keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2017

Värit kartalla

Otsalohkossa kehittyi jonniinmoinen tarve värjätä lankaa, joten padat porisemaan. Pienenä varoituksena, että olen hyvin suurpiirteinen ja tuulella käyvä värjääjä ja käyttämäni otteet eivät aina kestä tarkempaa tarkastelua. Enkä aina tiedä mitä edes olen tekemässä. Olkaat siis varoitettu.

Ennen värjäämistä olen pureuttanut langat alunalla. Puretuksella lanka niin sanotusti avataan ottamaan vastaan väriä. Alunaa olen käyttänyt 10 g/100 g villankaa. Aluna liuotetaan lämpöiseen veteen ja sitten laitetaan lanka sen sekaan kattilaan. Keitellään 80°C tunnin ajan. Aiemmin olen pureuttanut langan väriliemessä eli laittanut alunan valmiiseen väriliemeen, jolloin pureutus ja värjäys tapahtuvat yhtäaikaa. Nyt oli kuitenkin kaikenmaailman esiliottamis ja muita juttuja, joten asiaa edistääkseni tein pureutuksen ensin. 

Lanka oli vähän sellainen vahinko-ostos. Lanka oli valmiina kartiolla ja sitten kun sitä tarkemmin tutkin luulin ostaneeni yksisäikeistä, sen verran litteää se oli. Vähän jo käsi poskella mökötin hankintaani kunnes ryhdistäydyin ja aloin hommiin. Pureutuksen jälkeen lanka puffahti täyteen loistoonsa ja nyt se on kuohkeaa kolmisäikeistä. 


Yläpuoleisessa kuvassa on värjäyssession tulokset. Vasemmalta oikealle:
Krappi 1. liemi, krappi jälkiliemi, krappi uudelleenkeitto, krappi 4. keitto ja keltainen on saflorinkukka. Vihreä on viimekesäisen hailakan vihreänharmaan päälle värjätty lupiininkukilla. 

Tarkastellaanpa sitten lähemmin. Ensimmisenä krappi 1. liemi. Kamera muuten aivan villiintyi tästä oranssin väristä eikä se kuvissa toistu täysin oikein.



Värjäämiseen käytin kuivattuja krapin paloja. Paloja liotettiin ensin vuorokauden ajan vedessä. Sitten kippasin palaset liemensä kanssa kattilaan, lisäsin vielä vettä ja keittelin niitä tunnin ajan. Ohjetta olen ottanut Tetrin kasvivärjäyskirjasta. Ohjeessa kerrottiin, että jos krapilla värjää 60 asteeessa niin saa oranssi-punaista ja 80 asteessa väri menee ruskeampaan. Sitä sitten mietin, että pitääkö myös väriliemi keitellä noissa lämpötiloissa ja pitkällisen jappasun jälkeen päädyin pitämään liemen 60 asteessa. Kun pata oli tekeytynyt tunnin ajan, siivilöin palat pois, annoin liemen jäähtyä noin 40 asteiseksi ja kippasin 100 g pureutettua lankaa kattilaan. Nostin lämpötilan hiljalleen 60 asteeseen ja annoin muhia tunnin ajan. Vyyhti pois padasta, hetken aikaa jäähdyttelyä ja sitten vyyhti huuhteluun. Huuhtelussa neuvottiin käyttämään etikkaa, ettei koko väriloisto huuhtoudu viemäriin. Tuloksena oli mukava tanakka oranssi. Oikein hyvä.



Koska krappi on voimakas värjääjä, kävin jälkiliemen kimppuun. Kippasin liemen uudelleen kattilaan, langat perään ja keittelin taas tunnin ajan 60 asteessa. Otin kattilan pois liedeltä ja annoin langan ässehtiä liemessään yön yli. Tuloksena sellaista porkkananväristä oranssia, selkeästi vaaleampaa kuin ensimmäisestä keitoksesta. Kuva tuossa yläpuolella. 

Päätin kokeilla, että irtoaisiko palasista vielä jotain. Kippasin keitellyn liemen ämpäriin ja sen päälle krapin palat ja annoin niitten lilua keskenään taas noin vuorokauden. Siivilöin palat pois ja taas pata porisemaan 60 astetta ja tunti langan kera. Nyt tuloksena oli kaiketi persikanväriksesi luokiteltavaa sävyä. Kuva alapuolella.



Tässä vaiheessa päätin jättää krapit lepäämään ja siirtyä saflorinkukkien pariin. Ne kun olivat lukemani perusteella jännittäviä tapauksia. Saflorivärjykseen Tetri kehoitti hankkimaan ph-liuskoja apteekista, koska nyt pitäisi leikkiä ph-arvoilla. Minä sitten kiltisti astelin apteekkiin. Hankin vähän muutakin ja meinasin lentää persieelleni kun apteekkari-täti kertoi ostokseni loppusumman. Ph-kiekko maksoi aivan järkyttävän paljon. Jos olisin ollut jotenkin järjissäni, olisin jättänyt koko paperin ostamatta. Mutta niin vaan tuuttasin kortin koneeseen ja plip-plop sinne meni rahat. Kotiin päästyäni lähinnä vaan ketutti tai voisi kait sanoa suoraan, että vitutti koko ostos ja mietin jo kaartavani apteekin pihaan takaksin. Laskeskelin ph-paperin metrihintaa ja aika mellevähän se on. Eikä jurpiintuminen laskutoimituksesta ainakaan vähennyt. Tosin nyt minulla on ph-liuskaa vaikka loppuiäkseni ja jos foliohattu alkaa pahemmin kiristää päätä ja ufoinvaasio uhkaa, voin alkaa mittaamaan juomaveden ph-arvoja tai vaikka ties mitä!

