan. Nostin lämpötilan hiljalleen 60 asteeseen ja annoin muhia tunnin ajan. Vyyhti pois padasta, hetken aikaa jäähdyttelyä ja sitten vyyhti huuhteluun. Huuhtelussa neuvottiin käyttämään etikkaa, ettei koko väriloisto huuhtoudu viemäriin. Tuloksena oli mukava tanakka oranssi. Oikein hyvä.



Koska krappi on voimakas värjääjä, kävin jälkiliemen kimppuun. Kippasin liemen uudelleen kattilaan, langat perään ja keittelin taas tunnin ajan 60 asteessa. Otin kattilan pois liedeltä ja annoin langan ässehtiä liemessään yön yli. Tuloksena sellaista porkkananväristä oranssia, selkeästi vaaleampaa kuin ensimmäisestä keitoksesta. Kuva tuossa yläpuolella. 

Päätin kokeilla, että irtoaisiko palasista vielä jotain. Kippasin keitellyn liemen ämpäriin ja sen päälle krapin palat ja annoin niitten lilua keskenään taas noin vuorokauden. Siivilöin palat pois ja taas pata porisemaan 60 astetta ja tunti langan kera. Nyt tuloksena oli kaiketi persikanväriksesi luokiteltavaa sävyä. Kuva alapuolella.



Tässä vaiheessa päätin jättää krapit lepäämään ja siirtyä saflorinkukkien pariin. Ne kun olivat lukemani perusteella jännittäviä tapauksia. Saflorivärjykseen Tetri kehoitti hankkimaan ph-liuskoja apteekista, koska nyt pitäisi leikkiä ph-arvoilla. Minä sitten kiltisti astelin apteekkiin. Hankin vähän muutakin ja meinasin lentää persieelleni kun apteekkari-täti kertoi ostokseni loppusumman. Ph-kiekko maksoi aivan järkyttävän paljon. Jos olisin ollut jotenkin järjissäni, olisin jättänyt koko paperin ostamatta. Mutta niin vaan tuuttasin kortin koneeseen ja plip-plop sinne meni rahat. Kotiin päästyäni lähinnä vaan ketutti tai voisi kait sanoa suoraan, että vitutti koko ostos ja mietin jo kaartavani apteekin pihaan takaksin. Laskeskelin ph-paperin metrihintaa ja aika mellevähän se on. Eikä jurpiintuminen laskutoimituksesta ainakaan vähennyt. Tosin nyt minulla on ph-liuskaa vaikka loppuiäkseni ja jos foliohattu alkaa pahemmin kiristää päätä ja ufoinvaasio uhkaa, voin alkaa mittaamaan juomaveden ph-arvoja tai vaikka ties mitä!

Palataanpa värjäämiseen. Tekniikkana oli siis kylmävärjäys. Saflorin kuivatut kukat laitettiin ensin harsopussiin ja se upotettiin veteen vuorokaudeksi, jotta keltainen väri irtoaa. Tähän valmistuneeseen liemeen laitetaan esipureutettu vyyhti ja annetaan liota vuorokauden ajan. Ja keltaistahan siitä tuli. 



