lauantaina, kesäkuuta 10, 2017

Punarinta

Ihana kun on kesä ja lämmintä! Takapihan terassilla tarkenee nukkua päiväunet ja mikä parasta: hyttyset eivät ole vielä heränneet. Muutama heikäläisiä on kyllä jo näkynyt. Varmaan pari päivää ja sitten pitää laittaa ikkunat tiukasti säppiin eikä ulos ole asiaa. Toki minun pitäisi muutenkin välttää ulkona olemista näin koivujen kukinnan aikaan, mutta eihän sitä malta. Oireet ovat onneksi aika lievät verrattuna joihinkin vuosiin, jolloin on otettu antihistamiinia, silmätippoja, kortisonisuihketta ja astmakiekkoa ja silti olo on ollut hirveä. 

Neulerintamalla on ollut tapahtumia, monekinlaisia. Aloitetaan kuitenkin eräästä tapauksesta, joka valmistui jo jokin aika sitten. Olin ajatellut sitä kesäneuleena ja kun sitten tässä vielä vähän aikaa sitten pyrytti lunta, ei paitaa oikein huvittanut lähteä kuvaamaan. Mutta nyt!


Robin
Malli: Helga Isagerin Neuleiden neljä vuodenaikaa -kirjasta
Lanka: Sandnes Garnin Tynn Line, tumman harmaa, neljä kerää
Puikot: 3 mm
Fiilis: kolmas kerta toden sanoo

Pitänee varmaan avata tuo fiilis-kohdan kolmas kerta. Jutun juonihan meni niin, että kirjan hankittuani neuloin siitä ensimmäisenä Lemon-paidan. (Kyseinen paita on muuten tällä hetkellä päälläni.) Siitä innostuneena laitoin Robin-paidan puikoille, todetakseni ettei lankavalinta versus malli mennyt ihan nappiin. Viime keväänä taisin yrittää paitaa toistamiseen, sillä kertaa oli lankana täyspellavaa. Sekin meni sitten erinäisten asioiden takia mönkään. Joku viisaampi voisi tietty kysyä, että miksi en neulonut paitaa ohjeen langasta, jolloin tiheysasiat olisivat olleet ehkä paremmin hanskattavissa. Noh, täällä eletään vaarallisesti.

Neuleen tekee vähän hankalaksi se, että silmukka- ja kerrostiheyden pitäisi olla just eikä vähän sinne päin. Itselläni juuri kerrostiheys ei likipitäen koskaan osu kohdilleen. Neuleissa se ei yleensä ole niin ratkaiseva tekijä, koska monet pituusmittaan liittyvät jutut ilmoitetaan sentteinä. Tässä mallissa neulotaan ensin etu- ja takakappaleen keskipaneelit ja sitten niiden reunoista poimitaan sivut, joista edelleen muodostetaan hihat. Ja sittenpä ollaankin jännän äärellä kun kierroksia ei olekaan se tietty määrä mitä ohje edellyttäisi. Tässä neuleessa kerrostieheys oli aika lähellä, silmukkatiheys oli täsmälleen. Hieman improvisoiden päätin noukittavien silmukoiden määrän. M-koolla neulottujen keskipaneeleiden reunasta sain likipitäen S-koon hihojen silmukkamäärän ja sillä sitten mentiin.

Mallissa on oletuksena, että sivusaumat ommellaan kun kappaleet ovat valmiit. Minua ei moinen ompeleminen jaksanut innostaa, vaan päättelin kavennettavat silmukat kolmen puikon päättelyllä yhteen. Sauma ehkä pikkasen kiristää, muttei mitenkään häiritsevästi. Pikkasen toivon, että olisin neulonut muutaman sentin enemmän sivuja ennen hihojen muotoilua. Näin olisi saanut paidasta enemmän hulmuavan, mutta eipä se näinkään mitenkään huono ole. 