Palataanpa värjäämiseen. Tekniikkana oli siis kylmävärjäys. Saflorin kuivatut kukat laitettiin ensin harsopussiin ja se upotettiin veteen vuorokaudeksi, jotta keltainen väri irtoaa. Tähän valmistuneeseen liemeen laitetaan esipureutettu vyyhti ja annetaan liota vuorokauden ajan. Ja keltaistahan siitä tuli. 



Se miksi uhrasin rahaa apteekkilaitokselle oli kukista luvattu vaaleanpunainen väri. Vaaleanpunaisen saamiseksi kukat laitettiin kattilaan, vettä päälle sekä soodaa, jotta liemestä saataisiin emäksistä. Tähän tarvittiin niitä järettömän hintaisia ph-liuskoja. Ja olihan se hupaisaa. Kokoajan sain saman ph-tuloksen vaikka sitä soodaa tuuppasin kuinka ja paljon. Vaaleanpunaista ei näkynyt missään. Paitsi tummempana poskillani. Siivilöin kukkaset pois. Vuorossa oli etikan lisääminen, jotta lääri saataisiin happaman puolelle. Itse värjääjä oli jo hyvin hapan. Tässä vaiheessa tekemiseni alkoivat jo kiinnostaa talouden miespuolisia henkilöitä, koska etikan lisääminen sai aikaan varsin mielenkiintoisia asioita, jotka tälläiselle lukion kemian hädintuskin selvittäneelle ihmiselle olivat vallan mystisiä. Koko keitos nimittäin alkoi suhista ja vaahdota. Mutta ph, se pysyi samana ihan kokoajan. Varmaan se kirottu rulla oli vanhentunutta ja antaisi lipeälle ja akkuhappolle samat arvot. Vaaleanpunaista ei näkynyt edelleenkään missään. Törkkäsin liemen kattilaan ja langat perään. Lankaa käskettiin ohjeessa pitämään 30-35 asteisessa väriliemessä 30 minuuttia, jonka jälkeen sen annetaan hetki levätä ja sitten huuhdellaan. Asetin kaiken toiveeni siihen, että hapettuminen toisi vaaleanpunaisen esiin. No ei tuonut. Verenpaine sen sijaan oli esillä. Ja erityisesti silloin kun otin värjäysoppaan uudemman kerran esille ja tutkin, että mikä tässä nyt meni pieleen. Ohjeessa puhutaan soodasta. Toisaalla kirjassa puhutaankin kidesoodasta. Näiden virallisissa nimissä on erona se pienenpieni bi-sana, joka ilmeisesti on se erottava asia. Ilmeisesti sen takia vaaleanpunainen pysyi poissa. Ja siksi minulla on sikahintaista ph-liuskaa yli neljä metriä jäljellä. 

Nyt voitaisiin palata hieman ajassa taaksepäin, koska:


Katsokapaas tuota kukkien ympärillä ollutta harsokangasta. Siinä on sekä keltaista että vaaleanpunaista. Pussi on ollut siis vedessä tavallisessa muoviämpärissä, joka oli ulkona. Eli siinä lilluessa on tapahtunut jotain, joka on saanut vaaleanpunaisen värin irtomaan joistain kohdin. Mikä se asia on ollut, niin ei hajuakaan. Hapettuminen? Tuo sävy olisi ollut aivan ihana saada villalankaan. Mutku ei niin ei. Pitäkää tunkkinne. Heitin saflorit kompostiin ja päätin ettei koskaan enää ikinä milloinkaan, never ever. The end. Ulkonakin satoi vettä ja näytti ihan syyskuun lopulta.

Lanka, jonka safloripadasta nostin, oli aavistuksen verran keltaista. Koska väri ei minua miellyttänyt ei sitten alkuunkaan, palasin krapin äärelle. Tallessa oli edelleenkin se kolmeen kertaan keitetty liemi ja palaset. Kippasin langan siihen ja aloin keitellä. Väri oli sen verran hailakkaa ja mieli musta, joten kippasin käytetyt krapin palat siivilään ja nostin siivilän kattilan pälle. Ja johan alkoi tapahtua! Väriä valui pataan vallan vuolaasti. Annoin lämpötilan kohota 80 asteeseen ja noin 10 minuutin välein kävin käätelemässä vyyhtiä, jotta väri olisi tasaisempi. Siivilähän sisältöineen siis osui lankaan, joten ilman langan vellomisia väri olisi ollut hyvin epätasaisinen. Tunnin keittelyn jälkeen huuhtelin langan taas etikkavedellä ja laitoin kuivumaan. Sävy on jotain ensimmäisen ja  toisen värjäämisen välistä. 


Krapin palat laitoin vielä kerran likoamaan takaisin moneen kertaan käytettyyn liemeen. Eiköhän siitä vielä väriä saada. Eli tähän mennessä 100 g krappia on saatu väriä 400 g lankaa. Aika hyvin!