Se miksi uhrasin rahaa apteekkilaitokselle oli kukista luvattu vaaleanpunainen väri. Vaaleanpunaisen saamiseksi kukat laitettiin kattilaan, vettä päälle sekä soodaa, jotta liemestä saataisiin emäksistä. Tähän tarvittiin niitä järettömän hintaisia ph-liuskoja. Ja olihan se hupaisaa. Kokoajan sain saman ph-tuloksen vaikka sitä soodaa tuuppasin kuinka ja paljon. Vaaleanpunaista ei näkynyt missään. Paitsi tummempana poskillani. Siivilöin kukkaset pois. Vuorossa oli etikan lisääminen, jotta lääri saataisiin happaman puolelle. Itse värjääjä oli jo hyvin hapan. Tässä vaiheessa tekemiseni alkoivat jo kiinnostaa talouden miespuolisia henkilöitä, koska etikan lisääminen sai aikaan varsin mielenkiintoisia asioita, jotka tälläiselle lukion kemian hädintuskin selvittäneelle ihmiselle olivat vallan mystisiä. Koko keitos nimittäin alkoi suhista ja vaahdota. Mutta ph, se pysyi samana ihan kokoajan. Varmaan se kirottu rulla oli vanhentunutta ja antaisi lipeälle ja akkuhappolle samat arvot. Vaaleanpunaista ei näkynyt edelleenkään missään. Törkkäsin liemen kattilaan ja langat perään. Lankaa käskettiin ohjeessa pitämään 30-35 asteisessa väriliemessä 30 minuuttia, jonka jälkeen sen annetaan hetki levätä ja sitten huuhdellaan. Asetin kaiken toiveeni siihen, että hapettuminen toisi vaaleanpunaisen esiin. No ei tuonut. Verenpaine sen sijaan oli esillä. Ja erityisesti silloin kun otin värjäysoppaan uudemman kerran esille ja tutkin, että mikä tässä nyt meni pieleen. Ohjeessa puhutaan soodasta. Toisaalla kirjassa puhutaankin kidesoodasta. Näiden virallisissa nimissä on erona se pienenpieni bi-sana, joka ilmeisesti on se erottava asia. Ilmeisesti sen takia vaaleanpunainen pysyi poissa. Ja siksi minulla on sikahintaista ph-liuskaa yli neljä metriä jäljellä. 

Nyt voitaisiin palata hieman ajassa taaksepäin, koska:


Katsokapaas tuota kukkien ympärillä ollutta harsokangasta. Siinä on sekä keltaista että vaaleanpunaista. Pussi on ollut siis vedessä tavallisessa muoviämpärissä, joka oli ulkona. Eli siinä lilluessa on tapahtunut jotain, joka on saanut vaaleanpunaisen värin irtomaan joistain kohdin. Mikä se asia on ollut, niin ei hajuakaan. Hapettuminen? Tuo sävy olisi ollut aivan ihana saada villalankaan. Mutku ei niin ei. Pitäkää tunkkinne. Heitin saflorit kompostiin ja päätin ettei koskaan enää ikinä milloinkaan, never ever. The end. Ulkonakin satoi vettä ja näytti ihan syyskuun lopulta.

Lanka, jonka safloripadasta nostin, oli aavistuksen verran keltaista. Koska väri ei minua miellyttänyt ei sitten alkuunkaan, palasin krapin äärelle. Tallessa oli edelleenkin se kolmeen kertaan keitetty liemi ja palaset. Kippasin langan siihen ja aloin keitellä. Väri oli sen verran hailakkaa ja mieli musta, joten kippasin käytetyt krapin palat siivilään ja nostin siivilän kattilan pälle. Ja johan alkoi tapahtua! Väriä valui pataan vallan vuolaasti. Annoin lämpötilan kohota 80 asteeseen ja noin 10 minuutin välein kävin käätelemässä vyyhtiä, jotta väri olisi tasaisempi. Siivilähän sisältöineen siis osui lankaan, joten ilman langan vellomisia väri olisi ollut hyvin epätasaisinen. Tunnin keittelyn jälkeen huuhtelin langan taas etikkavedellä ja laitoin kuivumaan. Sävy on jotain ensimmäisen ja  toisen värjäämisen välistä. 


Krapin palat laitoin vielä kerran likoamaan takaisin moneen kertaan käytettyyn liemeen. Eiköhän siitä vielä väriä saada. Eli tähän mennessä 100 g krappia on saatu väriä 400 g lankaa. Aika hyvin!

Alapuolen kuvassa kaikki krapilla värjätyt langat, vasemmalla 1. liemi, oikealla 4. liemi.

Ennen krappikokeiluja olin harrastanut lupiinien kanssa touhuiluja. Jyväskylän reissullani verotin teiden varsia ja keräsin ison pussillisen lupiinin kukkia. Kukkien kanssa ilmeisesti pitäisi heti alkaa puuhiin, mutta en minä ennättänyt vaan jo pikkasen kuivahtaneet kukat päätyivät pataan. Langaksi otin viime kesänä värjäämäni harmahtavan vihreän langan, jonka väriin en ollut tyytyväinen. Sitten pata porisemaan. Lopputulema ei hirvesti hurraahuutoja aiheuttanut, sellaista harmahtavan vihreää se edelleenkin oli, mutta tummempana. Ihan fine, muttei ihkua. 