Sandnesin Tynn Linne oli uusi tuttavuus. Lanka oli sekä kiva että erittäin ärsyttävä. Nimestä voi päätellä, että se sisältää pellavaa, mutta pellavan määrä on todellakin nimellinen: 14 %. Sen lisäksi on 53 % puuvillaa ja 33 & viskoosia. Lanka on mukavan tuntuista ja mukavasti yksi säie on vähän erivärinen kuin muut säikeet. Säikeistä päästäänkin siihen ärsyttävyysasiaan, lanka säikeentyy äärimmäisen helposti. Vähän väliä sai tiputella silmukoita alaspäin ja korjailla säikeityneitä kohtia. Paria kohtaa on paikattu jälkikäteenkin ja tänä aamuna huomasin yhden paikattavan kohdan lisää. Kait se yksikin säie jotenkin kestää, mutta onhan se vähän arveluttavan oloinen. Annan sen kuitenkin anteeksi, koska neule tuntuu päällä tosi kivalta.

torstaina, toukokuuta 25, 2017

Neuletilkkuja

Täällä hyristään tyytyväisyydestä. Aamuinen kylmyys ja pilvisyys on tiessään ja ihana, ihana aurinko lämmittää. Lisäksi minulla on aivan ihana huivi, johon olen ihastunut ikihyviksi. Kutsuttakoon sitä vaikka nimellä

Tilkkutäkkihuivi
Malli: itse improvisoitu
Lanka: Holst Garnin Soft uld, Noble ja Coast
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: tämmöisen voisi tehdä toisenkin!



Aikaisemmissa postauksissa olenkin kertonut huivin syntytarinan, mutta kerrataan se vielä. Löysin Pinterestin kautta Avalance Loomin käsin kudotut huivit. Hurmaannuin niistä täysin ja suunnittelin jo meneväni jonnekin missä voisi kangaspuilla paukutella jottain sellaista menemään. Sitten joku pieni järjen ääni onnistui kuiskimaan, ettei sen tyyliset huivit ole ehkä ihan niitä helpompia sellaiselle, joka ei ole koskaan tehnyt kangaspuilla mitään. Sitten törmäsin Ravelryssä tai Instassa Beatan Scarfy Thing-huiviin, joka neulotaan pieninä paloina sinne tänne. Idealamppuni lähestulkoon räjähti ja silmukat oli luotava heti. 


Tilkkutäkkihuivi on siis aloitettu suurinpiirtein keskeltä. Loin silmukat yhtä palasta varten ja kun se oli valmis niin noukin silmukoita palasen reunasta ja neuloin toiseen suuntaan. Paloja ei siis ole ommeltu toisiinsa kiinni vaan niiden simukat on joko nostettu edellisen palan reunasta tai sitten neulottu uusi pala suoraan edellisen palaan reunaan kiinni. 


Minulla oli paloista piirustus, jota melkein noudatin. Neuloessa kun sai aina uusia ideoita, eikä sitten muistanut katsoa suunnitelmia. Mutta mitäpä tuosta, tämän tyylinen työ sallii suopesti erilaiset poikkeamat suunnitelmista. Itseasiassa se taitaa oikein suositellakkin moista poukkoilemista. Huivia oli joutuisa neuloa juuri muuttuvien suuntien ja neulokuvioiden takia. Kun joku kuvio alkoi tökkiä niin kohta tehtiinkin jo jotain toista.


Lankoina huivissa on Holst Garnin lankoja. Aluksi minulla oli kait ajatuksena tehdä jottain maanläheisillä väreillä, mutta jotenkin ne kirkkaammat värit sitten vai hiipivät ja lopuksi vyöryivät mukaan. Aika fiilispohjalla valitsin värit ja purin vain yhden kuvion pois, koska se ei näyttänyt hyvältä. Kokoa on hyvän puoleisesti mutta painoa juuri tuskin lainkaan. Reunukseen neuloin i-cordia ja sitten koko hökötys pingottumaan. Ennen pingottamista reunat rullaantuivat sinne tänne, mutta oppivat sitten olevaan sievästi kun vettä ja nuppineuloja näytettiin.