Alapuolen kuvassa kaikki krapilla värjätyt langat, vasemmalla 1. liemi, oikealla 4. liemi.

Ennen krappikokeiluja olin harrastanut lupiinien kanssa touhuiluja. Jyväskylän reissullani verotin teiden varsia ja keräsin ison pussillisen lupiinin kukkia. Kukkien kanssa ilmeisesti pitäisi heti alkaa puuhiin, mutta en minä ennättänyt vaan jo pikkasen kuivahtaneet kukat päätyivät pataan. Langaksi otin viime kesänä värjäämäni harmahtavan vihreän langan, jonka väriin en ollut tyytyväinen. Sitten pata porisemaan. Lopputulema ei hirvesti hurraahuutoja aiheuttanut, sellaista harmahtavan vihreää se edelleenkin oli, mutta tummempana. Ihan fine, muttei ihkua. 


Yläpuolen kuvassa lupiininkukilla värjätty. Alapuolella lupiini ja saflori.


Alapuolen kuvassa kaikki värjätyt vyyhdit.



Ja vielä krapilla ja saflorilla värjätyt vyyhdit auki, samassa keittojärjestyksessä kuin aiemminkin mainittu. Saflorilla värjätty vyyhti on kuvissa vielä kostea, joten se vielä vaalenee pikkasen kuivuessaan.



Värjättävää lankaa olisi vielä 500 g jäljellä. Värilootassa olisi tarjolla sinipuuta jauheena. Siitä pitäisi tulla tummaa violettia tai jopa lähes mustaa. Lisäksi löytyisi jauhettua paatsamaa, jolla Tetrin kirjan mukaan saa melkein vaan mitä väriä. Poikkeuksena kuitenkin minä, joka saisin siitä kuitenkin ne tympeimmät värit esille. Sitten olisi krappiakin toiset 100 g. Värjäyspaja taitaa nyt kuitenkin vähäksi aikaa sulkea ovensa ja siirtyä neulomaan paljon taitavampien värjääjien taikomia lankoja.

maanantaina, heinäkuuta 17, 2017

Keskikesän usva

Taivaalle kertyy taas tummaakin tummempaa pilveä. Taidetaan kohta saada vettä ja paljon. Vähissä on ne minun mittakaavassa kesäiset päivät olleet. Eilen onneksi oli sellainen päivä ja suunnattiin samantien Hailuodon Marjaniemeen köllimään pehmoiselle hiekalle.

Lauttaa odotellessa tein neulefestarihuivini tupsut ja siten koko huivikin tuli valmiiksi.

Midsummer Haze
Malli: Joji Locatelli 
Lanka: Walk Collection Linea Light (alpakkaa, pellavaa ja silkkkiä) sävyssä Zen
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: toinen samanlainen puikoille heti kun ennättää 



Huivin ohje oli Jyväskylän neulefestareiden ohjelmalehdessä, löytyy nyttemmin Ravelrystakin. Mallia hetken tutkittuani sekä livenä sen Titityyn myymälässä nähtyäni zoomasin ankarasti Walk Collectionin pöytää ja poistuin vyyhdillisen kera tyytyväisenä ulos. Seuraavana päivänä tietty huomasin toisen sävyn, joka olisi kenties puhutellut minua vieäläkin enemmän mutta silloin oli jo liian myöhäistä, koska silmukat oli jo luotu. 

Hyvähän se tämäkin väri on. Pellavan harmaata muutamalla keltaisella läikällä ryyditettynä. Lapsellisena ihmisenä sanoisin, että kakkatahroja siellä täällä.



Malli oli kiva neuloa ja lankahan on aivan jumalaisen ihanaa. Kallishan se vyyhti on kun mikä, mutta yhdestä saa huivin, joten ei se sitten enää niin nimotuta. Toki jos vyyhtejä pitäisi hankkia useampi jotain yhtä neuletta varten, saattaisin tuumata jotain muuta lankaa. Festareilta ostin myös saman valmistajan mohairlankaa, aikeissa on tehdä toinen samanlainen. 

Huivi on oikeastaan tuubihuivi, joten se pysyy kovassakin menosa kaulassa eikä sitä tartte asetella joka välissä. 

Viimeinen lomaviikko on menossa. Jotenkin on jo nyt haikea olo. Taisin päästä kunnolla lomailun makuun vasta nyt.

 

perjantaina, heinäkuuta 14, 2017

Jyväskylän neulefestarit

Viime viikolla oli Jyväskylän neulefestarit ja se oli kuulkaas yhtä juhlaa aamusta myöhäiseen iltaan! Päivien kulku oli aikaisin ylös, lankaa hipeltämään, suklaakakkua nassuun ja neulomaan. Sekä kaikkien ihanien tuttujen ja tuntemattomien tapaamisia ja lisää neulomista ja langan hiplaamista. Sitten myöhään nukkumaan ja sama taas seuraavana päivänä. Sunnuntaina neljän päivän riekkumisen jälkeen olo oli aikas nuupahtanut, silti riemuisa. Nyt tietty on surku kun lysti loppui, mutta matkaan tarttui niin paljon mukaan, että kyllä tällä taas jaksaa.