Yläpuolen kuvassa lupiininkukilla värjätty. Alapuolella lupiini ja saflori.


Alapuolen kuvassa kaikki värjätyt vyyhdit.



Ja vielä krapilla ja saflorilla värjätyt vyyhdit auki, samassa keittojärjestyksessä kuin aiemminkin mainittu. Saflorilla värjätty vyyhti on kuvissa vielä kostea, joten se vielä vaalenee pikkasen kuivuessaan.



Värjättävää lankaa olisi vielä 500 g jäljellä. Värilootassa olisi tarjolla sinipuuta jauheena. Siitä pitäisi tulla tummaa violettia tai jopa lähes mustaa. Lisäksi löytyisi jauhettua paatsamaa, jolla Tetrin kirjan mukaan saa melkein vaan mitä väriä. Poikkeuksena kuitenkin minä, joka saisin siitä kuitenkin ne tympeimmät värit esille. Sitten olisi krappiakin toiset 100 g. Värjäyspaja taitaa nyt kuitenkin vähäksi aikaa sulkea ovensa ja siirtyä neulomaan paljon taitavampien värjääjien taikomia lankoja.

maanantaina, heinäkuuta 17, 2017

Keskikesän usva

Taivaalle kertyy taas tummaakin tummempaa pilveä. Taidetaan kohta saada vettä ja paljon. Vähissä on ne minun mittakaavassa kesäiset päivät olleet. Eilen onneksi oli sellainen päivä ja suunnattiin samantien Hailuodon Marjaniemeen köllimään pehmoiselle hiekalle.

Lauttaa odotellessa tein neulefestarihuivini tupsut ja siten koko huivikin tuli valmiiksi.

Midsummer Haze
Malli: Joji Locatelli 
Lanka: Walk Collection Linea Light (alpakkaa, pellavaa ja silkkkiä) sävyssä Zen
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: toinen samanlainen puikoille heti kun ennättää 



Huivin ohje oli Jyväskylän neulefestareiden ohjelmalehdessä, löytyy nyttemmin Ravelrystakin. Mallia hetken tutkittuani sekä livenä sen Titityyn myymälässä nähtyäni zoomasin ankarasti Walk Collectionin pöytää ja poistuin vyyhdillisen kera tyytyväisenä ulos. Seuraavana päivänä tietty huomasin toisen sävyn, joka olisi kenties puhutellut minua vieäläkin enemmän mutta silloin oli jo liian myöhäistä, koska silmukat oli jo luotu. 

Hyvähän se tämäkin väri on. Pellavan harmaata muutamalla keltaisella läikällä ryyditettynä. Lapsellisena ihmisenä sanoisin, että kakkatahroja siellä täällä.



Malli oli kiva neuloa ja lankahan on aivan jumalaisen ihanaa. Kallishan se vyyhti on kun mikä, mutta yhdestä saa huivin, joten ei se sitten enää niin nimotuta. Toki jos vyyhtejä pitäisi hankkia useampi jotain yhtä neuletta varten, saattaisin tuumata jotain muuta lankaa. Festareilta ostin myös saman valmistajan mohairlankaa, aikeissa on tehdä toinen samanlainen. 

Huivi on oikeastaan tuubihuivi, joten se pysyy kovassakin menosa kaulassa eikä sitä tartte asetella joka välissä. 

Viimeinen lomaviikko on menossa. Jotenkin on jo nyt haikea olo. Taisin päästä kunnolla lomailun makuun vasta nyt.