Sehän tässä on nyt positiivinen ongelma, että huivi on synnyttänyt ajatuksen villatakista. Olen jo lankoja valkannut siihen ja ainakin omassa päässäni jo näen millainen siitä tulee. Eli ihan tekemistä vaille valmis siis! Ennen silmukoiden luomista olen kuitenkin päättänyt saada yhden keskeneräisen paidan valmiiksi: helmaresorista puuttuu enää muutama kierros, jei! Ja sitten se toinen huivi pitää myös valmistua (puuttuu n. 15 cm) ennenkuin saa luoda yhtään silmukkaa. Toki pitää vielä kuviosta tehdä ruutupiirustus ja vähän laskea silmukoita, mutta sitten posotetaan suu vaahdossa menemään!

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2017

Palaset loksahtelevat paikoilleen

Palapelihuivi tai mikä sen nimi nyt sitten onkaan on saanut jatkoa. Viimeksihän jäätiin ihmettelemään, että mitä kukkasten jälkeen.



Ensin vähän tipluraitoja ja sitten raitoja ja risti.



Ristin jälkeen vaihdettiin suuntaa ja etsitiin sopivanlainen kirjoneulekuvio. Tästä palasesta minulle tulee mieleen kansallispukukangas. En tiedä miksi, ehkä värityksen takia. 



Näitten jälkeen poimittiin pitkältä matkalta silmukoita ja neulottiin huiville vaihteeksi leveyttä. Kuvion suhteen kävi vähän ajatuspieru. Aattelin ensin vain yhden kuvioraidan mutta sitten päätinkin tehdä kaksi. Ja sittenpä raita olikin jo niin leveä, että jätin kolmanen tekemättä, jolloin kuvio on toispuoleinen. Sovitaan, että se oli suunniteltu juttu. 



Homma jatkui leveyttä lisäten, mutta työtä välillä kääntäen ja peliin laitettiin raitoja ja kukkia. 



Lopuksi sitten taas tipuluraitoja oleva pala ja sen kaveriksi pieni raita kirjoneuletta. Alapuolen kuvan oikean yläreunan vihertäväpohjainen pala oransseilla tipluilla on se pala, josta aloitin koko hökötyksen.



Näitten jälkeen oli tarkoitus tulla iso risti, mutta jostain tuli ajatus pienisitä risteistä ja niitä sitten koko huivin leveydeltä. 



Ristien jälkeen tulee luonnollisesti raitoja, mitäs muutakaan!

Nyt olisi vuorossa muutaman langanpään päättely ja sitten se suurin mietinnän paikka: reunus. Olen ajatellut, että reunaksi tulee i-cord mutta millä värillä? Tuleeko yksivärinen vai vaihtelenko väriä ja jos vaihtelen niin millä idealla? Ja jotenkin tuntuisi siltä, että kulmissa pitäisi olla tupsut. Että sen verran sekaisin. 

sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2017

Prosessipalapeli

Eräässä kommentissa kannustetiin julkaisemaan juttuja prosessista eikä niinkään kuvia valmiista työstä. No nyt kuulkaas tulee prosessia isolla kädellä. Pitäkää kiinni huiveistanne, sillä huiveista on kysymys.

Lähdetäänpä taas vähän kauempaa niin tiedätte miksi tuulee niinkuin tuulee.

Pinterest, tuo ihanainen Pandoran lipas ja tammikuussa ilmestynyt uudistunut Taito-lehti. Siinäpä ne avainsanat. Taito-lehdessä oli Susivillan kudottu huivi tai shaali tai miksi sitä kukanenkin haluaa nimittää. Nätti kuin mikä vaikkei täysin omaan värimaailmakäsitykseeni osunnutkaan. Tovin siinä jo kerkisin miettiä, että osaisinkohan kutoa. Varmaan sitä semmoistakin oppisi, mutta missä ihmeen välämässä sitä siihenkin vielä repiäisi?

Kutomisesta kuitenkin kiinnostuneena lipsahdin Pinterestin puolelle selaamaan ja voi että! Löysin aika nopsaan Avalanche Loomin kudotut huivit. Ihan päätä pyörrytti. 
 