Kuvien kuvaaminen jäi jotenkin ihan heitteille, ei vaan malttanut kaivaa edes kännykkää taskusta kun koko ajan oli jottain parempaakin puuhaa. Torstaina kävin Jojin opissa kuuntelemassa miten niistä neulepaidoista saisi juuri itselle hyvin istuvia. Minulla on aina ollut kädenteiden kanssa probleemia ja Jojilta saaduilla vinkeillä asiaan taitaa nyt tulla muutos. Toivottavasti parempaan suuntaan tuleva. 

Lauantaina pidin oman pajani, jossa opetin briochen neulomista. Jotenkin hassua, että ennen pajaa ei jännittänyt paljoakaan mutta heti kun suu piti saada auki oikean asian muodossa niin meni ihan sanat sekaisin ja tuskan hikeä pukkasi siihen malliin, että piti käydä vaihtamassa paita. Opetettavilla kuitenkin näytti syntyvän ihan oikeanlaista jälkeä ja ainakin yksi tunnusti seuraavana päivänä, että oli yöllä hotellihuoneessaan pohtinut mitä neuloisi briochetekniikalla. Itse opin opetustilaisuudesta montakin asiaa, jotka minun pitää jatkossa ottaa huomioon. Varsinkin se, että miten saisi itsensä pysymään rauhallisena.

Sunnuntaina kävin Jonna valokuvausopissa. Neuleiden ja lankojen kuvauksessa olisi paljon parannettavaa. Suurin ongelmahan on siinä, että itsensä kuvaaminen on hankalaa. Siippahan ne kuvat yleensä kuvaa. Sitten kun hää ei laita silmälaseja, joten hää ei nää mitä ruudulla näkyy. Ja siitähän se kierre lähtee. Ymmärrän hyvin, että jotkut kuvaavat mallinuken päällä neulomansa paidat ja takit. 

Mahtavinta oli tavata taas Nancy Marchant, briochen äiti. Nancy jopa muisti minun nimen, vaikkei osaakaan lausua sitä oikein. Annan moisen anteeksi :) Nacylä oli mm. tuck-stitch -paja ja näin mitä pajassa oli tehty niin Putte Possu -laulun sanoin, oi jospa oisin saanut olla mukana.

Lankaakin tuli hankittua ja osa niistä on jo puikoilla. Walk Collectionin ihanuus nimeltä Line Light (alpakkaa, pellavaa ja silkkiä) on jo yli puolenvälin muuttumassa Jojin suunnittelemaksi Midsummer Haze-huiviksi. Alla olevassa kuvassa olevat silkkimohairit Petrichorn  Yarnislta ovat myös puikoilla. Niistä on tulossa sipisipi huivi, johon palaamme näillä näkymin syksymmällä. Väreinä on Peach ja Icy Mint. Tänään kyselin värjäriltä jo lisää näitä samaisia värejä. Ihanuuksia!


Walk Collectionlta ostin myös mohairia. Heidän kojullaan kun oli Midsummer Haze-huivi neulottuna siitä ja oli sen verran ihana kapistus että mulle kans. Vyyhdin väri on Boho. 


Yksi odotettu lankamerkki on Qing Fibre. Heidän pöydällään minulla kävi joku ihan ihmeellinen juttu kun tartuin ensimmäisenä mintunvihreään lankaan. Laitoin sen kolme kertaa pois kädestäni ja kun se taas neljännen kerran oli siliteltävänä niin päätin ottaa sen vaaleanpunaisen Humingbirds-väri kanssa mukaani. Mintuvihreän värin nimi on Shusui. 


Kässäkerho PomPomin pöydällä silittelin kaikkea ja päädyin Merino Singleen sävyissä Kaupungin valot ja Flamingo. Jotain briochea ehkä?



Paikalla oli myös alpakoita, joiden rapsuttelun jälkeen piti katsastaa, että millaisa lankoja niistä on saatu aikaan. Ja millaisia! IHANIA! Ostin kaksi tämmöistä vähän paksumapaa vyyhteä, nämä ovat Prinsessa Celestian villasta kehrättyjä. Minusta oli jotenkin aivan luomoavaa, että vyötteissä oli eläimen nimi, joka villaa vyyhdillä oli. Tämä lanka on niin jumalaisen pehmoista etten tiedä mitenpäin olla. 


Kiitos Tityyn porukalle kun järjestätte näin mahtavan tapahtuman ja ensi vuonna ehdottomasti uudestaan! Kiitos ja vilkutukset kaikille ihmisille, joita tapasin ja erityis halit Sannalle ja Outille. Olette ihania!

Nyt takaisin neulomaan!

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2017

Sunnuntaina seinät pestään

Sunnuntai käynnistyi seinän pesulla. Päätin, että makrametyöni loppusijoituspaikka olisi portaikon seinä. Siinä olisi kylliksi tilaa. Paikalla on ennen ollut taulu ja kun sen otin alas niin jopa näkyi vuosien takanpoltto sun muut. Seinää hinkkaamaan vaan. Oikeammin koko seinä pitäisi maalata, mutta ilman tellinkejä siitä hommasta ei tavanmittainen ihminen selviä. Ja jotenkin se seinän maalaminen nyt aamusta tuntui vähän ylimitoitetulta, joten luutulla kuurasin. Myönnettäköön, että vähän ehkä ylimalkaisesti, mutta kuitenkin. 