 

perjantaina, heinäkuuta 14, 2017

Jyväskylän neulefestarit

Viime viikolla oli Jyväskylän neulefestarit ja se oli kuulkaas yhtä juhlaa aamusta myöhäiseen iltaan! Päivien kulku oli aikaisin ylös, lankaa hipeltämään, suklaakakkua nassuun ja neulomaan. Sekä kaikkien ihanien tuttujen ja tuntemattomien tapaamisia ja lisää neulomista ja langan hiplaamista. Sitten myöhään nukkumaan ja sama taas seuraavana päivänä. Sunnuntaina neljän päivän riekkumisen jälkeen olo oli aikas nuupahtanut, silti riemuisa. Nyt tietty on surku kun lysti loppui, mutta matkaan tarttui niin paljon mukaan, että kyllä tällä taas jaksaa.

Kuvien kuvaaminen jäi jotenkin ihan heitteille, ei vaan malttanut kaivaa edes kännykkää taskusta kun koko ajan oli jottain parempaakin puuhaa. Torstaina kävin Jojin opissa kuuntelemassa miten niistä neulepaidoista saisi juuri itselle hyvin istuvia. Minulla on aina ollut kädenteiden kanssa probleemia ja Jojilta saaduilla vinkeillä asiaan taitaa nyt tulla muutos. Toivottavasti parempaan suuntaan tuleva. 

Lauantaina pidin oman pajani, jossa opetin briochen neulomista. Jotenkin hassua, että ennen pajaa ei jännittänyt paljoakaan mutta heti kun suu piti saada auki oikean asian muodossa niin meni ihan sanat sekaisin ja tuskan hikeä pukkasi siihen malliin, että piti käydä vaihtamassa paita. Opetettavilla kuitenkin näytti syntyvän ihan oikeanlaista jälkeä ja ainakin yksi tunnusti seuraavana päivänä, että oli yöllä hotellihuoneessaan pohtinut mitä neuloisi briochetekniikalla. Itse opin opetustilaisuudesta montakin asiaa, jotka minun pitää jatkossa ottaa huomioon. Varsinkin se, että miten saisi itsensä pysymään rauhallisena.

Sunnuntaina kävin Jonna valokuvausopissa. Neuleiden ja lankojen kuvauksessa olisi paljon parannettavaa. Suurin ongelmahan on siinä, että itsensä kuvaaminen on hankalaa. Siippahan ne kuvat yleensä kuvaa. Sitten kun hää ei laita silmälaseja, joten hää ei nää mitä ruudulla näkyy. Ja siitähän se kierre lähtee. Ymmärrän hyvin, että jotkut kuvaavat mallinuken päällä neulomansa paidat ja takit. 

Mahtavinta oli tavata taas Nancy Marchant, briochen äiti. Nancy jopa muisti minun nimen, vaikkei osaakaan lausua sitä oikein. Annan moisen anteeksi :) Nacylä oli mm. tuck-stitch -paja ja näin mitä pajassa oli tehty niin Putte Possu -laulun sanoin, oi jospa oisin saanut olla mukana.

Lankaakin tuli hankittua ja osa niistä on jo puikoilla. Walk Collectionin ihanuus nimeltä Line Light (alpakkaa, pellavaa ja silkkiä) on jo yli puolenvälin muuttumassa Jojin suunnittelemaksi Midsummer Haze-huiviksi. Alla olevassa kuvassa olevat silkkimohairit Petrichorn  Yarnislta ovat myös puikoilla. Niistä on tulossa sipisipi huivi, johon palaamme näillä näkymin syksymmällä. Väreinä on Peach ja Icy Mint. Tänään kyselin värjäriltä jo lisää näitä samaisia värejä. Ihanuuksia!


Walk Collectionlta ostin myös mohairia. Heidän kojullaan kun oli Midsummer Haze-huivi neulottuna siitä ja oli sen verran ihana kapistus että mulle kans. Vyyhdin väri on Boho. 


Yksi odotettu lankamerkki on Qing Fibre. Heidän pöydällään minulla kävi joku ihan ihmeellinen juttu kun tartuin ensimmäisenä mintunvihreään lankaan. Laitoin sen kolme kertaa pois kädestäni ja kun se taas neljännen kerran oli siliteltävänä niin päätin ottaa sen vaaleanpunaisen Humingbirds-väri kanssa mukaani. Mintuvihreän värin nimi on Shusui. 