Kuvakaappaus Pinterest-taulultani

Ja pyörryttää edelleenkin. Aika nopsaan onneksi tajusin, etteivät kyseisen taitajan huivit ehkä ole sieltä helpommasta päästä täysin noviisille. Tyydyin siis vain ihastelemaan. 

Ravelryn kautta taasen nappasin näkökenttääni Hedgehog Fibresin Beatan Scarfy Thing-huivin. Ohje on ilmainen ja sen voi ladata vaikka Hedgehogin sivuilta. Ensi silmäyksellä voisi luulla ettei Beatan huivilla ole mitään tekemistä Avalanche Loomin kanssa. Minun päässä kuitenkin naksahti. 
Kuvakaappaus: http://shop.hedgehogfibres.com/product/scarfy-thing

Scarfy Thingin ideana on neuloa huivi paloina eri suuntiin ja ripotella väriä sinne tänne. Avalanchen huivit taas ovat yhteen suuntaan, mutta niissä on erilaisia kuvioita ja kuvio-osuuksia sekä upotuksia. Inlay-termiä käyttävät, enkä tiedä mitä se kudontapiireissä meillä Suomessa on. Nämä kaksi juttua minä sitten menin ja paritin. 


Tästä lähdettiin, kuviona pientä täplää, joita on kudotuissa huivessa näkee pituussuunnassa eli näkyvillä olevaa loimea. Ja anteeksi kaikille oikeasti kutomisesta jotain tietäville, minun termit ovat täysin maallikkotermejä.

Siitä sitten kiepattiin 90 astetta oikealle ja kirjoneuletta kehiin. Kyseinen kuosi on otettu meidän keittiön matosta. 

Taasen 90 astetta, tällä kertaa vasemmalle ja rohkeasti vaalean sinistä kehiin! On se hurja!


Avalancen huiveissa on punaisia ristejä, joten pitää minunkin huivissa moinen olla. 

Neljän palan jälkeen työ näytti tältä, eikä innostus ainakaan ollut vähentynyt. Sitten vaan suunnittelemaan lisää. 

Ristin perään tuli kirjoneulekukkasia ruusukas-sidoksen (?) innoittamana. Tässä kohtaan piti tehdä erinäisiä epäonnistuneita laskutoimituksia. Ristipalasta kun oli 86 silmukkaakohan se oli. Siihen piti sitten sovittaa 120 kierrosta. Yritin sitä laskea, mutta myöhään illalla ei oikein lähtenyt. Mututuntumalla kehittelin siihen systeemin, joka näyttikin ihan hyvältä. Saattoi myös olla se oikea, mutten aina sitten muistanut systeemiäni, joten mallikerrat eivät menneetkään ihan tasan. Ylimeno-osuudelle teinkin sitten ihan pokkana muutaman raidan. Väitän mahdolliselle kysyjälle, että se on suunniteltu juttu. Kuten tavallaan onkin. 

Tämän päivän agenda - donitsien paistamisen lisäksi - onkin seuraavan väriosuuden päättäminen. Ehdokkaina on vaalean harmaansininen, rapasakka vaalea vihreä tai oranssi tai jopa ruskea. Vihreä ehkä puhuttelee eniten. Sen jälkeen tulee harmaasta ja tumman pinkistä ristiä ja limen vihreästä ja tummasta lohen punaisesta raitaa. Kun ne ovat valmiita suunnitellaan seuraavat osuudet. 

Huivin palaset ja niiden asettelu pohjautuvat siis Beatan suunnittelman huivin palasiin ja asetteluihin. Kuvioita ja värejä taasen ammennan omien mieltymysteni mukaan Avalanchen huiveista. Langat ovat Holst Garnin lankoja, niitä Atlas-huivista ylijääneistä sekä muutamalla epävärillä täynennettynä. On aivan äärettömän inspiroivaa neuloa eri värejä ja kuoseja eri suuntiin, eri kokoisina. Eipähän todellakaan käy tylsäksi!

lauantaina, huhtikuuta 15, 2017

Atlas harteillani

Se on valmis. En tiedä mitä sanoa kun on niin paljon mitä sanoa.