Ihan täysvaateriin ei omma tainut mennä ahkerasta vatupassiloinnista huolimatta. Ennihuu, ta-daa:


Myönnän, että olen aika innoissani. Tai otetaan se aika-sana pois: olen innoissani! Kyllä, huutomerkin kera. Tämä on toinen koskaan tekemäni makramejuttu, joten sillä perusteella voisin uskaltaa väittää ettei tämä malli ollut erityisen vaikea. Työssä on alun leivonpäitten lisäksi vain kahtaa erilaista solmua. Ja kun vaan tiukasti seuraa ohjetta niin kyllä se siitä lutviutuu. Joissakin kohdin piti tosin tuumata ankarasti kun ei sanallinen eikä kuvallinenkaan ohje oikein avautunut. Mutta kun sitten pikkasen pohti niin tajusi mitä pitää tehdä.

Naruna minulla on tässä Paula-punoskudetta, jota saa Oulusta esimerkiksi Maakarista. Ohjeen mukainen menekki on 290 metriä, eli pikkaisen toista vyyhtiä tarvitaan. Tähteeksi jäi hyvinkin erimittaisia pätkiä, 50 - 20 cm. Itse taisin äkertää solmut vähän turhankin tiukkaan. Solmujen tiukkuus määrittää aika paljon narun menekkiä. Mitä löysemmät solmut sitä enemmän narua. Seuraaviin töihin pitää yrittää vähän löyhentää tiukkuutta. Luulisin, että solmut näyttäisivät vähän nätimmiltä niin. Alareunan hapsuja taidan purkaa vielä vähän lisää. Narun toinen pää purkautuu helposti ja toinen ei sitten ollenkaan.


Työ painaa noin kilon kepin kanssa. Keppihän on kalkkimaalilla maalattu harjanvarsi. Voisi kyllä hyvin käydä tuolla merenrannassa etsimässä erilaisia kepakoita tai ajopuita.

Makramen solmiaminen oli yllättävän fyysistä. Aika äkkiä huomasin, että oikea työskentelykorkeus on todella tärkeä. On hartioille todella raskasta jos käsiä pitää pitää ylhäällä. Tiedätte varmaan miltä verhojen ripustaminen tuntuu. Minulla oli käytössä vaateteline, johon kiinnitin kepakon langalla. Aluksi olisi ollut hyvä ripustaa kepakko vähän alemmas ja lopussa nostaa sitä sitten vähän korkemmalle. Alimmat solmut sitten saikin tehdä istuen.

Mitä tähän sitten kului aikaa? Sanoisin, että kaksi tiivistä työpäivää eli ei mitään ihan mahdottomia. Jälkeenpäin on toki helppoa sanoa, että olisi pitänyt pitää välillä taukoja, ettei olisi sitten ihan niin mahdottoman kipeät hartiat ja lavat. Mutta kun on niin into pinkeänä niin vaikea sitä on olla tekemättä. 


Nyt olenkin katsellut Pinterestistä ja Instasta erinäisiä malleja. Perussolmut kyllä hanskassa mutta kovasti kiinnostaisi tietää, että miten malli rakennetaan. Eli miten se prosessi menee, miten ihmeessä voi tietää kuinka paljon narua pitää mihinkin kohtaan laittaa, että se varmasti riittää. Samoin erilaiset sommitelmamahdollisuudet puhututtavat. Itseäni viehättävää kovasti sellaiset kerrokselliset mallit, joissa on kaarevia linjoja ja pitkiä hapsuja. Olen kovasti niitä kuvia tuijottanut ja ehkä pikkasen jyvällä miten niitä tehdään. Oikeasti tietoni makramesta on täysin alkeellisella tasolla mutta ei se estä haaveilemasta ja kokeilemasta. 


Nyt kuitenkin pitää jättää makramet hautumaan ja kääntää katseet kohti Jyväskylää ja neulefestareita. Täytyy kaivella kaikki mukaan otettavat brioche-neuleeni, pajaan tehdyt mallitilkut ja muut. Linja-auto starttaa keskiviikkona ja sitten on edessä neljä päivää täynnä vaikka mitä neulehupatusta. Ehkä mielenviressä vähän mietin makrameta. Jyväskylässä nähdään, tulkaa nykimään hihasta!

perjantaina, kesäkuuta 30, 2017

Uusia hupatuksia

Eipä sitä uskoisi millaiseen pyöritykseen ihminen joutuu kun viattomasti kävelee kirjakauppaan lapsen perässä. Lapsi katselee piirustustarvikkeita ja minä ajaudun puolihuolimattomasti kässäkirjatiskille. Se makrame-kirjahan sieltä lähti mukaan. Samoilla tulilla piti ostaa juuttinarua, että jos vaikka tekisi mieli aloittaa jotain. Aloitin sillä amppelilla, joka oli suht helppo tehdä, kunhan ensin tein vähän pätkää väärin. 



Amppeliksihan se on ihan tunnistettavissa, mutta jos minun blogiani on yhtään enemmän seurannut, niin tietää ettei täällä jäädä minkään pikkunäperryksen asteelle vaan tehdään MONUMENTAALISIA juttuja.  