Kässäkerho PomPomin pöydällä silittelin kaikkea ja päädyin Merino Singleen sävyissä Kaupungin valot ja Flamingo. Jotain briochea ehkä?



Paikalla oli myös alpakoita, joiden rapsuttelun jälkeen piti katsastaa, että millaisa lankoja niistä on saatu aikaan. Ja millaisia! IHANIA! Ostin kaksi tämmöistä vähän paksumapaa vyyhteä, nämä ovat Prinsessa Celestian villasta kehrättyjä. Minusta oli jotenkin aivan luomoavaa, että vyötteissä oli eläimen nimi, joka villaa vyyhdillä oli. Tämä lanka on niin jumalaisen pehmoista etten tiedä mitenpäin olla. 


Kiitos Tityyn porukalle kun järjestätte näin mahtavan tapahtuman ja ensi vuonna ehdottomasti uudestaan! Kiitos ja vilkutukset kaikille ihmisille, joita tapasin ja erityis halit Sannalle ja Outille. Olette ihania!

Nyt takaisin neulomaan!

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2017

Sunnuntaina seinät pestään

Sunnuntai käynnistyi seinän pesulla. Päätin, että makrametyöni loppusijoituspaikka olisi portaikon seinä. Siinä olisi kylliksi tilaa. Paikalla on ennen ollut taulu ja kun sen otin alas niin jopa näkyi vuosien takanpoltto sun muut. Seinää hinkkaamaan vaan. Oikeammin koko seinä pitäisi maalata, mutta ilman tellinkejä siitä hommasta ei tavanmittainen ihminen selviä. Ja jotenkin se seinän maalaminen nyt aamusta tuntui vähän ylimitoitetulta, joten luutulla kuurasin. Myönnettäköön, että vähän ehkä ylimalkaisesti, mutta kuitenkin. 

Ihan täysvaateriin ei omma tainut mennä ahkerasta vatupassiloinnista huolimatta. Ennihuu, ta-daa:


Myönnän, että olen aika innoissani. Tai otetaan se aika-sana pois: olen innoissani! Kyllä, huutomerkin kera. Tämä on toinen koskaan tekemäni makramejuttu, joten sillä perusteella voisin uskaltaa väittää ettei tämä malli ollut erityisen vaikea. Työssä on alun leivonpäitten lisäksi vain kahtaa erilaista solmua. Ja kun vaan tiukasti seuraa ohjetta niin kyllä se siitä lutviutuu. Joissakin kohdin piti tosin tuumata ankarasti kun ei sanallinen eikä kuvallinenkaan ohje oikein avautunut. Mutta kun sitten pikkasen pohti niin tajusi mitä pitää tehdä.

Naruna minulla on tässä Paula-punoskudetta, jota saa Oulusta esimerkiksi Maakarista. Ohjeen mukainen menekki on 290 metriä, eli pikkaisen toista vyyhtiä tarvitaan. Tähteeksi jäi hyvinkin erimittaisia pätkiä, 50 - 20 cm. Itse taisin äkertää solmut vähän turhankin tiukkaan. Solmujen tiukkuus määrittää aika paljon narun menekkiä. Mitä löysemmät solmut sitä enemmän narua. Seuraaviin töihin pitää yrittää vähän löyhentää tiukkuutta. Luulisin, että solmut näyttäisivät vähän nätimmiltä niin. Alareunan hapsuja taidan purkaa vielä vähän lisää. Narun toinen pää purkautuu helposti ja toinen ei sitten ollenkaan.


Työ painaa noin kilon kepin kanssa. Keppihän on kalkkimaalilla maalattu harjanvarsi. Voisi kyllä hyvin käydä tuolla merenrannassa etsimässä erilaisia kepakoita tai ajopuita.