Aloitin Atlas-huivin neulomisen viime kesänä. Langat tarttuivat pitkällisen valkkaaminen tuloksen Jyväskylän neulefestareilta. Keikuin tikkailla Titityyn katonrajassa ja vertailin värejä. Värejä tarvittiin paljon, joten päädyin Holst Garnin lankoihin. Niitä otin kolmea eri sorttia: Softia, Noblea ja Coastia, olipahan sitten vielä paremmin väriskaalaa millä pelata. 


Sitten vaan tikutettiin. Ja tikutetiin ja vielä pari kertaa lisää. Projekti oli kuitenkin niin valtava, että välillä piti tehdä jottain muuta ja huivi jäi siten uinumaan talviuniaan. 


Mutta nyt se on valmis. Ja siitä tuli niin hieno, etten tiedä miten päin olisin.


Atlas
Malli: Kieran Floey, Atlas
Lanka: Holst Garn: Noble, Supersoft, Noble ja Coast, useassa eri värissä
Puikot: 3,5 mm
Mitat: 230 g, 58 x 240 cm (eli valtava lakana!)
Fiilis: niin superhypermuchonachos onnellinen


Atlas-huivia oli oikeastaan aika kiva neuloa, vaikka myönnetään, etteivät viimeiset mallikerrat enää ihan hirmuista hihkumista aikaan saaneet. Huivissa yhdistellään kirjoneuletta, intarsiaa ja pitsiä. Kirjoneule kaavioita on viisi ja niiden välissä on pieni pitsiraita sekä yksi leveämpi pitsipaneeli. Mallikerran korkeus on 32 kierrosta ja leveyttä, mitä se nyt oli n. 130 silmukkaa. Ja ei, en oppinut kirjoneuleiden mallikertoja saati pitsineuletta. Kaaviota piti kytätä kokoajan: minulla oli läpinäkyvä viivotin, että tiesin millä rivillä olen menossa. Siltikään en sanoisi mallia vaikeaksi, työläs on se oikea sana. Ohjeessa käytetään yarn splicing-tekniikkaa, jossa värinvaihtokohdassa pujotellaan langatpäät toisensa sisään. Kohdasta tulee pikkaisen paksumpi, mutta sen ansioista ei tarvitse päätellä langanpäitä. Siitä iso hurraahuuto! Ainoat pääteltävät langat tulivat pienistä intarsiakuutioista.


Lankaa jäi runsaasti tähteeksi, joten nyt päässä pyörii uudet Kieranin mallit. Kaikista eniten ehkä houkuttelee Bosphorus, johon voisi aikas kivasti käyttää jo olemassa olevia värejä ja täydentää nitä muutamalla. Myös Sari, Oceania ja Renaissance Stripes olisivat kivoja. Mahdollisuudet ovat monet!


 

sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2017

Eskaloitumisia

Miten tässä aina pääse käymään niin, että hommat niin sanotusti lähtevät lapasesta? Kertautuvat maailmaa mullistaviksi projekteiksi, jotka rönsyävät ja paisuvat kuin pullataikina?

Tämä huiviproduktio. Tai, ei se siitä lähtenyt. Tämä käsillään oleva kriisiytymien sai oikeastaan alkunsa viime kesän neulefestareilta.  Tiedättehän, neulefestarit: paikka missä tavataan vanhoja ja uusia tuttuja? Ostetaan järettömät määrät lankaa? Se just. Sieltä tuli hankittua langat Atlas-huiviin (toki vähän muutakin) ja tunnollisena ihmisenä aloitin se tikuttamisen samointein. Sitten huomasin, ettei sitä taidakaan ihan yhdessä viikonlopussa valmiiksi saada. Törmäsin uusiin kivoihin produktioihin ja huivi sai jäädä koriinsa makoilemaan. 