Seuraavana aamuna siis narukaupoille, eli Maakariin. Sieltä lähti mukaan kaksi kiloa punoskudetta, ja vähän muutakin muttei niistä tässä vaiheessa ne enempää.

Illan huudeilla sitten aloin silputa lankaa erimittaisiksi pätkiksi. Naapurista sain pikku törpön kalkkimaalia, jolla maalasin tavallisen harjanvarren harmahtavaksi. Siihen keppiin sitten 50 leivonpäätä. Sanon vaan ettei ihan hetkessä käynyt.

Siitä sitten vaan solmua solmun perään. Seuraavana aamuna tilanne oli tämä:


Tai onhan tässä jo aamunkin solmiamista mukana. Mutta eniveis. 


Ja siitä se sitten vaan jatkui niin, että illan suussa oli kaksi kappaletta palaneita hartioita, muutama narunpolttama sormissa ja koko kroppa aika jumissa. Mutta on se sen verran kivaa puuhaa, ettei meinaa malttaa lopettaa. 


Tänä aamuna hyvä kun aamupalan malttoi syödä niin taas kävin hommiin. Nyt on valmiina vasen ja oikea laita, tuohon keskelle sitten tulee vielä erinäisiä vinoneliöitä.



Onhan tässä kyllä aikamoinen työ ja tekeminen on hyvin fyysistä. Mutta silti jotain todella rentoa. Eilen kun seisoin pihalla tätä tekemässä niin kuuntelin linnunlaulua ja katselin merelle. Siinä sai mieli vaeltaa ihan rauhassa. Olo oli hyvin zen. Tänäänkin taidan raahata telineen ulos, mutta hartiat lienee hyvä laittaa piiloon.


tiistaina, kesäkuuta 27, 2017

Myrkkydippi

Mua vähän harmittaa kun olen niin hiljainen tämän blogini suhteen. Jotenkin ei vaan saa avattua konetta ja kirjoitettua tekstiä vaikka juttuakin olisi. Onko se sitten sitä, että Instassa on niin paljon helpompaa äkäistä ulos se asia just ja nyt kuin lataisi kuvat aina täynnä olevan Drpoboxin kautta koneelle ja iskisi kirjaimia toisensa perään?

En voi luvata ryhdistäytyväni, koska sitten varmaan katoaisin kokonaan sille kuuluisalle roskien vientireissulle. 

Ei täällä kuitenkaan ole peukaloita pyöritelty. Kesälomaa on menossa toinen viikko ja puikoilla pyörii kaksi neuletakkia. Ensi viikolla on Jyväskylässä Neulefestarit, joka saa jo perhoset pyörimään mahassa. Lauantaina opetan aloittelijoille kaksiväristä briochea ja torstaina käyn kuuntelemassa Jojia ja sunnuntaina Jonnaa. Sitten siinä välissä hipelletään lankoja (ja ehkä vähän ostetaankin niitä) ja toivottavasti tavataan paljon vanhoja ja uusia tuttuja! Ootan jo niin kovasti festareita!

Tuossa aiemmin keväällä taisin täällä bloginkin puolella riekkua Oulun Balmuirin myymälästä. Lompakon rajoitteista johtuen päätin tehdä oman Balmuir-imitaationi ja tässä se nyt on.


Dippi
Malli: no, onko tässä nyt muuta mallia kuin vätkytetään sileää oikeaa?
Lanka: Louhittaren Luolan Kytöläinen väreissä Hämy ja Myrkky (kait se Myrkky oli?)
Puikot: 2,5 mm
Fiilis: positiivisesti yllättynyt


Kuinka sekaisin ihmisen pitää olla, että se hankkii noin ompelulangan paksuista 1 100m/100g lankaa, ottaa 2,5 milliset puikot ja alkaa tikuttaa sileää oikeaa tästä ikuisuuteen? Kaitpa se halvempaa on kuin psykiatrilla käynti. Huivin suurin yllätys oli se, että se tuli valmiiksi ja itseasiassa aika nopsaan. Silmukat taisin luoda puolessa välin maaliskuuta ja valmista oli toukokuun lopussa. Siinä sivussa kun tuli neulottua kahtaa muutakin neuletta. 


Aikani kun olin pätkyttänyt harmaalla menemään, päätin, että toinen pää voisi olla erivärinen. Että olisi jottain tapahtumaa. Toki yksikin kerä Kytöläistä riittää passelin kokoiseen huiviin. Nyt olisi periaatteessa lankaa toiseen samalaiseen, jossa olisi värit toisin päin. Mutta ehkä tämä riittää tätä lajia.


Koska on niitä toisenkinlaisia lajeja olemassa. Piti napata tuo makrame-kirja kaupungilta mukaan ja samalla reissulla juuttinarua. Nyt on sitten väännetty solmua solmun perään. Alkulenkin solmut menivät väärin, kun en vaan ymmärtänyt vaikka oli kuvat ja kaikki. Ja sitten kun ymmärsin, en jaksanut enää purkaa. Tällä mennään. Ja ehkä ihan hyvä etten aloittanut niistä verhoista....

lauantaina, kesäkuuta 10, 2017

Punarinta

Ihana kun on kesä ja lämmintä! Takapihan terassilla tarkenee nukkua päiväunet ja mikä parasta: hyttyset eivät ole vielä heränneet. Muutama heikäläisiä on kyllä jo näkynyt. Varmaan pari päivää ja sitten pitää laittaa ikkunat tiukasti säppiin eikä ulos ole asiaa. Toki minun pitäisi muutenkin välttää ulkona olemista näin koivujen kukinnan aikaan, mutta eihän sitä malta. Oireet ovat onneksi aika lievät verrattuna joihinkin vuosiin, jolloin on otettu antihistamiinia, silmätippoja, kortisonisuihketta ja astmakiekkoa ja silti olo on ollut hirveä. 