Makramen solmiaminen oli yllättävän fyysistä. Aika äkkiä huomasin, että oikea työskentelykorkeus on todella tärkeä. On hartioille todella raskasta jos käsiä pitää pitää ylhäällä. Tiedätte varmaan miltä verhojen ripustaminen tuntuu. Minulla oli käytössä vaateteline, johon kiinnitin kepakon langalla. Aluksi olisi ollut hyvä ripustaa kepakko vähän alemmas ja lopussa nostaa sitä sitten vähän korkemmalle. Alimmat solmut sitten saikin tehdä istuen.

Mitä tähän sitten kului aikaa? Sanoisin, että kaksi tiivistä työpäivää eli ei mitään ihan mahdottomia. Jälkeenpäin on toki helppoa sanoa, että olisi pitänyt pitää välillä taukoja, ettei olisi sitten ihan niin mahdottoman kipeät hartiat ja lavat. Mutta kun on niin into pinkeänä niin vaikea sitä on olla tekemättä. 


Nyt olenkin katsellut Pinterestistä ja Instasta erinäisiä malleja. Perussolmut kyllä hanskassa mutta kovasti kiinnostaisi tietää, että miten malli rakennetaan. Eli miten se prosessi menee, miten ihmeessä voi tietää kuinka paljon narua pitää mihinkin kohtaan laittaa, että se varmasti riittää. Samoin erilaiset sommitelmamahdollisuudet puhututtavat. Itseäni viehättävää kovasti sellaiset kerrokselliset mallit, joissa on kaarevia linjoja ja pitkiä hapsuja. Olen kovasti niitä kuvia tuijottanut ja ehkä pikkasen jyvällä miten niitä tehdään. Oikeasti tietoni makramesta on täysin alkeellisella tasolla mutta ei se estä haaveilemasta ja kokeilemasta. 


Nyt kuitenkin pitää jättää makramet hautumaan ja kääntää katseet kohti Jyväskylää ja neulefestareita. Täytyy kaivella kaikki mukaan otettavat brioche-neuleeni, pajaan tehdyt mallitilkut ja muut. Linja-auto starttaa keskiviikkona ja sitten on edessä neljä päivää täynnä vaikka mitä neulehupatusta. Ehkä mielenviressä vähän mietin makrameta. Jyväskylässä nähdään, tulkaa nykimään hihasta!

perjantaina, kesäkuuta 30, 2017

Uusia hupatuksia

Eipä sitä uskoisi millaiseen pyöritykseen ihminen joutuu kun viattomasti kävelee kirjakauppaan lapsen perässä. Lapsi katselee piirustustarvikkeita ja minä ajaudun puolihuolimattomasti kässäkirjatiskille. Se makrame-kirjahan sieltä lähti mukaan. Samoilla tulilla piti ostaa juuttinarua, että jos vaikka tekisi mieli aloittaa jotain. Aloitin sillä amppelilla, joka oli suht helppo tehdä, kunhan ensin tein vähän pätkää väärin. 



Amppeliksihan se on ihan tunnistettavissa, mutta jos minun blogiani on yhtään enemmän seurannut, niin tietää ettei täällä jäädä minkään pikkunäperryksen asteelle vaan tehdään MONUMENTAALISIA juttuja.  

Seuraavana aamuna siis narukaupoille, eli Maakariin. Sieltä lähti mukaan kaksi kiloa punoskudetta, ja vähän muutakin muttei niistä tässä vaiheessa ne enempää.

Illan huudeilla sitten aloin silputa lankaa erimittaisiksi pätkiksi. Naapurista sain pikku törpön kalkkimaalia, jolla maalasin tavallisen harjanvarren harmahtavaksi. Siihen keppiin sitten 50 leivonpäätä. Sanon vaan ettei ihan hetkessä käynyt.

Siitä sitten vaan solmua solmun perään. Seuraavana aamuna tilanne oli tämä:


Tai onhan tässä jo aamunkin solmiamista mukana. Mutta eniveis. 


Ja siitä se sitten vaan jatkui niin, että illan suussa oli kaksi kappaletta palaneita hartioita, muutama narunpolttama sormissa ja koko kroppa aika jumissa. Mutta on se sen verran kivaa puuhaa, ettei meinaa malttaa lopettaa. 