Kunnes sitten tässä jokunen aika sitten sain päähäni, että olisihan se aika mellevää saada huivi valmiiksi tulevan kesänneulefestareille! Ei muuta kuin tikutitikuti. Ja vähän lisää tikuti tikuti. Siellä heinäkuussa osallistuisin paita- ja valokuvauskurssille ja heiluttelisin ihanaista huivia ympäriinsä. Kiertelisin lankakojuilla ja kesätuuli heiluttaisi huivireunoja. Tikutitikuti. Näkisin tuttuja ja tuntemattomia. Tikutitikutitikuti. Ja pitäisin sen oman brioche-kurssini. Tikuti-tikuti...eiku. Siellähän pitää olla jottain briochemaista! Ei kun uutta lankaa puikolle ja kokeilemaan yhtä ideaa. 


Sitten postipoika tuo kutsun häihin. Kun riemukiljahdukset ovat laantuneet, tajuan, että haluankin sen huivin sinne häihin. 
- Ja häät ovat? 
- Toukokuun lopussa! Eikö ole kivaa!
- Paljonkos olet huivia neulonut?
- No, on nyt ollut kaikenlaista...
- Niin, paljonko olet sitä neulonut?
- No, jos nyt joka päivä teen sitä vaikka 12 kierrosta niin hyvin kerkiää.
- Joka päivä?
- No, ei kaikkina päivinä tiettykään kerkiä, kun olisi tää brioche-juttukin ja se yksi paita ja se Metsä Kukkii-paita. Joinain päivinä sitten vaikka 30 kierrosta.
- Joo, niinpä niin.

Tikutitikutitikuti.

- Mitäs muuten meinasit muuta laittaa päällesi kuin sen huivin?
- ööö...


Ja siitähän se sitten taas lähti. Kaikeksi onneksi olin joku aika sitten törmännyt Lotta Jansdottirin vaatekirjaan. Sattuman johdatusta mitä ilmeisemmin. Kaivelin kirjan esille ja vakuutuin ompelevani mekon huivin kaveriksi. Ihana tumman keltainen pellavakangas oli kuin tyrkyllä kangasvarastossani odottamassa tätä hetkeä. Nyt vaan kaavat piirtämään ja ompelemaan.

- Meinasit siis ommella. Mitäs ompelukoneelle kuuluu?
- No, hyväähän sille. Käyn vain ostamassa sopivan väristä ompelulankaa.
- Muisteleppa vähän tarkemmin.


Mieleen kohoaa viime kesältä hikisiä mielikuvia eräästä ompelutuokosta, jossa katkesi luvattoman paljon neuloja. Muistiin piirtyy ompelukoneen alapuola, joka jumitti, eikä koneella päässyt kuin pakkia.

- Oletko siis käynyt korjaamassa koneen?
- En.
- Pitäisikö siis käydä?
- ....

Tästä voisi ottaa suoran leikkauksen Haukiputaan Martinniemeen, Louhittaren Luolan neulemiittiin.

- Kö mää kävin siellä Balmuirin myymälässä ja siellä oli kaikkea ihanaa mihin mulla ei ole varaa, joten jos mää ostan tästä tän lankavyyhdin jossa on 1100 metriä ja 100 g lankaa neulon itse siitä 2,5 mm puikoilla sellaisen 60 x 200 cm kokoisen huivin sileää oikeaa. Ei kai siinä kauaa mene. 

Nyt sitten ollaan tässä. Atlas-huivista puuttuu n. 150 kierrosta. Ompelukonetta ei ole korjattu, joten mekkoa ei ole ommeltu. Brioche-huivikin on mallitilkkuasteella.

- Kun sen kaavion teko on niin hankalaa!

Balmuir-kopiota on kyllä keritty tekemään, koska sain Viaplayn pariksi kuukaudeksi ilmaiseksi, ja siellä on hyviä pohjoismaisia rikosdraamoja ja sitä on kiva neuloa siinä sivussa.