Neulerintamalla on ollut tapahtumia, monekinlaisia. Aloitetaan kuitenkin eräästä tapauksesta, joka valmistui jo jokin aika sitten. Olin ajatellut sitä kesäneuleena ja kun sitten tässä vielä vähän aikaa sitten pyrytti lunta, ei paitaa oikein huvittanut lähteä kuvaamaan. Mutta nyt!


Robin
Malli: Helga Isagerin Neuleiden neljä vuodenaikaa -kirjasta
Lanka: Sandnes Garnin Tynn Line, tumman harmaa, neljä kerää
Puikot: 3 mm
Fiilis: kolmas kerta toden sanoo

Pitänee varmaan avata tuo fiilis-kohdan kolmas kerta. Jutun juonihan meni niin, että kirjan hankittuani neuloin siitä ensimmäisenä Lemon-paidan. (Kyseinen paita on muuten tällä hetkellä päälläni.) Siitä innostuneena laitoin Robin-paidan puikoille, todetakseni ettei lankavalinta versus malli mennyt ihan nappiin. Viime keväänä taisin yrittää paitaa toistamiseen, sillä kertaa oli lankana täyspellavaa. Sekin meni sitten erinäisten asioiden takia mönkään. Joku viisaampi voisi tietty kysyä, että miksi en neulonut paitaa ohjeen langasta, jolloin tiheysasiat olisivat olleet ehkä paremmin hanskattavissa. Noh, täällä eletään vaarallisesti.

Neuleen tekee vähän hankalaksi se, että silmukka- ja kerrostiheyden pitäisi olla just eikä vähän sinne päin. Itselläni juuri kerrostiheys ei likipitäen koskaan osu kohdilleen. Neuleissa se ei yleensä ole niin ratkaiseva tekijä, koska monet pituusmittaan liittyvät jutut ilmoitetaan sentteinä. Tässä mallissa neulotaan ensin etu- ja takakappaleen keskipaneelit ja sitten niiden reunoista poimitaan sivut, joista edelleen muodostetaan hihat. Ja sittenpä ollaankin jännän äärellä kun kierroksia ei olekaan se tietty määrä mitä ohje edellyttäisi. Tässä neuleessa kerrostieheys oli aika lähellä, silmukkatiheys oli täsmälleen. Hieman improvisoiden päätin noukittavien silmukoiden määrän. M-koolla neulottujen keskipaneeleiden reunasta sain likipitäen S-koon hihojen silmukkamäärän ja sillä sitten mentiin.

Mallissa on oletuksena, että sivusaumat ommellaan kun kappaleet ovat valmiit. Minua ei moinen ompeleminen jaksanut innostaa, vaan päättelin kavennettavat silmukat kolmen puikon päättelyllä yhteen. Sauma ehkä pikkasen kiristää, muttei mitenkään häiritsevästi. Pikkasen toivon, että olisin neulonut muutaman sentin enemmän sivuja ennen hihojen muotoilua. Näin olisi saanut paidasta enemmän hulmuavan, mutta eipä se näinkään mitenkään huono ole. 

Sandnesin Tynn Linne oli uusi tuttavuus. Lanka oli sekä kiva että erittäin ärsyttävä. Nimestä voi päätellä, että se sisältää pellavaa, mutta pellavan määrä on todellakin nimellinen: 14 %. Sen lisäksi on 53 % puuvillaa ja 33 & viskoosia. Lanka on mukavan tuntuista ja mukavasti yksi säie on vähän erivärinen kuin muut säikeet. Säikeistä päästäänkin siihen ärsyttävyysasiaan, lanka säikeentyy äärimmäisen helposti. Vähän väliä sai tiputella silmukoita alaspäin ja korjailla säikeityneitä kohtia. Paria kohtaa on paikattu jälkikäteenkin ja tänä aamuna huomasin yhden paikattavan kohdan lisää. Kait se yksikin säie jotenkin kestää, mutta onhan se vähän arveluttavan oloinen. Annan sen kuitenkin anteeksi, koska neule tuntuu päällä tosi kivalta.

torstaina, toukokuuta 25, 2017

Neuletilkkuja

Täällä hyristään tyytyväisyydestä. Aamuinen kylmyys ja pilvisyys on tiessään ja ihana, ihana aurinko lämmittää. Lisäksi minulla on aivan ihana huivi, johon olen ihastunut ikihyviksi. Kutsuttakoon sitä vaikka nimellä

Tilkkutäkkihuivi
Malli: itse improvisoitu
Lanka: Holst Garnin Soft uld, Noble ja Coast
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: tämmöisen voisi tehdä toisenkin!