Tänä aamuna hyvä kun aamupalan malttoi syödä niin taas kävin hommiin. Nyt on valmiina vasen ja oikea laita, tuohon keskelle sitten tulee vielä erinäisiä vinoneliöitä.



Onhan tässä kyllä aikamoinen työ ja tekeminen on hyvin fyysistä. Mutta silti jotain todella rentoa. Eilen kun seisoin pihalla tätä tekemässä niin kuuntelin linnunlaulua ja katselin merelle. Siinä sai mieli vaeltaa ihan rauhassa. Olo oli hyvin zen. Tänäänkin taidan raahata telineen ulos, mutta hartiat lienee hyvä laittaa piiloon.


tiistaina, kesäkuuta 27, 2017

Myrkkydippi

Mua vähän harmittaa kun olen niin hiljainen tämän blogini suhteen. Jotenkin ei vaan saa avattua konetta ja kirjoitettua tekstiä vaikka juttuakin olisi. Onko se sitten sitä, että Instassa on niin paljon helpompaa äkäistä ulos se asia just ja nyt kuin lataisi kuvat aina täynnä olevan Drpoboxin kautta koneelle ja iskisi kirjaimia toisensa perään?

En voi luvata ryhdistäytyväni, koska sitten varmaan katoaisin kokonaan sille kuuluisalle roskien vientireissulle. 

Ei täällä kuitenkaan ole peukaloita pyöritelty. Kesälomaa on menossa toinen viikko ja puikoilla pyörii kaksi neuletakkia. Ensi viikolla on Jyväskylässä Neulefestarit, joka saa jo perhoset pyörimään mahassa. Lauantaina opetan aloittelijoille kaksiväristä briochea ja torstaina käyn kuuntelemassa Jojia ja sunnuntaina Jonnaa. Sitten siinä välissä hipelletään lankoja (ja ehkä vähän ostetaankin niitä) ja toivottavasti tavataan paljon vanhoja ja uusia tuttuja! Ootan jo niin kovasti festareita!

Tuossa aiemmin keväällä taisin täällä bloginkin puolella riekkua Oulun Balmuirin myymälästä. Lompakon rajoitteista johtuen päätin tehdä oman Balmuir-imitaationi ja tässä se nyt on.


Dippi
Malli: no, onko tässä nyt muuta mallia kuin vätkytetään sileää oikeaa?
Lanka: Louhittaren Luolan Kytöläinen väreissä Hämy ja Myrkky (kait se Myrkky oli?)
Puikot: 2,5 mm
Fiilis: positiivisesti yllättynyt


Kuinka sekaisin ihmisen pitää olla, että se hankkii noin ompelulangan paksuista 1 100m/100g lankaa, ottaa 2,5 milliset puikot ja alkaa tikuttaa sileää oikeaa tästä ikuisuuteen? Kaitpa se halvempaa on kuin psykiatrilla käynti. Huivin suurin yllätys oli se, että se tuli valmiiksi ja itseasiassa aika nopsaan. Silmukat taisin luoda puolessa välin maaliskuuta ja valmista oli toukokuun lopussa. Siinä sivussa kun tuli neulottua kahtaa muutakin neuletta. 


Aikani kun olin pätkyttänyt harmaalla menemään, päätin, että toinen pää voisi olla erivärinen. Että olisi jottain tapahtumaa. Toki yksikin kerä Kytöläistä riittää passelin kokoiseen huiviin. Nyt olisi periaatteessa lankaa toiseen samalaiseen, jossa olisi värit toisin päin. Mutta ehkä tämä riittää tätä lajia.


Koska on niitä toisenkinlaisia lajeja olemassa. Piti napata tuo makrame-kirja kaupungilta mukaan ja samalla reissulla juuttinarua. Nyt on sitten väännetty solmua solmun perään. Alkulenkin solmut menivät väärin, kun en vaan ymmärtänyt vaikka oli kuvat ja kaikki. Ja sitten kun ymmärsin, en jaksanut enää purkaa. Tällä mennään. Ja ehkä ihan hyvä etten aloittanut niistä verhoista....