- Entäs ne brioche-kurssin mallitilkut?
- Älä jäpätä, on niistä kaksi valmiina.
- Niinkuin se pubineulonnassa tehty, jossa on reunat ihan vinksinvonksin?
- No, siellä oli niin pimeää ettei nähnyt kunnolla!
- No, entäs ne kuviolliset mallitilkut?
- Oo nyt jo hiljaa. Kyllä mä ne vielä teen.
- Ai milloin?
- No, pääsiäisenä on hyvin aikaa.
- Teet silloin siis Atlas-huivin loppuun, ompelet se mekon, kun olet vienyt koneen korjattavaksi aiemmin, teet ne mallitilkut valmiiksi ja ilmeisesti vielä pyöräytät sen Balmuir-kopionkin valmiiksi?
- Eikös se sellainen kärsimysviikko ole? Heh?
- ...
- Heh?

perjantaina, maaliskuuta 10, 2017

Krysanteemipipo

Edit. 13.3.2017.Ohjeen kaavioon on tehty muutama korjaus. Sieltä puuttui kaikesta kyttäämisestä huolimatta nurjan brioche silmukan merkkejä nuppien välistä. Samoin olen selkiyttänyt kaavioon 3- ja 5-silmukan lisäysten jälkeen neulottavat silmukat, jotka ovat siis oikea brioche silmukka ja tavallinen nurjasilmukka vuorotellen.  Lehtien kärkiä olen tuijotellut ohjeesta, mutta minusta ne ovat oikein. Brioche loppuu lehtien kärkien osalta siihen viimeiseen kavennukseen. Sen jälkeen jatketaan tavan oikeaa ja nurjaa. Tämä ainakin minulta unohtui useaan otteeseen, ja tuli neulottua vähän pidempiä kärkiä kuin oli tarkoitus. Uusi pdf-tiedosto on nyt linkitettynä.

Sain tuossa joku aika sitten toiveen Annilta tehdä pipo ohjeineen Krysanteemikämmekkäille kaveriksi. Siinähän vähän kävi silleen kuten aina: mopo karkasi käsistä. Oliko yllätys?

Koko prosessi lähti liikkelle notelapulle tehdystä piirustuksesta: pipo, jonka alareunassa oli erilaisia kukkasia. Puikot käteeen ja annettiin mennä. Prosessin aikana huomasin aina piirtäneeni kukkaset tietyllä tapaa mutta neuloneeni ne ihan toisin. Kun tein ne niinkuin olin alunperin piirtänyt sekä keksin toisen tavan tehdä kukan nuppuset niin taivas kirkastui ja sata salamaa iski tulta. Se oli menoa sitten. Aino pulma ettei taloudessa ollut sopivaa lankaa. 


Onneksi Haukiputaalla on Tuulian paja, josta lauantaisena neulemiittipäivänä kaappasin mukaani kivaa suomenlampaavillaa nimikkeellä Louhetar mitä kauneimmissa väreissä: kuningatar ja vilja. Eikä siinä nokka kovin kauaa tuhissut ja ensimmäinen oikea pipo oli valmis. 

Pieni ongelma muodostui siitä, että käyttämäni lanka ei ole enää Tuulian valikoimissa. Korvaavaksi langaksi Tuuli ehdotti Louhitar II -lankaa, joka on pikkuisen ohuempaa. Lisäksi halusin kokeilla, miltä pipo näyttäisi joissa riemastuttavissa väreissä, esimerkiksi Foolsgold ja Saltytales. Tähän ongelmaan löytyi ratkaisu Titityystä. Sieltä tuli paketti niin pikaseen kun postipoika tänne ylämäkeen jaksoi juosta. Sitten taas lankaa puikoille ja kohta oli toinen pipo valmiina. Lankana sis Hedgehogin Merino DK. Pipon tuntu ja luonne muuttui heti kertaheitosta toisenlaiseksi. 