Aikaisemmissa postauksissa olenkin kertonut huivin syntytarinan, mutta kerrataan se vielä. Löysin Pinterestin kautta Avalance Loomin käsin kudotut huivit. Hurmaannuin niistä täysin ja suunnittelin jo meneväni jonnekin missä voisi kangaspuilla paukutella jottain sellaista menemään. Sitten joku pieni järjen ääni onnistui kuiskimaan, ettei sen tyyliset huivit ole ehkä ihan niitä helpompia sellaiselle, joka ei ole koskaan tehnyt kangaspuilla mitään. Sitten törmäsin Ravelryssä tai Instassa Beatan Scarfy Thing-huiviin, joka neulotaan pieninä paloina sinne tänne. Idealamppuni lähestulkoon räjähti ja silmukat oli luotava heti. 


Tilkkutäkkihuivi on siis aloitettu suurinpiirtein keskeltä. Loin silmukat yhtä palasta varten ja kun se oli valmis niin noukin silmukoita palasen reunasta ja neuloin toiseen suuntaan. Paloja ei siis ole ommeltu toisiinsa kiinni vaan niiden simukat on joko nostettu edellisen palan reunasta tai sitten neulottu uusi pala suoraan edellisen palaan reunaan kiinni. 


Minulla oli paloista piirustus, jota melkein noudatin. Neuloessa kun sai aina uusia ideoita, eikä sitten muistanut katsoa suunnitelmia. Mutta mitäpä tuosta, tämän tyylinen työ sallii suopesti erilaiset poikkeamat suunnitelmista. Itseasiassa se taitaa oikein suositellakkin moista poukkoilemista. Huivia oli joutuisa neuloa juuri muuttuvien suuntien ja neulokuvioiden takia. Kun joku kuvio alkoi tökkiä niin kohta tehtiinkin jo jotain toista.


Lankoina huivissa on Holst Garnin lankoja. Aluksi minulla oli kait ajatuksena tehdä jottain maanläheisillä väreillä, mutta jotenkin ne kirkkaammat värit sitten vai hiipivät ja lopuksi vyöryivät mukaan. Aika fiilispohjalla valitsin värit ja purin vain yhden kuvion pois, koska se ei näyttänyt hyvältä. Kokoa on hyvän puoleisesti mutta painoa juuri tuskin lainkaan. Reunukseen neuloin i-cordia ja sitten koko hökötys pingottumaan. Ennen pingottamista reunat rullaantuivat sinne tänne, mutta oppivat sitten olevaan sievästi kun vettä ja nuppineuloja näytettiin.


Sehän tässä on nyt positiivinen ongelma, että huivi on synnyttänyt ajatuksen villatakista. Olen jo lankoja valkannut siihen ja ainakin omassa päässäni jo näen millainen siitä tulee. Eli ihan tekemistä vaille valmis siis! Ennen silmukoiden luomista olen kuitenkin päättänyt saada yhden keskeneräisen paidan valmiiksi: helmaresorista puuttuu enää muutama kierros, jei! Ja sitten se toinen huivi pitää myös valmistua (puuttuu n. 15 cm) ennenkuin saa luoda yhtään silmukkaa. Toki pitää vielä kuviosta tehdä ruutupiirustus ja vähän laskea silmukoita, mutta sitten posotetaan suu vaahdossa menemään!

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2017

Palaset loksahtelevat paikoilleen

Palapelihuivi tai mikä sen nimi nyt sitten onkaan on saanut jatkoa. Viimeksihän jäätiin ihmettelemään, että mitä kukkasten jälkeen.



Ensin vähän tipluraitoja ja sitten raitoja ja risti.



Ristin jälkeen vaihdettiin suuntaa ja etsitiin sopivanlainen kirjoneulekuvio. Tästä palasesta minulle tulee mieleen kansallispukukangas. En tiedä miksi, ehkä värityksen takia. 



Näitten jälkeen poimittiin pitkältä matkalta silmukoita ja neulottiin huiville vaihteeksi leveyttä. Kuvion suhteen kävi vähän ajatuspieru. Aattelin ensin vain yhden kuvioraidan mutta sitten päätinkin tehdä kaksi. Ja sittenpä raita olikin jo niin leveä, että jätin kolmanen tekemättä, jolloin kuvio on toispuoleinen. Sovitaan, että se oli suunniteltu juttu. 



Homma jatkui leveyttä lisäten, mutta työtä välillä kääntäen ja peliin laitettiin raitoja ja kukkia. 



Lopuksi sitten taas tipuluraitoja oleva pala ja sen kaveriksi pieni raita kirjoneuletta. Alapuolen kuvan oikean yläreunan vihertäväpohjainen pala oransseilla tipluilla on se pala, josta aloitin koko hökötyksen.



Näitten jälkeen oli tarkoitus tulla iso risti, mutta jostain tuli ajatus pienisitä risteistä ja niitä sitten koko huivin leveydeltä. 



Ristien jälkeen tulee luonnollisesti raitoja, mitäs muutakaan!

Nyt olisi vuorossa muutaman langanpään päättely ja sitten se suurin mietinnän paikka: reunus. Olen ajatellut, että reunaksi tulee i-cord mutta millä värillä? Tuleeko yksivärinen vai vaihtelenko väriä ja jos vaihtelen niin millä idealla? Ja jotenkin tuntuisi siltä, että kulmissa pitäisi olla tupsut. Että sen verran sekaisin.