Eikä siinä vielä kaikki, koska koitti se riemun hetki nimeltä kaavion piirtäminen. Inhoan syvästi kirjoitettuja ohjeita. Siis niitä rivi riviltä ja silmukka silmukalta kirjoitettuja. Niistä kun ei pysty lainkaan hahmottamaan mitä on tulossa ja jos johonkin kohtaan tulee virhe niin sen paikallistaminen on ihan hanurista. Joten kaaviota peliin. Tähän väliin voitaisiin laittaa joitain ärhenteleviä ja ehkä pari rumaakin sanaa. Kaavio kuitenkin tuli valmiiksi. Lähinnä ongelma taisi olla siinä, etten osaa kirjoittaa numeroita ja on ihan jees vaikka jättää pari numeroa välistä ja sitten ihmetellä kun ei mätsää. 


Kun kaavio oli valmis niin pitihän se testata. Tongin laatikoitani oikein urakalla ja löysin Tukuwool Sockin kaksi vyyhtiä sävyissä Syli ja Selja. Seljaa en ehkä ihan omimmaksi värikseni tunnista mutta nyt annettiin mennä. Oman kaavion lukeminen on muuten täyttä tuskaa, koska osasin mallin jo ulkoa. Briochessa on se mukava puoli, että kun sitä oppii lukemaan, niin kaaviota ei tartte ihmeemmin katsoa.


Myös aina niin näppärä Outi myös testasi mallin ja ainakin hänen instakuvansa perusteella voisin olla sitä mieltä, että hienolta näyttää. Outi oli valinnut pipoonsa tummaa suomilammasta taustalle ja jotain iloisenkirjavaa käsivärjättyä kuvioksi. Annin pipo vielä on tekosessa, en vain enää malttanut pidätellä ohjeen julkaisemista. Varsinkin kun Tukuwool versio saattaa olla tällä hetkellä Edinburghissa lankafestareilla. Hedgehog-version taasen unohdin laukun kera erääseen kauppaan Jyväskylässä. Toivottavasti äiti saa pelastettua sen sieltä..


Tekniikkana pipossa on siis brioche, jota täydennetään oikein-nurin-kierroksilla. Itse en pitäisi mallia erityisen vaikeana, aluksi kannattaa laskea huolellisesti paikat, josta kukkavanat lähtevät. Kaavioon on merkitty kukkavanojen keskiruodit punaisella, joten kun aina kohdistaa ne paikoilleen, niin hyvin pärjää. Pipon reunuksessa on perusbriochea. Luotu silmukkamäärä näyttää aluksi siltä, ettei se voi mitenkään riittää, mutta kyllä se riittää. Brioche-neulos kun avautuu oikeisiin mittoihinsa kahden kierroksen jälkeen. Itse käytin pipossa 60 cm pyöröjä, jotka ensimmäisillä kierroksilla ovat pikkasen hankalat. Jos ne tuntuvat täysin mahdottomilta, niin aloitukseen voi käyttää sukkapuikkoja tai 40 cm pyöröä. Päälaen kavennuksiin käytin sukkapuikkoja silmukoiden vähentyessä. 

Pipon aloitusreuna on n. 50 cm ja se venyy ainakin 60 cm saakka. Pituutta pipolla on noin 23 cm, joten sinne mahtuu tukka alle vaikka nutturalla. Jos halut kapoisemman pipon, niin piposta pystyy ottamaan muutaman silmukan pois kuvioiden välistä. Muista, että aloituksessa silmukoita pitää olla parillinen määrä, muuten brioche-neulos pöyrönä ei onnistu. 


Ohje löytyy pdf-tiedostona tuosta reunasta. Dropbox perkule on vain mennyt muuttamaan systeemejään, joten tiedostot eivät enää aukea suoraan, vaan ne pitää erikseen ladata. Lisäksi palvelu tyrkyttää lataajalle Dropboxia, mutta palveluun ei ole pakko tehdä tiliä ladatakseen tiedoston. Muutenkin minun pitää siirtää kaikki jakelussa olevat ohjeet niin blogissa kuin Ravelryssäkin uuden linkityksen alle. Yritän hoitaa tämän viikonlopun aikana, joten voipi välillä olla, ettei joku linkki toimi. 

Neulomisen iloa!